Metsätalouteen tarvitaan muutoksia vesiensuojelu- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tuore politiikkasuositus kannustaa soveltamaan jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta, jotta vesistö- ja ilmastopäästöjä saadaan vähennettyä.
Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa SOMPA-hankkeessa sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoimassa CANEMURE-hankkeessa laaditussa politiikkasuosituksessa nostetaan esiin ratkaisuja ja suosituksia, joiden avulla metsätalouden vesistökuormitusta ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä.
1. Metsäojitus tulisi tehdä Suomessa luvanvaraiseksi, ja sen aiheuttama haitta vesialueiden omistajille olisi minimoitava. Tällä varmistettaisiin, että ojia avattaisiin vain, kun se on metsätalouden tavoitteiden kannalta aivan välttämätöntä, suosittaisiin matalia ojia, ja haittojen minimoimiseksi käytettäisiin tehokkaimpia vesiensuojelun keinoja, kuten vesiensuojelukosteikkoja ja pintavalutuskenttiä.
2. Metsätalouden tukia on uudistettava siten, että ne kannustavat ympäristöhyötyjen tuottamiseen. Esimerkiksi runsasravinteisilla ojitetuilla soilla kannusteiden tulisi ohjata jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen ja välttämään avohakkuita sekä niitä seuraavia ojitustoimia, jotka lisäävät vesistökuormitusta ja ilmastopäästöjä. Uusia kannusteita voisivat olla esimerkiksi ympäristöhyötyjen tuottamisen tai ympäristöhaittojen vähentämisen perusteella maksettavat tuet.
3. Lisätään metsäalan neuvontaorganisaatioiden, metsäurakoitsijoiden ja metsänomistajien osaamista vesitalouden hallinnasta, maaperän ilmastopäästöjen vähentämisestä ja vesiensuojelusta. Käytettäviä hallintakeinoja olisivat muun muassa jatkuvapeitteinen metsänkasvatus sekä hyvin suunnitellut pintavalutuskentät ja vesiensuojelukosteikot. Oikeilla toimenpiteillä metsätalouden aiheuttamia ilmastopäästöjä ja vesistöjen ravinnekuormitusta saadaan pienennettyä.
Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus vähentää tehokkaasti vesistöjen ravinnekuormitusta
CANEMURE- ja SOMPA-hankkeissa tehtyyn tutkimukseen pohjaavat suositukset kannustavat välttämään avohakkuita ja varsinkin niihin liittyviä ojituksia sekä suosimaan jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Sen avulla metsätalouden aiheuttamaa vesistökuormitusta voidaan vähentää niin kangasmetsissä kuin ojitetuilla soilla.
Siirtyminen jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen vähentäisi vuotuista typpi- ja fosforikuormitusta noin puoleen verrattuna tasaikäismetsätalouden aiheuttamaan kuormitukseen.
– Kangasmetsissä vesistökuormitus vähenee lähelle luonnontilaisten metsien tasoa. Ojitetuilla soilla jatkuvapeitteinen kasvatus vähentää kuormitusta 20–40 prosenttia tasaikäismetsätalouteen verrattuna, kertoo johtava tutkija Mika Nieminen Lukesta.
Nieminen kuitenkin muistuttaa, että jatkuvapeitteiseen kasvatuksen vesiensuojelullista merkitystä ojitetuilla soilla pienentää muun muassa ojituksen pitkäaikaiskuormitus, johon metsänkäsittelymenetelmällä on vain vähän vaikutusta. Lisäksi jatkuvapeitteisenkin kasvatuksen hakkuut aiheuttavat vesistökuormitusta.
Ilmastopäästöjen hillintään jatkuvapeitteisellä kasvatuksella rajalliset mahdollisuudet
Tehokkaimmin ilmastopäästöjä voidaan hillitä, jos suon vedenpinta on suhteellisen korkealla eli 30–40 cm syvyydessä kasvupaikalla. Suurin osa suometsistä on kuitenkin hyvin tehokkaasti kuivatettuja ja vedenpinta on syvällä, jolloin veden pinnan riittävä nosto on vaikeaa ja päästöt vähenevät vain vähän.
– Runsasravinteisilla turvemailla kasvavissa korpikuusikoissa jatkuvapeitteinen kasvatus ja poimintahakkuut tuottaisivat kuitenkin merkittäviä ilmastohyötyjä, jos tilannetta verrataan siihen, että samalla alueella tehtäisiin avohakkuu, sanoo Luken tutkimusprofessori Aleksi Lehtonen.
Osa Suomen maakunnista hyötyisi vesistökuormituksen vähenemisestä, osa kasvattaisi hiilinielujaan
Hankkeissa tehdyt maakunnittaiset tarkastelut osoittivat, että eri maakunnat saisivat erilaisia hyötyjä siirtymisestä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen.
Ravinnekuormitus vähenisi enemmän kivennäismaavaltaisilla alueilla (Uusimaa, Päijät-Häme) kuin hyvin suovaltaisissa maakunnissa (Pohjanmaan maakunnat). Lisäksi jatkuvapeitteinen kasvatus vähentäisi kuormitusta enemmän Etelä- kuin Pohjois-Suomessa. (Kuva 1).
Hiilinieluja voitaisiin kasvattaa eniten metsäalaa kohden suurimmassa osassa eteläisen ja keskisen Suomen maakuntia, eniten Satakunnassa ja Kanta-Hämeessä. Päijät-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla hiilinielu ei merkittävästi kasvaisi, koska runsasravinteisten ojitettujen turvemaametsien osuus niiden metsäpinta-alasta on pieni. (Kuva 1).
Metsäalan osaamista tarvitaan
Avohakkuun ja jatkuvapeitteisen kasvatuksen vaikutukset puuston hiilinieluun poikkeavat oleellisesti toisistaan. Ojitetuista korvista on mitattu avohakkuiden jälkeen jopa noin 30 tonnin hiilidioksidipäästöjä hehtaarilta vuodessa, minkä lisäksi maaperästä syntyy merkittävä määrä typpioksiduulin (N2O) päästöjä. Lisäksi jatkuvapeitteinen metsänkasvatus vähentää kunnostusojitustarvetta ja ojien umpeenkasvu pysäyttää metaanipäästöt ojista lähes kokonaan.
– Turvemaametsillä on valtava merkitys, kun edetään kohti ilmaston ja vesien suojelun kannalta kestävämpää metsätaloutta. Jatkuvapeitteisten metsänkasvatusmenetelmien sekä vesitalouden ja vesiensuojelun hallintaan tarvitaan neuvontaorganisaatioiden, metsäammattilaisten ja metsänomistajien osaamista ja yhteistyötä, kannustaa Luken tutkimusprofessori Raisa Mäkipää.