IPE teki esityksen metsäteollisuuden omistuskiistan ratkaisemiseksi

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova IPE on tehnyt esityksen, jonka mukaan metsäteollisuuden omistuskiista ratkaistaisiin välimiesmenettelyn prosessin mukaan tehtävällä sopimuksella. IPE:n myöntäisi tietyiltä osin oikeiksi CM:n vaatimukset. Mikäli asiassa päästään näin ratkaisuun, niin sitä ei voida enää myöhemmin ottaa uuteen käsittelyyn. CM:n edustajat eivät ole virallisesti kommentoineet esitystä mutta Kommersantin mukaan CM:n omistajat eivät ole hylänneet esitystä. Jos ratkaisu syntyy esityksen pohjalta, jäisivät Kotlaksen ja Bratskin kombinaatit IPE:lle ja CM sai korvauksena …

Luonnonvaraministerin katsaus

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luonnonvaraministeri V. Artjuhov kertoi 29.12.03 ministeriönsä vuoden 2003 toiminnasta ja vuoden 2004 tavoitteista. Lainsäädännön uudistusta on valmisteltu laajasti. Hallituksen ja duuman käsittelyyn tulevat vuoden 2004 ensimmäisen puoliskon aikana: metsälaki, vesilaki, laki kaivannaisista, laki eläimistöstä, laki luonnonsuojelualueista ja laki ympäristöhaittojen korvaamisesta. Suunnitellaan luopumista kokonaan vanhasta tilaus- ja ilmoitustyyppisestä käyttöoikeuksien saamisesta luonnonvaroihin. Otetaan käyttöön ohjelma- ja kilpailuperiaate. Vuonna 2004 perustetaan uusia kansallis- ja luonnonpuistoja mm. Kalevalan kansallispuisto Karjalaan …

Virheitä uutisessa 23.12. Ympäristöjärjestöt arvostelevat uutta metsälakia

Uutisessamme 23.12. ”Ympäristöjärjestöt arvostelevat uutta metsälakia” oli virheitä, joita pahoittelemme. Erityisasiantuntija Pertti Veijolan kommentit virheellisiin kohtiin: 1. Uutta metsälakia ei ole säädetty vaan vuoden 1997 metsälain joitakinpykäliä on tarkistettu. Muutoksella helpotetaan metsien muuttamistapääryhmästä toiseen ja metsämaan käyttämistä rakennusmaaksi.Ympäristöjärjestöt pitävät muutosta uhkana virkistysmetsille ja jopaluonnonsuojelualueille. Muutos oli outo, koska se valmisteltiin duumanjäsenen aloitteesta ilman luonnonvaraministeriön myötävaikutusta. Putinallekirjoitti lain muutoksen 10.12.03 vaikka järjestöt ja Jabloko-puoluevetosivat häneen toivoen muutoksen jäävän ilman vahvistusta. 2. …

Arkangelin luonnontilaiset metsät – malliesimerkkejä luonnonmetsästä vai teollisuuden puuvarasto

Andrei Tretjakovin artikkeli, Arkangelin metsäsuunnitteluyritys ”Sevlesprojekt” Arkangelin alueella on luonnontilaista metsää 9 019 000 ha, josta on suojeltu 380 000 ha. Alueen metsäteollisuuden nousu 2000-luvun alussa on nostanut esiin luonnontilaisiin metsiin liittyvät ongelmat. Yli puolet Arkangelin alueen luonnontilaisista metsistä on tällä hetkellä annettu vuokralle, ja niissä suoritetaan hakkuita: nimenomaan näiden alueiden hyödyntämisellä lisätään suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa havuraakapuun saantia. SevLesProektin paikkatietotiimin johtajan Andrei Tretjakovin mukaan ollaan tilanteessa, jossa toisessa vaakakupissa on …

