Puun tuonti Venäjältä kasvussa tammi-lokakuussa 2018

Puuta tuotiin Suomeen lokakuussa 1,13 miljoonaa kuutiometriä. Tammi-lokakuussa 2018 puun tuonnin määrä oli 9,37 miljoonaa kuutiometriä, joka on 11 prosenttia enemmän verrattuna viiden edellisen vuoden keskiarvoon. Venäjän osuus tammi-lokakuun 2018 puun tuonnista oli 71 prosenttia eli 6,64 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on neljä prosenttia suurempi kuin vuoden 2017 vastaavana aikana. Viiden edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna puun tuonti Venäjältä on laskenut kolme prosenttia. Lähde: stat.luke.fi

Koivutukin vientikiintiöt jaettiin 908 yritykselle

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on julkaissut yrityskohtaiset koivutukin vientikiintiöt, listalla on yhteensä 908 yritystä. Suurin vientikiintiö on 28 000 kuutiometriä ja pienin yksi kuutiometri. Tammi-kesäkuussa 2018 Venäjältä vietiin koivutukkia 1,28 miljoonaa kuutiometriä, josta Kiinaan päätyi 84 prosenttia. 1.1.2019 voimaan astuva puolen vuoden vientikiintiö on yhteensä 567 000 kuutiometriä eli 44 prosenttia alkuvuoden 2018 vientimäärästä. Lähteet: Minpromtorg, Venäjän tullin tietokanta Aikaisemmin aiheesta: 24.10.2018 Kirjoittelua koivutukin vientikiintiön vaikutuksista ja puun riittävyydestä Venäjällä …

Luoteis-Venäjän suurin saha Lesozavod 25 kasvattaa tuotantoaan

Titan Groupiin kuuluva saha Lesozavod 25 on tehnyt päätöksen kasvattaa sahausmäärää tulevina vuosina. Vuonna 2019 saha tulee käyttämään 1,8 miljoonaa kuutiometriä tukkia ja vuonna 2020 määrä nousee kahteen miljoonaan kuutiometriin. Tehostamisen taustalla on uuden kuivauskapasiteetin hankinta. Valutecin kanssa on tehty sopimus kuivaamon toimittamisesta 3-tuotantoalueelle vuonna 2019, ja kuivaamon hankinta on valmisteilla myös 2-tuotantoalueelle. Lesozavod 25 toimii kolmella tuotantoalueella ja sen sahauskapasiteetti on tällä hetkellä 1,6 miljoonaa kuutiometriä tukkia vuodessa. Sahatavaraa …

Vapaaehtoiset kansalaisvalvojat metsälain vartijana

Vuosi 2018 on ollut Venäjällä vapaaehtoistyön merkkivuosi ja myös metsätalousvirasto tekee aktiivista yhteistyötä vapaaehtoisten kanssa muun muassa metsälainsäädännön valvonnassa. Vapaaehtoisen kansalaisvalvonnan instituutio kehittyy nopeasti, ja metsävalvojat (общественный лесной инспектор) työskentelevät yhteistyössä viranomaisten kanssa tarkastusoperaatioissa. Joulukuun 2018 alussa kansalaisvalvojan status myönnettiin 2 344 vapaaehtoiselle. Tulokkaista 15 prosentilla on metsäalan koulutus ja 30 prosenttia on työskennellyt metsätaloudessa yli vuoden, osa on kansalaisjärjestöjen jäseniä. Kaikkiaan metsävalvojia Venäjällä on 6 500. Vuonna 2018 metsävalvojien …

Sveza Group ja Pesmel sopimukseen jakelukeskuksen toimittamisesta Vologdan sellutehtaalle

Sveza Group ja Kauhajoella päämajaansa pitävä Pesmel Oy ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen automatisoidun sellun jakelukeskuksen toimittamisesta suunnitteilla olevaan Vologdan sellutehtaaseen. Sveza toteuttaa parhaillaan sellutehtaan rakentamiseen liittyviä valmistelutöitä, kuten ympäristölupien hakua. Lähde: Pesmel Aikaisemmin aiheesta: 27.09.2018 Sveza Group ja Valmet ovat allekirjoittaneet aiepöytäkirjan Vologdan sellutehdasprojektiin liittyen

