Karjalan luonnonvara- ja ympäristöministeriön yhteenveto vuodesta 2016:
Vuoden 2017 alussa oli Karjalan tasavallassa annettu vuokralle 701 metsäaluetta pääasiassa puunkorjuuta varten. Vuokrasopimusten määrä kasvoi vuoden aikana 54 sopimuksella. Vuoden 2016 aikana tehtiin 115 uutta metsänvuokrasopimusta.
Karjalan alueella toteutettiin vuoden 2016 aikana neljää metsäalan prioriteetti-investointihanketta. Nämä olivat DOK Kalevala, Kostomukshaja stroitelnaja kompanija, NPO FinTek ja Solomenski lesozavod. Lisäksi Setlesin investointihanke hyväksyttiin prioriteetti-investoinniksi lokakuussa 2016. Hankkeen on määrä alkaa vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Kuluvan vuoden tammikuussa hyväksyttiin vielä Ruski Lesnoi Aljansin hanke prioriteetti-investointien listalle.
Karjalan tasavalta kuuluu Venäjän federaation intensiivisen metsätalouden pilottialueisiin, ja ministeriössä on valmistelu tiekarttaa pilottihankkeen toteuttamiseksi Karjalassa. Metsäpalokaudesta selvittiin ilman suuria vahinkoja, ja metsien uudistamisessa ylitettiin tavoitteet. Metsien terveydentila on Karjalassa tyydyttävä, joskin riski metsätuhojen lisääntymiseen on olemassa.
Vuonna 2016 metsien käytöstä saatiin tuloja 1,268 miljardia ruplaa (21 milj. €, 1 €=60 ₽). Tästä summasta ohjautui Karjalan budjettiin 528 miljoonaa ruplaa ja loput 740 miljoonaa menivät federaation budjettiin. Tämä oli noin 10 prosenttia suunniteltua ja 16 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Vuonna 2016 toteutettiin aluetason luonnonsuojelualueverkoston optimointia. Karjalaan perustettiin uusi luonnonmuistomerkki ”Vargatšnoje-Korbozerskoje” ja aloitettiin työt ”Tšukozero” luonnonmuistomerkin perustamiseksi. Lisäksi valmistellaan ”Gridino” rauhoitusalueen perustamista Louhen alueella.