Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtamassa METAFor-hankkeessa kehitetään monitasoista opetus- ja koulutusohjelmaa metsien kestävän käytön ylläpitämiseksi Suomessa ja Venäjällä. Kolmevuotinen Multi-level Education Towards Advanced Forestry (METAFor) -hanke luottaa opetuksen ohella koulutustapahtumien ja seminaarien voimaan.
Hankkeen aikana Suomessa ja Venäjällä järjestetään yhteensä parikymmentä koulutus- ja opetustapahtumaa yliopisto-opiskelijoille, koululaisille ja metsäalan ammattilaisille. Kaikki opetusmateriaali tulee avoimeen käyttöön hankkeen päättymisen jälkeen. Suomessa opetuksen kehittämisestä vastaa Helsingin yliopiston metsätieteellinen tiedekunta.
Luken lisäksi hankkeeseen osallistuvat Helsingin ja Lappeenrannan yliopistot, Pietarin metsäyliopisto ja Karjalan Tasavallan Tiedeakatemian Metsäntutkimuslaitos. Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat edustajat Metsäteho Oy:stä, Metsäteollisuus ry:stä, Metsähallituksesta sekä maa- ja metsätalousministeriöstä. Venäjältä ohjausryhmässä on edustus muun muassa liittovaltion metsävirastosta, joka on osa Venäjän Luonnonvaraministeriötä. Tutkimusta rahoittaa Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC-ohjelma.
Lue koko uutinen: Luke