Suoraa puhetta Venäjän metsäsektorin tilanteesta

Venäjän sellu- ja paperitehtaiden liiton (RAO BUMPROM) puheenjohtaja Aleksandr Beljakov otti kantaa metsätalouden tilanteeseen ja esitti, että Venäjän metsätalous julistettaisiin vapaatalousvyöhykkeeksi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Promyshlennik Rossii -lehdelle annettu haastattelu julkaistiin Bumprom.ru-sivustolla.

– Sanon rehellisesti, että metsätalouden tilanne on masentava. Näkyvissä ovat systeemitason kriisin tunnusmerkit. Tämä koskee ennen kaikkea puunkorjuuta. Metsän vuotuinen kasvu on meillä noin yksi miljardi kuutiota vuodessa. Se tarkoittaa, että voisimme teoriassa hakata miljardi kuutiota vuosittain. Ongelma on kuitenkin siinä, että metsäiset alueemme sijaitsevat tiettömien taivalten takana. Hakkuusuunnite on 500 miljoonaa kuutiota vuodessa, mutta vain 350 miljoonaa kuutiota on hakkuutekniikan ulottuvilla talvisaikana – kesästä puhumattakaan. Viime vuoden kokonaishakkuut olivat valitettavasti vain noin sata miljoonaa kuutiota. Venäjä ei ole milloinkaan aiemmin jäänyt näin pahasti jälkeen hakkuutavoitteista. Kyseessä ei ole pelkästään lama, vaan suoranainen romahdus, tai jopa kaksinkertainen sellainen.

– Ongelmien syyt pitää tietenkin pyrkiä selvittämään. Toimintaympäristöä eli lainsäädäntöä on kuluneiden 20 vuoden aikana muutettu perusteellisesti. Minusta tuntuu, että ongelman ydin on juuri maamme tämänhetkisen lainsäädännön vajavaisuudessa. Ilmeisesti metsälainsäädännön kehitystä ohjailevia tahoja elähdytti vallankumouksen henki siinä määrin, että ne halusivat tuhota kaikki alan olemassa olevat rakenteet ja suhteet. Ja myös onnistuivat siinä. Ensimmäinen kierros käytiin vuonna 1996, kun lainsäädäntö (aiempi Metsäkoodeksi) muutettiin juurta jaksaen. Toinen kierros käytiin, kun metsät ajattelemattomasti luovutettiin alueiden hallintaan. Metsä jäi federaation omaisuudeksi, mutta sen hallinta ja johtaminen annettiin alueille ilman, että niiltä olisi edellytetty vastuuta tai raportointia federaatiolle. Ei minkäänlaista juridista vastuuta! Hallinnoitavuus kärsii tästä. Nyt metsien hallintorakenne on täysin rapautunut. Alan ammattilaiset ovat käytännöllisesti katsoen jättäneet alan: yhdet eivät kestäneet jatkuvia muutoksia, toiset joutuivat henkilöstösupistusten uhreiksi. Negatiiviset seuraukset näkyvät kaikessa. Nyt myös metsänvuokraustoiminta on rapautumassa, sillä Metsäkoodeksin hyväksymisen myötä metsänvuokraajalle on asetettu metsänomistajan velvoitteet, mutta on unohdettu antaa hänelle metsän omistusoikeus! Aiemmin metsänvuokraaja ei vastannut metsän uudistamisesta, mutta nyt vastaa. Kun aiemmin metsäpalojen sammutus kuului federaation elinten tehtäviin, niin nyt metsänvuokraaja on velvollinen myös sammuttamaan mahdolliset tulipalot. Metsänvuokraajan tehtävä on myös torjua tuholaisia, vaikka kaarnakuoriainen ei suinkaan kunnioita metsäpalstojen rajoja.

