Metsäliitto suunnittelee suurinvestointeja Leningradin alueelle

Riikka Vasaman mediakatsaus, UM/Pietari Metsäliitto-konserni suunnittelee suurinvestointeja vaativan puunjalostuskompleksin rakentamista Leningradin alueelle. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus rakentaa saha Podporozjeen. Paikka on valittu jo olemassa olevien kontaktien sekä hyvien joki- ja rautatieyhteyksien perusteella. Aluehallinto on alustavasti tukenut hanketta, mutta lopullinen investointipäätös tehdään vasta, kun luvat viranomaisten kanssa ovat selvät. Vuonna 2005 toimintansa aloittavan sahan rakentamisesta vastaa Metsä-Botnia. Samanlainen hanke on tarkoitus toteuttaa myöhemmin myös Vologdan alueella. Mikäli sahahanke menestyy, Podporozjeen …

Venäjän hallitus käsitteli metsälakiesitystä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Venäjän federaation hallitus käsitteli 17.09. esityksiä metsälaiksi ja metsämaksulaiksi. Hallitus merkitsi esitykset tiedoksi saaduiksi ja antoi määräyksiä jatkovalmistelusta. Uudet esitykset tulee tuoda hallituksen käsittelyyn 01.11. mennesssä. Hallituksen yksilöimistä kohdista tärkeimpiä ovat yksityisen omistuksen mahdollisuus, vuokraus sekä toimivallan jako federaation ja subjektien kesken. Taloudellisen kehityksen ministeriö kannattaa kilpailuttamista, toimivallan delegointia subjekteille sekä rohkeampaa etenemistä yksityistämisen suuntaan kuin luonnonvaraministeriö. Näillä ministeriöillä on päävastuu jatkovalmistelusta. Metsälain käsittely duumassa tapahtuu …

Metsänkäytön hallinnon päällikön V. Nefedjevin arvioita alan kehittämisestä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Ježhenedelnik Lesopromyšlennika lehdessä (No 21 08.-14.09) julkaistiin luonnonvaraministeriön metsänkäytön hallinnon päällikön V. Nefedjevin laaja haastattelu, jonka teemana on metsätalouden ja metsäteollisuuden hyvän yhteistyön välttämättömyys. Hän puolustaa valtion metsänomistusta ja arvostelee subjekteja passiivisuudesta alan kehittämisen suhteen. Nefedjev väittää, että suomalainen hakkuiden teknologia on alunperin venäläinen malli. Uuden koordinointineuvoston merkitystä alan kehittämisessä korostetaan. Nefedjev 100903

Metsäkeskustelua Venäjällä

Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova Viime viikkoina Lesnaja Gazetassa on julkaistu useita laajoja luonnonvaraministeriön ja metsähallinnon toimintaa arvostelevia artikkeleita. Luonnonvaraministeriön Rossijskaja Lesnaja Gazetassa taas esitellään ministeriön näkemyksiä. Metsävaratietokeskuksen toiminnan alasajo osoittaa luonnonvaraministeriön säälimätöntä suhtautumista arvostelijoihin. Leshoosien talous- ja kontrollitoiminnan eriyttäminen edellyttää riittävää metsähallinnon ja metsänhoidon budjettirahoitusta. Nopeaa muutosta nykytilaan ei ole nähtävissä. Metsakeskustelua 120903

Bumprom vetosi presidentti Putiniin

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Venäjän sellu- ja paperiteollisuuden etuja valvova RAO Bumprom vetosi presidentti Putiniin metsäteollisuuden ongelmien ratkaisemiseksi. Lähinnä O. Deripaskan hallitseman Bazovyj Element-ryhmän taholta tulevaa valtausuhkaa pidetään vakavana metsäteollisuuden kehitystä vaarantavana tekijänä. Presidenttiä pyydetään ottamaan tilanne kontrolliinsa ja Bumprom lupaa puolestaan turvata metsäteollisuuden kestävän kasvun. Bumpromvetoomus 080903

