Russian Timber Group peruu listautumisen Lontoon pörssiin

Russian Timber Group on ilmoittanut siirtävänsä listautumistaan Lontoon pörssiin, kirjoittaa The Moscow Times. Syyksi ilmoitetaan vaikea investointi-ilmasto Venäjällä. Yritys ei ole ainoa, joka on muuttanut suunnitelmiaan vaikean markkinatilanteen vuoksi. Oleg Deripaskan pääosin omistama RusAl perui syyskuussa listautumisen pörssiin. Rosneft siirsi heinäkuussa usean miljardin dollarin emissiota globaalien luottomarkkinoiden epävakauden vuoksi. Lähde: The Moscow Times Aikaisempi uutinen: 24.10.2007 Russian Timber Group aikoo listautua Lontoon pörssiin

Maailmanpankin pilottiprojektin kuulumisia

Venäjän hallitus ja Maailmanpankki ovat toteuttaneet vuosina 2003 – 2007 yhteistä kestävän metsänkäytön pilottiprojektia, jonka alustavista tuloksista pankin vanhempi metsänkäytön ekspertti Andrei Kushlin kertoi metsälehdessä ”Rossijskaja lesnaja gazeta”. Kestävän metsänkäytön pilottihanketta on toteutettu Venäjän hallituksen ja Maailmanpankin välisen lainasopimuksen puitteissa. Hankkeen A-osa ”Valtion kestävä metsänhoito” toteutettiin Venäjän metsätalousviraston suojeluksessa seitsemällä alueella: Arkangelin, Irkutskin, Leningradin ja Tshitan alueilla, Krasnojarskin ja Habarovskin aluepiireissä sekä Burjatian tasavallassa. Hankkeen puitteissa saatu pitkäaikainen rahoitus oli …

Tuontipuun hinnat nousseet jyrkästi

Elokuussa Suomeen tuotiin puuta 1,5 miljoonaa kuutiometriä, kerrotaan Metsäntutkimuslaitoksen tilastotiedotteessa. Kuluvan vuoden kuukausista vain kesä- ja heinäkuussa maahamme tuotiin tätä enemmän puuta. Elokuussa tuodusta puusta kaksi kolmasosaa oli peräisin Venäjältä. Venäläisen puun osuus tuontimäärästä on ennen kuluvaa vuotta ollut yleensä noin neljä viidesosaa. Tuontipuun reaalihinnat jatkoivat jyrkkää nousuaan elokuussa. Koivukuitupuun hinta rajalla oli keskimäärin 53,4 euroa kuutiometriltä. Kuusikuitupuu maksoi 56,4 ja mäntykuitupuu 58,4 euroa kuutiometriltä. Tuontipuun hintojen kohoaminen käynnistyi vuodenvaihteessa. …

Puu tarjoaa mahdollisuuksia Barentsin alueella

Puu uusiutuvana materiaalina tarjoaa paljon mahdollisuuksia Barentsin alueen ja Pohjois-Euroopan tulevaisuudelle. Se edellyttää kuitenkin suunnitelmallisuutta, tuotekehittelyä ja yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Näistä asioista keskusteltiin Joensuussa 8. marraskuuta pidetyssä Barentsin metsäfoorumissa. Barentsin alueeseen kuuluu kolmetoista pohjoisinta aluetta Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Luoteis-Venäjältä. Metsäteollisuuden investointeihin vaikuttavat keskeisesti raaka-aineen turvattu saanti kilpailukykyiseen hintaan, energian ja työvoiman saatavuus, hyvin toimiva logistiikka, tehokas metsäsuunnittelu ja puunhankinta uutta teknologiaa hyödyntäen, puun arvoketjujen jatkuva kehittyminen ja hyvä …

Lastulevyn, sellun ja paperin vientitulli poistuu

Venäjän hallitus on antanut päätöksen (N 721, 30.10.2007), jolla asetetaan vientitulli nollaksi ratapölkyille, lastulevylle, sellulle ja erikseen määritellyille paperi- ja kartonkilaaduille (erittely tavaranimikkeittäin löytyy alkuperäisestä lähteestä). Määräys astuu voimaan 1.1.2008. Lähde: Venäjän hallituksen tiedote