Luoteis-Venäjän metsäviranomaisten tilannekatsaus

Rossijski les -metsämessujen yhteydessä esitettiin viranomaiskatsaus Luoteis-Venäjän metsätalouden tilanteesta: Keskeisimpiä kysymyksiä olivat metsäsuunnittelun siirto federaatiotasolle, valmisteltavana oleva kansallinen ympäristöohjelma, metsätalouden työntekijöiden palkankorotukset, metsämaksujen perintä ja alueen metsäviranomaisten toiminnan avoimuus. Luoteis-Venäjällä on 8 561 voimassaolevaa metsänvuokrasopimusta. Vuokrattuja metsiä on 54 miljoonaa hehtaaria eli 48 prosenttia metsäalasta. Intensiivisen metsätalouden malli on käytössä 44 miljoonan hehtaarin alueella. Luoteis-Venäjällä toimii 202 metsäpuiden taimitarhaa ja metsänuudistamistöitä on tehty asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Keinollista metsänuudistamista on tehty …

Puukuljetusten valvontajärjestelmän suunnittelu etenee

Venäjän metsätalousvirasto ja valtion paikannusjärjestelmää ylläpitävä AO ”GLONASS” ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen puukuljetusten valvontajärjestelmän toteuttamisesta. ERA-GLONASS -satelliittipaikannusjärjestelmä antaa tulevaisuudessa mahdollisuuden seurata puutavara-autojen ja metsätraktoreiden sijaintia ja liikkeitä reaaliajassa, mikä tehostaa huomattavasti laittoman puun valvontaa. Metsätalousviraston mukaan laittomat hakkuut vähenevät koko Venäjällä. Viimeisen vuoden aikana niiden määrä on laskenut 10 prosenttia ja myös keskimääräinen laittoman hakkuun koko on pienentynyt 33 prosenttia. Marraskuuhun 2018 mennessä Venäjän alueella on havaittu 12 600 laittoman hakkuun …

Karjalan metsäsektorin kehittämisstrategia ratkaisee puuhuollon ongelmia

Karjalan tasavallassa on laadittu alueellinen metsäsektorin kehittämisstrategia, jonka tehtävänä on luoda edellytykset metsäsektorin kehitykselle, ratkaista puuhuoltoon liittyvät kysymykset ja varmistaa alan henkilöstöresurssien positiivinen kehitys. Metsäsektorilla on tällä hetkellä useita ongelmia ja toimenpiteitä tarvitaan seuraaviin aiheisiin liittyen: metsävarojen täysimääräinen hyödyntäminen, metsälainsäännön parantaminen, intensiivisen metsänkäytön toteuttaminen, metsätieverkoston kehittäminen, yritysten käyttöomaisuuden uudistaminen, metsäalan palkkojen nostaminen, huonolaatuisen puun ja lehtipuun tehokas hyödyntäminen. Teollisuuden puutarve on kasvanut 32 prosenttia viimeisten viiden vuoden aikana ja on …

Pohjoismaisen metsätalouden mallin hyödyntämismahdollisuudet Karjalassa

Tutkimusartikkelissa ”Prospects for Nordic intensive forest management solutions in the Republic of Karelia” arvioidaan mahdollisuuksia siirtää pohjoismainen metsätalouden malli Karjalan tasavaltaan. Metsätaloudella on tärkeä merkitys Karjalassa, mutta metsäsektorin tuottavuus ja kannattavuus ovat erittäin alhaisia. Metsien rakenne ja laatu ovat huonoja, ja talouskäytössä olevien havumetsien pinta-ala on vähentynyt. Puunjalostusteollisuus kärsii raaka-ainepulasta. Tilanne on tyypillinen useille Venäjän alueille ja se on seurausta ekstensiivisestä metsätaloudesta. Pohjoismainen metsätalouden malli voisi parantaa Karjalan metsätalouden tilaa …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.