Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova
Vedomostin joulukuun Forum-liitteen teemana oli liiketoiminta ja ekologia. Ympäristöasioiden tiedostaminen yrityksissä lisääntyy ja kytkeytymistä kansainvälisiin sertifiointijärjestelmiin pidetään tehokkaana kehittämismenetelmänä.
Kokonaisuutena maan talouden ekologinen tehokkuus on vuodesta 2000 lähtien heikentynyt. Mikäli muutoksia ei tapahdu ja teollisuustuotannon kasvu jatkuu 5-6 % tasolla niin ekologisesti huonoissa oloissa elävän väestön määrä kasvaa 5 % vuodessa.