Liiketoiminta ja ekologia

Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova Vedomostin joulukuun Forum-liitteen teemana oli liiketoiminta ja ekologia. Ympäristöasioiden tiedostaminen yrityksissä lisääntyy ja kytkeytymistä kansainvälisiin sertifiointijärjestelmiin pidetään tehokkaana kehittämismenetelmänä. Kokonaisuutena maan talouden ekologinen tehokkuus on vuodesta 2000 lähtien heikentynyt. Mikäli muutoksia ei tapahdu ja teollisuustuotannon kasvu jatkuu 5-6 % tasolla niin ekologisesti huonoissa oloissa elävän väestön määrä kasvaa 5 % vuodessa. Lue katsaus

Metsäteollisuuden omistuskiista

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Continental Management ilmoitti 24.12., että metsäteollisuuden omistuskiistaa koskevat neuvottelut ovat katkenneet. IPE:n edustaja pitää ilmoitusta provokaationa. Neuvottelujen alkaessa asiantuntijat arvioivat, että todennäköisin vaihtoehto voisi olla se, että CM ostaa IPE:n. Nyt arviot menevät siihen suuntaan, että CM olisi ehkä hakemassa vain mahdollisimman korkeaa hintaa luopumiselleen metsäteollisuudesta. Lue muistio

Venäjän kansallis- ja luonnonpuistojen toimintaa kehitetään

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luonnonvaraministeriö tehostaa kansallis- ja luonnonpuistojen toimintaa. Se antoi 15.12. ministeri V. Artjuhovin allekirjoittaman määräyksen muutoksista luonnon- ja kansallispuistojen virkarakenteeseen ja toimenkuviin. Tavoitteena on nykyaikaistaa henkilöstön valintaa ja sijoittumista sekä siten tehostaa puistojen toimintaa. Lue muistio

Venäjän ehtymättömien metsävarojen myytti

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Pietarilaiset metsäntutkijat I. Šutov ja A. Knize esittävät, että suhtautumista vanhoihin metsiin tulisi muuttaa. Niiden rappeutumista ja nopean hyödyntämisen tarvetta liioitellaan. Expert RA:n asiantuntijat arvioivat, että kansainvälisten sertifikaattien käyttöönotto tulee pienentämään teollisuuden käytössä olevaa metsävarantoa. Puunkorjuussa on välttämättä luotava nopeasti valmius kasvatus- ja muihin valintahakkuisiin. Metsänhoidossa on panostettava uudistamisen ohella varsinkin taimikoiden ja riukumetsien harvennuksiin. Mikäli tähän muutokseen ei kyetä, niin nykylaajuisen metsäteollisuuden puuhuoltoa ei voida …

Kostroman alueen metsäteollisuuden kehittäminen

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Venäjän federaation hallitus antoi 05.12. määräyksen Kostroman alueen Nejan kaupunkiin suunnitellun sellu- ja paperitehdashankkeen valmistelusta. Kyseessä on metsäteollisuuden kehittämisohjelman pilot-hanke, johon valtio osallistuu metsävarojen käyttöoikeuksien kautta. Suomalais-itävaltalainen yhtiö Foria-ÖBf on vuokrannut Kostromasta merkittävän metsäalueen, joka tulee olemaan puunkorjuun ja kestävän metsätalouden kehittämisen pilot-alue. Tämä on sellutehdashankkeen suhteen erillinen hanke. Kostroma 181203

Venäjän metsälain uudistuksen ja metsäsertifioinnin tilanne

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luonnonvaraministeriön varaministeri V. Roštšupkin kertoi 08.12, että metsälakiesityksen uusin versio valmistuu noin 15.12 ja federaation hallitus käsittelee sitä 24.12. Suomalais-venäläisen metsätalouden työryhmän kokouksessa päätettiin perustaa yhteinen työryhmä pohtimaan Venäjän metsänormeja. Venäjällä on kaksi vapaaehtoisen metsäsertifioinnin neuvostoa. Tavoitteena on yhdistää neuvostojen toiminta vuoden 2004 aikana, jolloin syksyllä kokeillaan kansallista vapaaehtoista järjestelmää. Vuonna 2005 käynnistetään laajempi sertifiointi käytännössä. Metsäkokous 161203

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.