Botnian saha (OOO Svir Timber) Podporozhessa Leningradin alueella on noussut harjakorkeuteen, tiedottaa yritys. Laitos tulee sahaamaan 200 000 kuutiometriä vuodessa ja investoinnin suuruus on 50 miljoonaa euroa. Valmistuttuaan saha työllistää 120 henkilöä.

Rakentaminen on edennyt aikataulussa ja saha valmistuu vuodenvaihteessa. Kuorikattilan päälaitteet on asennettu paikoilleen kesäkuussa ja sahan pääkoneet nostettu perustuksilleen heinäkuussa. Vesikattotyöt aloitettiin heinäkuun puolen välin jälkeen. Pääsähköliittymät ja muuntamo on kytketty elokuussa. Sahalinjojen koestukset aloitetaan tukkilajittelusta ja ne etenevät osastoittain prosessijärjestyksessä siten, että viimeisen vaiheen, sahatavaran paketointilaitoksen, koestukset tehdään marras-joulukuussa.

Lähde: Botnian tiedote