Maaperän terveys tarkoittaa sitä, että maaperä on biologisesti ja fysiokemiallisesti sellaisessa kunnossa, että se pystyy kestävästi tuottamaan ekosysteemipalveluja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ruoan- ja rehuntuotantoa, puun ja muiden biomassojen kasvua, tulvien hillintää, puhdasta vettä, virkistysmahdollisuuksia sekä maisema-arvoja. Yli 60 % EU-alueen maaperistä on kuitenkin epäterveitä, minkä johdosta nämä tärkeät ekosysteemipalvelut ovat vaarantuneet.
Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen vaikuttaa suoraan ihmisten elinmahdollisuuksiin. Esimerkiksi maan orgaanisen aineksen määrän vähentyessä sen vedenpidätyskyky heikkenee ja kasvintuotanto voi kärsiä kuivuudesta. Tämä on koettu Euroopassa niin viljapelloilla kuin oliiviviljelmilläkin. Kun maaperän kykyä pidättää sadevettä on puolestaan heikennetty maata peittävin rakentein ja vedenkulkua vauhdittavin suo-ojituksin, tulvaherkkyys on kasvanut.
EU:n tavoitteena on maaperän hyvä terveys vuoteen 2050 mennessä. Komissio on laatinut esityksen maaperälaista ’Soil resilience and monitoring law’, jonka myötä maaperän terveyttä seurattaisiin mittauksin, joita tehtäisiin laajalla sekä EU:n että jäsenmaiden rahoittamilla näytealaverkostoilla. Maaperän terveyttä arvioitaisiin koko EU:ssa sovellettavien yhteisten kriteerien perusteella. Maaperän hyvälle terveydelle asetettavista kynnysarvoista osa asetetaan yhteisesti koko EUlle ja osa määritellään kussakin jäsenmaassa erikseen. Lisäksi seurataan maaperän ominaisuuksia ilman erillisiä kynnysarvoja. Jälkimmäisiin kuuluu muun muassa maaperän biodiversiteetti tai typpipitoisuus. Kansallisia kynnysarvoja asetetaan esimerkiksi maaperän fosforille ja maaperän hiilen häviölle on koko EU:ta koskeva kynnysarvo. Ehdotetut velvoitteet ja seuranta koskisivat jäsenmaita, mutta lakiesityksessä ei ole suoraan maanomistajaan kohdistuvia velvoitteita.
Ehdotettu maaperälaki edistää maaperän tilan seurantaa, mutta sen mahdollisuudet parantaa maaperän tilaa ovat rajalliset. Yksittäisten maaperän terveyttä osoittavien kriteerien ja kynnysarvojen sijaan tulisikin seurata muutosta ja kannustaa toimijoita maaperän tilaa parantaviin muutoksiin.
Nykyinen kannustejärjestelmä ei varsinaisesti edistä maaperän terveyttä ja kasvukunnon ylläpitoa. Esimerkiksi yhteinen maatalouspolitiikka (CAP) ei hillitse hiilen karkaamista maaperästä: Turvemaiden ilmastopäästöjen vähentäjää uhkaa tukien menetys, ja maan kasvukuntoa elvyttävä ja hiilivarastoja ylläpitävä viljelijä ei saa maataloustukea enempää kuin se, jonka pellot tuottavat sadon sijaan ilmastopäästöjä ja kuormittavat vesistöjä hiilellä ja ravinteilla.
Metsämaaperäkin vuotaa ravinteita ja hiiltä vesistöihin ja ilmakehään, ja tähänkin tukijärjestelmällä on osuutensa. Hyväkasvuisissa suometsissä kunnostusojitusten tiedetään lisäävän ilmastopäästöjä ja vesistökuormitusta. Turvemaametsien ojitusta on kuitenkin tuettu Suomessa pitkään, vaikka taloudellisestikin kannattavampaa olisi kasvattaa suometsiä ilman kunnostusojituksia.
Maaperän terveyttä ylläpitävät kestävät viljely- ja metsänhoitomenetelmät varmistavat, että ekosysteemipalvelut toimivat hyvin, ja maanomistajalla on viljelykuntoiset pellot ja tuottavat elinvoimaiset metsät nyt ja tulevaisuudessa. Kansalliset ja EU-tason ohjausjärjestelmät tulisikin arvioida uudelleen ja suunnattava kehittymään maaperän terveyttä palauttavaan ja ylläpitävään suuntaan.
Maaperän seuranta ei yksin auta muuttamaan maaperää terveeksi. Myös taloudelliset kannusteet eli maa- ja metsätalouden tuet on käännettävä ohjaamaan kestävään suuntaan. Viljelijän ja metsänomistajan kannalta on kestämätöntä, jos yhteiskunnan tavoitteeksi asettamien maaperän terveyden edistäminen, biodiversiteetin suojelu, ilmastopäästöjen hillitseminen ja ruokaturvan vaaliminen johtaa pienempiin tukiin kuin maaperää köyhdyttävät viljelymenetelmät. Tähän voitaisiin puuttua esimerkiksi maksamalla alkutuotannon tukia päästövähennysten, vesiensuojelun ja kasvukuntoa elvyttävän viljelyn perusteella. Nykyinen järjestelmä on voimassa vuoteen 2027 saakka. Nyt on aika valmistella sen jälkeistä kautta, jotta maaperän hyvä terveys saavutettaisiin ja maaperän tuottamat ekosysteemipalvelut turvattaisiin myös tulevaisuudessa ja tuleville sukupolville.