Turvemetsät kasvaneet uhaksi Suomen ilmastotavoitteille – Ylen uutinen

Tutkijoiden uusien laskelmien mukaan lisähakkuut ojitetuissa turvemetsissä voivat keikuttaa ilmastotavoitteille tärkeän metsänielun pysyvästi isoksi päästölähteeksi. Ilmasto- ja luonnonvaratutkijoille on vahvistumassa käsitys, että lisääntyvät hakkuut ojitetuissa turvemetsissä voivat johtaa kestämättömään tilanteeseen Suomen ilmastotavoitteiden kannalta. Kuusivaltaisilla ojitetuilla soilla puu kasvaa tällä hetkellä hyvin, mutta niiden hyödyntäminen nykymenetelmin teollisuudessa on ilmasto- ja vesiensuojelutavoitteiden kannalta hyvin ongelmallista. Meneillään on useita tutkimushankkeita, jotka selvittävät turvemetsien päästöjä ja pyrkivät löytämään keinoja päästöjen vähentämiseen. Alustavien tulosten mukaan …

Blogi: Kestävämpää suometsien hoitoa yhteistyön avulla

Yhdessä tekemällä, teollisuuden käytännön kokemuksista oppimalla ja uutta tutkimustietoa hyödyntämällä, suometsien tilaa pystytään parantamaan samaan aikaan, kun niillä harjoitetaan metsätaloutta. Blogi on julkaistu 30.5.2022 Metsäteollisuus ry:n verkkosivuilla Yhdessä tekemällä, teollisuuden käytännön kokemuksista oppimalla ja uutta tutkimustietoa hyödyntämällä, suometsien tilaa pystytään parantamaan samaan aikaan, kun niillä harjoitetaan metsätaloutta. Yhteistyön voima näkyi, kun järjestimme 3.5.2022 yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa seminaarin suometsien kestävästä käytöstä. Seminaarissa kuulimme strategisen tutkimusneuvoston rahoittaman SOMPA-hankkeen tutkimuksista sekä UPM:n ja …

Uudet kosteikkoviljelytuotteet vähentävät päästöjä koko elinkaarensa ajan

Suomen ympäristökeskuksen SYKEn tutkijat selvittivät kahden lupaavan kosteikkoviljelytuotteen elinkaaren päästövaikutukset. Suomen oloissa ja suureen mittakaavaan soveltuvista kasveista tutkimukseen valittiin järviruokopohjainen kasvualusta ja osmankäämipohjainen rakennuslevy. Tutkimus osoitti, että uudet kosteikkoviljelytuotteet vähentävät päästöjä koko elinkaarensa ajan. Tutkimus on osa SOMPA-hanketta. Lue koko tiedote SYKEn sivuilta Epävarmuustekijöistä huolimatta molemmat vaihtoehdot ovat lupaavia ilmastonmuutoksen hillintäkeinoja. Keskimäärin tuotteilla saavutetaan useiden tonnien hiilidioksidivähennys hehtaaria kohden. Useimmissa tapauksissa vähennys riittää kompensoimaan viljelyn päästöt ja koko tuoteketju on …

SOMPA mukana Ruukin Peltopäivillä 16.8.2022

SOMPA-hanke on järjestämässä Peltopäivä 2022 -tapahtumaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) Siikajoen tutkimusasemalla 16.8.2022. Ilmoittaudu mukaan! Peltopäivät 2022 tarjoaa laajan kattauksen tietoa turvemaiden ja maatalousmaiden tutkimuksesta. Kaikille avoin tapahtuma tarjoaa tilaisuuden kohdata tutkijoita ja viljelijöitä sekä yhteistyökumppaneita. SOMPA-hanke esittelee tapahtumassa muun muassa turvemaiden viljelyn ja metsänhoidon hyviä esimerkkejä. Tule mukaan: Ohjelma ja ilmoittautuminen    

Blogi: Eri-ikäisrakenteisen metsän hoidon parhaisiin käytäntöihin tutkimusyhteisön ja käytännön toimijoiden vuorovaikutuksella

Eri-ikäisrakenteinen kasvatus, jatkuva kasvatus, jatkuvapeitteinen kasvatus, keskustelua ja tunteita herättävällä metsänhoitomenetelmällä on monta nimeä. Terminologian vakiintumattomuus osoittaa, että jatkuvapeitteinen metsäkasvatus on vielä voimakkaan kehittymisen vaiheessa, kirjoittaa UPM:n ympäristöpäällikkö Tuomas Kara. Blogi on julkaistu alunperin UNITE-hankkeen verkkosivuilla Meillä UPM:llä olemme valikoineet käytettäväksi termiksi eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen ja tulen käyttämään kyseistä termiä tässä tekstissä. Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus herättää runsaasti keskustelua ja tunteita. Samalla kun avohakkuita kritisoidaan voimakkaasti ja ympäristöjärjestöt ajavat eri-ikäisrakenteista kasvatusta ainoana hyväksyttävänä …