27. kesäkuuta Chitan alueella Amazarissa (Siperian hallintopiirissä) muurattiin venäläis-kiinalaisen sellutehtaan peruskivi. Ensimmäisen kerran ajatus sellutehtaan rakentamisesta yhdessä kiinalaisten kanssa tuotiin esille syksyllä 2003. Perusinvestoinnit on arvioitu 500 milj. USD suuruisiksi. Tehdas tulee valmistamaan valkaisematonta tavarasellua noin 400 000 tonnia vuodessa.
Lähde: Chitan aluehallinnon kotisivut
Chitaan perustetaan vielä kaksi muutakin venäläis-kiinalaista yritystä. ZAO Zabaikalskaja investitsionnaja kompanijan toimitusjohtaja Konstantin Nagel allekirjoitti 28.6.2005 kiinalaisten yritysten kanssa kaksi sopimusta, joiden tarkoituksena on perustaa Chitan alueelle suuria puunjalostuslaitoksia.
Ensimmäinen sopimus koskee metsäteollisuusyhtiön perustamista turvaamaan Amazariin rakennettavan sellutehtaan raaka-aineen saanti. Puunkorjuun ohella yhtiön toimenkuvaan kuuluu sahatavaran tuotanto omilla puunjalostuslaitoksilla.
Toisen sopimuksen mukaan Chitaan perustetaan puukauppa ja -jalostusyhtiö, mikä edellyttää 150 000 m3 vuodessa tuottavan sahan rakentamista.