Venäjän federaation syyttäjänvirasto on tarkistanut ympäristölainsäädännön noudattamisen tilannetta. Metsätalouden osalta tilanteessa ei ole kehumista.
Syyttäjänviraston tarkastuksessa havaittiin puutteita luonnonsuojelualueiden perustamisessa. Federaatiotasolla aloitettiin toimenpiteitä 63 suojelualueen perustamiseksi vasta syyttäjänviraston puututtua asiaan vuonna 2016. Aluetason suojelualueissa havaittiin puutteita 4000 tapauksessa.
Tarkastuksen kohteena olivat myös laittomat hakkuut. Viimeisen vuoden aikana on käynnistetty syyttäjälaitoksen materiaalien perusteella tuhat esitutkintatapausta laittomista hakkuista. Alueviranomaiset eivät tee syyttäjänviraston mielestä riittäviä toimenpiteitä metsätalouden laillisuuden parantamiseksi. Esimerkiksi Leningradin alueella on paljastettu laiton menettelytapa, jossa hakkuita tehtiin metsänterveyshakkuiden nimissä sääntöjen kiertämiseksi.
Lainvalvonnasta vastaavat virkamiehet eivät pysty täyttämään tehtäviään kaikkialla, mikä johtuu usein virkamiesten lukumäärän vähyydestä.
Lähde: Venäjän syyttäjänvirasto