Venäjän valtiollinen puutavaran seurantajärjestelmä myöhästyi EU:n puutavara-asetuksen voimaantulosta
EU:n puutavara-asetuksen voimaanastumisen myötä raakapuuta ja puutuotteita EU:n alueelle tuovien toimijoiden on osoitettava puun alkuperän laillisuus. Samaan aikaan Venäjällä oli määrä tulla voimaan valtiollinen puun seurantajärjestelmä, joka olisi täyttänyt myös EU-asetuksen vaatimukset. Kunnianhimoisen hankkeen aikataulu on venynyt ja uudeksi tavoitteeksi on asetettu vuosi 2013. Kilpailevia lakialoitteita on kaksi. Laittomien hakkuiden määritelmä Venäjällä EU:n puutavara-asetuksen periaatteena on, että puu ei saa olla alkuperämaassa kansallisten lakien vastaisesti korjattua tai myytyä. Venäjän metsälainsäädännöstä …