Titan tehostaa puunhankintaa Arkangelissa

Metsäyhtymä ”Titan” investoi puunhankinnan kehittämiseen ja korjuuteknologiaan 40 milj. dollaria vuoden 2005 loppuun mennessä, kertoo yhtymän kehitysjohtaja Pinjagina Prime-Tassin uutisissa. Kehitysohjelma sisältää yhtymään kuuluvien puunkorjuuyritysten (lespromhozien) rakenteen uudistamisen ja osittaisen yhdistämisen toiminnan tehostamiseksi. Lisäksi logistiikkapalvelut eriytetään omaksi yksikökseen ja yrityksille hankitaan skandinaavista korjuuteknologiaa. Vuosina 1999-2002 Titan investoi lespromhozien kehittämiseen 12,5 milj.dollaria, varoilla hankittiin Caterpillarin koneita. Tänä vuonna koneisiin on investoitu 7 milj.dollaria. Kehittämisohjelman tuloksena hakkuiden odotetaan lisääntyvät neljään miljoonaan kuutioon …

Venäjän puunviejien ja tullin yhteistyö

Venäjän tullihallinto ja Luoteis-Venäjän metsäteollisuusliitto ovat neuvotelleet puutuotteiden tullauksiin liittyvistä kysymyksistä, kertoo Lesprom.ru-portaali. Keskusteluissa käsiteltiin laajasti pyöreän puun, sahatavaran ja paperiteollisuuden tuotteiden vientiin ja tullaukseen liittyvistä erityispiirteistä. Erityistä huomiota kiinnitettiin mittausmenetelmien yhdenmukaistamiseen lähetyksessä, vastaanotossa ja tullauksessa, viitehintoihin sekä tammikuussa 2004 voimaan tulevaan uuteen tullikoodeksiin. Neuvottelun tuloksena päätettiin perustaa yhteinen työryhmä, jonka tavoitteena on parantaa tiedonvaihtoa tulliviranomaisten ja puunviejien välillä. Luoteis-Venäjän metsäteollisuusliitto (Конфедерация объединений, предприятий и организаций лесопромышленного комплекса Северо-Запада) perustettiin …

Metsien vuokrauksen kehitys Venäjällä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luonnonvaraministeriön metsävarannon hallinnon osaston asiantuntija I.Vasin toteaa, että metsien vuokraukselle asetettuja tavoitteita ei ole saavutettu. Vuokrauksella ei ole saatu aikaan metsien käytön tehostumista ja valtion metsätulojen toivottua kasvua. Vuokrauksen ehtoja tulkitaan yleisesti vuokraajien edun mukaisesti. Vuokrauksen pohjalta tapahtuvan metsänkäytön ongelmat ovat koko metsäsektorin perusongelmia. Uusimmasta metsälakiesityksestä ei vielä selviä, miten osittain ristiriitaiset tavoitteet saavutetaan käytännössä. Vuokrauskehitys 290803  

Vologdan alueelle suunnitteilla paperitehdas

Saksalais-venäläisen talousyhteistyön puittessa suunnitellaan rakennettavaksi Vologdan alueelle päällystettyä paperia (LWC, MWC) valmistava tehdas, uutisoi Lesprom.ru -portaali. Saksalaisena osapuolena olisi uutisen mukaan Ferrostahl AG-konserni. Aikeista tiedotti Venäjän taloudellisen kehityksen ja kaupan varaministeri I.Materov. Hänen mielestään olisi lisäksi välttämätöntä laajentaa venäläisten yritysten investointiyhteistyötä IKEAn Saksan organisaation kanssa. Lähde: Lesprom.ru

Arkangelin sellu- ja paperitehdas valmistautuu sertifioituun ympäristöasioiden hallintaan