Luonnonvaraministeriöltä tuki Stora Enson investointisuunnitelmille Venäjällä

Venäjän metsätalousviraston johtaja on käynyt Stora Enson kanssa neuvotteluja, joiden kuluessa on pohdittu mahdollisuutta rakentaa uusi sellutehdas Nizhni Novgorodin alueelle, tiedottaa Luonnonvaraministeriö. Tehtaan hinnaksi on ilmoitettu 1,5 mrd. euroa ja kapasiteetiksi 1 milj. tonnia sellua vuodessa. Luonnonvaraministeri Trutnev kertoi ministeriönsä pitävän puunjalostuslaitosten perustamista Venäjälle ensisijaisen tärkeänä. Investointihankkeille aiotaankin lähiaikoina luoda oma kilpailumenettelynsä. Ministeriö on kuitenkin valmis tukemaan Stora Enson hanketta yhtiön investointimekanismista riippumatta. Metsätalousvirastokin on antanut siunauksensa skandinaavisen yhtiön valinnalle. …

Karjala ryhdistäytyy metsänkäytön valvonnassa

Luonnonkäytön tarkastusviraston Rosprirodnadzorin ja Karjalan tasavallan edustajien kesken järjestettiin kokous, jossa käsiteltiin federaation ja alueen kaivannaislainsäädännön ristiriitaisuuksia sekä metsienkäytön valvonnan puuttumista ja siitä aiheutuvaa laitonta hakkuutoimintaa. Kokouksessa päätettiin, että Karjalan tasavallan hallitus luo metsänkäyttäjien toiminnan valvomiseksi ja tarkastamiseksi tehokkaan järjestelmän, selvittää syyt, miksi metsänvuokrasopimusten purkamisesta ei ole nostettu kanteita vuokrausehtoja rikkojia vastaan sekä saattaa rikkeisiin syyllistyneet viranomaiset. Lisäksi kokouksen osanottajat käsittelivät Laatokan luodot (Ladozhkie shery) -luonnonpuiston perustamista Karjalaan. Tasavallan hallituksen …

Subventiot alueiden metsähallintoon kaksinkertaistuvat vuoteen 2010

Venäjän metsätalousviraston johtaja Roschupkinin mukaan subventiot alueiden metsähallintoon kaksinkertaistuvat vuoteen 2010 mennessä. Vuonna 2006 tukia myönnettiin 9,6 mrd. ruplaa ja vuonna 2010 niitä on odotettavissa 18 mrd. ruplaa. Tänä vuonna tukien määrä on 12 mrd. ruplaa, 2008: 16,3 mrd. ruplaa ja 2009: 17,1 mrd. ruplaa. Lisäksi tukijärjestelmään on ensimmäisen kerran kytketty vararahasto, jonka suuruus on 5 prosenttia tukien kokonaismäärästä. Vararahastosta voidaan rahoittaa odottamattomia kuluja. Roschupkinin mielestä federaatiolta on tulossa tarpeeksi …

Laittomien hakkuiden ja laittoman puunviennin torjuntaan komissio

Venäjän luonnonvaraministeri ja sisäasiainministeri ovat allekirjoittaneet määräyksen perustaa yhteinen komissio laittomien hakkuiden ja laittoman puukaupan torjumiseksi. Komissio on pysyvä koordinointielin, joka turvaa federaation laitosten ja subjektien viranomaisten yhteistoiminnan puunkorjuun, -kuljetuksen, -jalostuksen, myynnin ja viennin laillisuuden valvomiseksi. Komission tehtävä on muodostaa oikeudellisia, taloudellisia ja muita toimenpiteitä käsittävä järjestelmä puukaupan laittomuuksien ehkäisemiseksi hakkuusta vientiin saakka. Komissio lähettää ehdotuksensa Venäjän hallitukselle ja federatiivisten toimeenpanoelinten johdolle. Lisäksi komissiolle toivotaan valtuutta valmistella ehdotuksia tärkeimmille kansainvälisille …

Venäjältä ratkaisuehdotus puutullikiistaan

Venäjä on tehnyt EU:lle ratkaisuehdotuksen puun vientitullikysymyksessä, tiedottaa Reuters. EU:n edustajan mukaan tarjous on parempi kuin aikaisemmat, mutta ei kuitenkaan vielä odotuksia vastaava. Ehdotuksen yksityiskohtia ei ole julkaistu. Venäjän talouskehitysministeriö kieltäytyi kommentoimasta aihetta. Lähde: Reuters

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.