Varaministeri A. Dvorkovich tutustui Suomen metsäsektoriin

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Venäjän taloudellisen kehityksen ja kaupan ministeriön varaministeri A. Dvorkovich vieraili sls Nybergin kutsusta Suomessa 03.- 04.09. Pääteemana oli tutustuminen Suomen metsäsektoriin. Federaation hallitus ei ole vielä tehnyt päätöstä raakapuun vientitullin korotuksesta ja metsälain tarkistuksen käsittely hallituksessa siirtyy. Kokonaisuutena voidaan todeta, että Dvorkovich painottaa maiden metsäsektorien tasapainoista yhteistoimintaa, jossa molempien osapuolten edut turvataan. Hän totesi, että nyt on sopiva aika erilaisille aloitteille, koska Venäjän metsäpolitiikassa monet asiat …

Metsien vuokrauksen kehitys Venäjällä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luonnonvaraministeriön metsävarannon hallinnon osaston asiantuntija I.Vasin toteaa, että metsien vuokraukselle asetettuja tavoitteita ei ole saavutettu. Vuokrauksella ei ole saatu aikaan metsien käytön tehostumista ja valtion metsätulojen toivottua kasvua. Vuokrauksen ehtoja tulkitaan yleisesti vuokraajien edun mukaisesti. Vuokrauksen pohjalta tapahtuvan metsänkäytön ongelmat ovat koko metsäsektorin perusongelmia. Uusimmasta metsälakiesityksestä ei vielä selviä, miten osittain ristiriitaiset tavoitteet saavutetaan käytännössä. Vuokrauskehitys 290803  

Presidentti Putin tutustui Karjalan metsäsektoriin

Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova Presidentti V. Putin tutustui 21.07. Luoteis-Venäjän federaatiopiirin matkallaan myös Karjalan tasavallan metsäteollisuuteen ja metsätalouteen. Presidentti on hyvin informoitu metsäasioiden suhteen. Hän totesi, että neuvottelussa esitetyt näkökohdat otetaan huomioon metsälain ja muiden säädösten jatkovalmistelussa. Putinin vierailu tukee sitä käsitystä, että Karjalan metsäkompleksin kokonaisuuden kehittäminen on koko federaation kannalta tärkeä pilot-hanke. Pitkä neuvottelu metsäasioista voidaan tulkita presidentin tueksi luonnonvaraministeriön kehittämistoiminnalle. Karjalan tasavallan päämies S. Katanandov antoi samassa yhteydessä …

Venäjän maareformin eteneminen

Pertti Veijolan ja Kaisa Honka-Hallilan muistio, UM/Moskova Venäjän federaation hallitus käsitteli 10.07. maareformia. Uudistuksen päätavoitetta ei ole saavutettu, koska vielä ei ole syntynyt toimivia maaomaisuuden markkinoita. Pääongelmia ovat kiinteistön muodostukseen ja rekisteröintiin liittyvät puutteet, maanvuokrauksen ja lunastusten hinnoittelu sekä alueellisten säädösten vajavaisuus. Hallitus antoi ministeriöille ja muille organisaatioille useita valmistelutehtäviä maareformin nopeuttamiseksi. Presidentti on allekirjoittanut uudet perheviljelmiä ja kotitarvepalstoja koskevat lait sekä antanut asetuksen maataloustuottajien aseman parantamisesta. Maareformi 220803

Luonnonvaraministeriön metsälakiesitys

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luonnonvaraministeriö on toimittanut 11.08. federaation hallitukselle esityksensä metsälain uudistamiseksi ja laiksi metsämaksuista. Hallitus käsittelee asiaa 04.09. Metsälakiesitys on pääpiirteiltään aikaisempien esitysten kaltainen. Uutena asiana esitetään, että metsävarannon osia voitaisiin vuokrata mm. rakentamiseen ja matkailutarkoituksiin. Nämä alueet voisi vuokraaja myöhemmin lunastaa. Näin syntyisi yksityinen metsävarannon omistus. Jos metsälaki ja metsämaksulaki säädetään nyt esitetyssä muodossa, jää monien asioiden ohjaus määriteltäväksi muissa laeissa ja alemmissa normeissa. Venäjän metsälainsäädännön monimutkaisuus …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.