– Itsenäisen metsätalousviraston – Rosleshozin – perustaminen onkin mielestäni viime vuosien ainoa myönteinen päätös. Viraston nimi ei ole metsäministeriö, mutta käytännössä sille on annettu ministeriön oikeudet. Se on suoraan Venäjän hallituksen alainen, mikä on oikea ratkaisu. Mutta kun ottaa huomioon maamme valtajärjestelmän, ei tämän elimen ääni kuulu missään. Ikään kuin se toimisi maan alla. Sen suhteen herää monia kysymyksiä: millaiset oikeudet sille on annettu järkevän hallinnon aikaansaamiseksi? Millaisiksi muodostuvat sen suhteet liiketoimintaan? Millaisiksi muodostuvat metsänvuokrausehdot? Vaikuttaa siltä, että nykyinen Metsäkoodeksi tähtää tässä suhteessa metsätalouden monopolisoimiseen ja oligarkian luomiseen alalle. Nämä “uudistajat”, jotka nyt soveltavat huutokauppamenettelyä metsien luovutukseen vuokralle, eivät ota huomioon sitä, onko huutokaupan voittajalla minkäänlaista alan ammatillista osaamista. Tärkeintä on vuokrasumma. Valtion etu huutokaupassa on helppo ohittaa. Ensiksikin huutokaupoista eliminoidaan sellaiset tarjoajat, jotka pystyisivät luomaan todellista kilpailua. Toiseksi kukaan ei tarkista, mitä huutokaupan jälkeen tapahtuu – nimittäin huutokaupan voittaja ei välttämättä noudata kaikkia kaupan ehtoja. Toimiessani valtionduuman luonnonvarojen, luonnonkäytön ja ekologian valiokunnan puheenjohtajana, vaadin systemaattisesti, että metsälainsäädännössä ja hallinnossa sovellettaisiin evoluutioperiaatetta: lainsäädäntöä olisi pitänyt muuttaa vähän kerrassaan, sitä mukaan kun yhteiskuntasuhteet ja markkinat kehittyvät rakentaen lainsäädäntöä olemassa olevan valtajärjestelmän ja olemassa olevien tuotantosuhteiden pohjalle. Sitä mukaan kun kaaos aivoissamme olisi vähän kerrassaan selkeytynyt, olisi lainsäädännönkin pitänyt muuttua. Meillä ei niin kuitenkaan tapahtunut, ja siinä teimme mielestämme strategisen virheen. Mielestäni meille ei vieläkään ole perustettu keskusta, johon kaikki maan metsähallinto olisi keskitetty. Teollisuus- ja kauppaministeriössä on vähäväkinen osasto, joka hoitaa Venäjän metsäasioita, teknologiaa, koneita ja laitteita. Rosleshoz ei sekään pysty täysipainoisesti ja systemaattisesti hallinnoimaan, sillä metsien hallinto on delegoitu alueille, joita ei voida asettaa vastuuseen. Virastolle jää vain yleisten tehtävien hoito: metsäpalot ja seuranta. Virasto on toki raportointivelvollinen, mutta aidot valtaoikeudet siltä puuttuvat.

– Kasvua on oikeastaan ainoastaan niissä sellu- ja paperiteollisuuden yrityksissä, jotka on perustettu jo Neuvostoliiton aikana. Sen sijaan viimeisten 20 vuoden aikana ei ole rakennettu yhtä ainutta tehdasta alusta alkaen. Lähes 90 % Venäjän sellu- ja paperitehtaista on ulkomaisessa omistuksessa. Jonkinlaista kasvua syntyy ainoastaan kyseisten yhteisyritysten soveltamien innovaatioiden ansiosta, esimerkiksi kartongin tuotannossa. Mutta samaan aikaan me häpeillen vaikenemme siitä, että maamme on metsäteollisuustuotteiden nettotuoja. Ei viejä, vaan tuoja! Myymme huonolaatuista sellua ja paperia, ja tuomme maahan kallista pinnoitettua paperia, mm. aikakausilehtien, kirjojen ja muun paperituotteen muodossa. Meillä pinnoitettua paperia valmistetaan vähän – vain muutamia prosentteja tarpeesta. On valitettavaa, ettei maassamme ole luotu taloudellisia edellytyksiä alan kehitykselle. Ei minkäänlaisia!