Valtionyhtiö Titanille kuuluva Arkangelin sellu- ja paperitehdas aikoo saada käyttöönsä ISO-14000-98-standardin mukaisen ympäristöasioiden hallintajärjestelmän ensi kesänä. Tätä tarkoitusta varten tehdas solmi heinäkuussa Yleisvenäläisen sertifioinnin tutkimusinstituutin kanssa sopimuksen konsulttiavusta valmistautumisessa uuteen sertifioituun ympäristöhallintajärjestelmään. Ryhmä tutkimusinstituutin asiantuntijoita vieraili tehtaalla 25.-29.8. ja tutustui tehtaan nykyiseen ympäristöasioiden hallintajärjestelmään. Asiantuntijat kiinnittivät vierailullaan huomiota tehtaan työntekijöiden hyviin tietoihin ympäristönsuojelusta ja totesivat tehtaan nykyisen järjestelmän vastaavan yli 50 prosenttisesti ISO-standardia. Vierailun perusteella laaditaan suunnitelma toimenpiteistä, joilla tehtaan …

Presidentti Putin tutustui Karjalan metsäsektoriin

Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova Presidentti V. Putin tutustui 21.07. Luoteis-Venäjän federaatiopiirin matkallaan myös Karjalan tasavallan metsäteollisuuteen ja metsätalouteen. Presidentti on hyvin informoitu metsäasioiden suhteen. Hän totesi, että neuvottelussa esitetyt näkökohdat otetaan huomioon metsälain ja muiden säädösten jatkovalmistelussa. Putinin vierailu tukee sitä käsitystä, että Karjalan metsäkompleksin kokonaisuuden kehittäminen on koko federaation kannalta tärkeä pilot-hanke. Pitkä neuvottelu metsäasioista voidaan tulkita presidentin tueksi luonnonvaraministeriön kehittämistoiminnalle. Karjalan tasavallan päämies S. Katanandov antoi samassa yhteydessä …

Metsäyhtymä ”Titan” hakee puunkorjuuyrityksilleen FSC-sertifikaattia

Titan-yhtymän kolmelle puunkorjuuyritykselle (Ust-Pokschengskij lespromhoz, Schalakuschales, Velskin puunkorjuuyritys) aiotaan hakea FSC-sertifikaattia, kertoo yrityksen lehdistöpalvelu Lesprom.ru-portaalin uutisten mukaan. Ennakkoauditoinnin tekee akkreditoitu yritys NEPCon lokakuun aikana. Korjaus- ja parannusehdotusten toteutuksen jälkeen yrityksille haetaan varsinaista sertifikaattia. Kolmen yrityksen ennakkoauditoinnin kustannus on noin 12 000 $ ja siitä vastaa Arkangelin sellu- ja paperitehdas. Metsäyhtymä Titan perustettiin vuonna 1990 ja siihen kuuluvat Arkangelin sellu- ja paperitehdas, 2 sahaa, 14 puunkorjuuyritystä, 2 kartonkipakkaustehdasta, logistiikkayrityksiä sekä lukuisia …

Kilpailu kiristyy Venäjällä

Venäjän poliittinen ja taloudellinen tilanne on ollut vakaa viime vuosina. Talous ja ulkomaankauppa ovat kasvaneet ja yritysten toimintaedellytykset parantuneet. Myös Suomen Venäjä-kauppa on kasvanut voimakkaasti ja investoinnit ovat lisääntymässä. Kilpailu Venäjän markkinoilla on kuitenkin kiristymässä. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) tuoreessa julkaisussa ”Venäjän markkinat muutoksessa – Teollisuuden Venäjä agenda” käsitellään tilannetta Venäjällä elokuussa 2003 sekä arvioidaan Venäjän WTO-neuvotteluja, EU:n ja Venäjän taloussuhteita, monenkeskistä alueellista yhteistyötä sekä Suomen ja Venäjän taloussuhteita …

Pakollisen liikennevakuutuksen vaatiminen keskeytetty Venäjällä

Venäjän varaliikenneministeri Nasonov ilmoitti Suomen liikenne- ja viestintäministeriölle 25. elokuuta, että Venäjä on keskeyttänyt pakollisen liikennevakuutuksen vaatimisen. Keskeytys koskee kaikkea henkilö- ja tavaraliikennettä ja on voimassa siihen saakka, kunnes vakuutusten myynti saadaan järjestettyä rajanylityspaikoille. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan liikennevakuutus on sinänsä hyvä, koska se koskee myös venäläisiä ajoneuvoja ja edistää Venäjän pääsyä mukaan kansainväliseen vihreä kortti –järjestelmään. Lähde: Suomen liikenne- ja viestintäministeriö

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.