– Aivan, maa, jolla on 24 % maailman metsävaroista, voisi tuottaa puolelle maailmalle metsäteollisuuden tuotteet. Kaksi kolmasosaa metsävaroista on Siperiassa. Nykyisillä kuljetustariffeilla puutavaraa ei kannata viedä pohjoiseen eikä etelään, itään tai länteen. Mutta alueille ei ole luotu edellytyksiä jalostaa puuta paikan päällä. Puunjalostushan on erittäin pääomaintensiivinen ala. Pelkästään kaikkein välttämättömimmät harvesteri- ja kuormatraktorikokonaisuudet maksavat noin miljoona dollaria. Kuka tahansa yrittäjä ei pysty hankkimaan tällaisia laitteita, ja niitä käyttämään tarvitaan koulutettua työvoimaa – vähintään metsäammattikoulun käyneitä kuljettajia.

– Rahallista apua ei välttämättä tarvita, mutta pitää luoda oikeat olosuhteet. Esimerkiksi voisi julistaa Venäjän koko metsätalouden vapaaksi talousvyöhykkeeksi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Mitä se tarkoittaa? Ensinnäkin laitteet, joita tarvitaan korkean jalostusasteen tuotantoon, vapautetaan ALV:sta (etenkin kun ALV joka tapauksessa palautetaan laitteiden tultua käyttöön) ja annetaan määräaikaisia verovapautuksia. Tätä kautta investointeihin vapautuu lähes 20 % enemmän varoja. Lisäksi modernit metsäteollisuuden koneet ja laitteet vapautetaan tuontitulleista. Lisäksi niiltä yrityksiltä, jotka ottavat käyttöön korkean jalostusasteen teknologiaa, ei perittäisi yrityksen tuloveroa. Tällöin yritys voi käyttää voittovaransa ottamansa luoton maksuun. Viiden vuoden ajaksi yritys vapautetaan varallisuusverosta. Vapautus kahdesta verolajista antaa jo mahdollisuuden edistää metsätaloutta ja luoda alalle satoja tuhansia työpaikkoja. Kazakstanissa tällainen järjestelmä toimii, miksei se toimisi Venäjälläkin. Niin miksei? Vaikka yritykset vapautettaisiin kahdesta verolajista, jäävät niille silti tärkeimmät verot, jotka muodostavat jopa 80 % valtion verokertymästä eli sosiaaliturva- ja eläkemaksut, tulovero ja tuotteen ALV. Ymmärrän, etteivät monet ehdottamistani ajatuksista ole lainkaan suosittuja. Mutta voiko nainen olla vain puoliksi raskaana? Ei varmaankaan. ”Vain vähäsen” – sellaista ei ole olemassakaan. Onko olemassa omistusmuotoa, jossa omistus ei ole valtiollinen eikä yksityinen, vaan herra ties millainen? Mitä vuokraaminen on? Mielestäni se on sitä, että otat vuokralle jonkin omaisuuserän esimerkiksi yhdeksi vuodeksi ja omaisuus on tänä aikana käytettävissäsi. Mutta voiko metsän ottaa vuokralle 49 vuodeksi? Meillä on ollut vuokrauskäytäntöä jo 20 vuotta ja sinä aikana on todettu, ettei se toimi. Vuokrasuhde ei tee vuokralaisesta vastuullista metsän käyttäjää. Miksi? Vuokraoikeutta ei voi pantata. Vuokraussäännöt ovat 20 vuoden aikana muuttuneet 20 kertaa! Mitä vuokraamista se sellainen on? Vuokraaja haluaa vakiintuneet toimintaehdot. Metsäpalsta on saatava vuokralle niin, että se myöhemmin siirtyy vuokraajan omaisuudeksi.

– Tietenkin, muttei omistajakaan voi tehdä mitä tahansa. On myös rasitteita. Omistajalla on oikeus hakata vain määrätyn hakkuusuunnitteen alue ja myös tietyn porrastuksen sisällä itsenäisesti laatia suunnitelmat ja tarkistuttaa ne valtion valvovalla viranomaisella. Mutta oikeutta hakata kaikki, mitä ikinä haluaa, hänellä ei ole. Ei saa hakata vain yhtä puulajia ja jättää toinen, kuten vuokrausehtojen mukaan on nyt mahdollista. Esimerkiksi valitaan mänty ja kuusi, mutta jätetään koivu, jos sille ei juuri nyt ole kysyntää. Metsän omistaja ei tekisi näin. Ensinnäkin metsä – eli maapohja ja kasvavat puut – on pantattava kohde. Sen voi antaa pankille lainan vakuudeksi. Vuokrasuhteessa tämä ei ole mahdollista. Toiseksi suhtautuminen metsään muuttuu kokonaan. Omistajalla ei ole oikeutta rajoittaa jokamiehen oikeutta käydä metsässä sienessä ja marjassa, mutta hänellä on oikeus organisoida metsän vartiointi ja kuvaannollisesti sanoen – tarkistaa kävijöiden taskut – onkos tulitikkuja tai savukkeensytyttimiä. Jos on, tällainen voidaan käännyttää takaisin tai luovuttaa tarvittaessa poliisin huomaan, jotta asia tutkittaisiin ja vietäisiin mahdollisesti oikeuden eteen. Näin metsäpalojen määrä vähenisi. Luovuttaisin uusille sellutehtaille näillä ehdoilla niin paljon metsää, että se riittäisi täyttämään 50 % niiden tuotantokapasiteetista. Monopolien välttämiseksi velvoittaisin ne hankkimaan lopun raaka-aineen pieniltä metsänkäyttäjiltä. Tämä kannustaisi suuria yhtiöitä investoimaan aktiivisemmin. Sen lisäksi isot auttaisivat pienomistajainstituutiota kehittymään. Se olisi niiden etujen mukaista. Eihän metsä ole niiden ydinliiketoimintaa. Isot yhtiöt perustavat suuria metsän(hankinta)osuuskuntia, joiden edun mukaista on olla yhteistyössä niiden kanssa. Nyt kyseessä ovatkin aivan uudenlaiset tuotantosuhteet. Ja pk-sektorikin kehittyy. Jos tämä onnistutaan toteuttamaan ja jos valtio hoitaa valvovan tehtävänsä, huolehtii metsätieteestä ja metsäteollisuuden ja -teknologian kehittämisstrategiasta, on vääristynyt tilanne mahdollista oikaista. Mutta Metsäkoodeksi pitää tarkistaa. Kaikki yhtyvät siihen mielipiteeseen, että se on mitätön. Jos kerran erehdyimme, on kerättävä rohkeutta korjata virheet. Metsätalous on riippuvainen yleisistä säädöksistä ja valtiosta. Tärkeintä onkin hyväksyä kehittämissäännöt ja pitää ne vakaina ainakin 20 vuoden aikana. Lisäisin vielä, että suhtautumisen liiketoimintaan on myös muututtava. Meillä liikemiessanasta on tullut haukkumasana. Työnteosta on tullut pahe. Ihan kuin aikoinaan Neuvostoliiton alkuvuosina: iloisesti kulakit vaan seinää vasten ja niiden omaisuus jakoon, vaikka juuri kulakit olivat kaikkein vastuuntuntoisimpia talonpoikia. He tekivät lujasti töitä ja ruokkivat koko suuren maan. Kuinka monet ihmiset nykyään tietävät liikemiehen työpäivän pituuden? Voin kertoa sen teille: työpäivät ovat 17–18 tunnin pituisia. Noin 90 %:lla ihmisiä, joilla on omaa liiketoimintaa, ei ole lainkaan vapaapäiviä. Liikemiehelle ei myöskään anneta anteeksi pieniäkään erehdyksiä.

Lähde: Bumprom.ru