Valtio aloittaa metsänuudistamisen valvonnan Venäjällä

Metsänsuojelusta vastaava valtionlaitos ”Roslesozaštšita” on aloittanut metsänuudistamisen valvonnan. Metsälain mukaan valvonta sisältää metsäpinta-alan muutosten seurannan, metsänuudistamista vaativien alueiden määrittämisen sekä metsänuudistamisen laadun ja onnistumisen seurannan. Valvonnassa käytetään maastotarkastuksia, ilma- ja satelliittikuvia sekä eri yhteyksissä koottua viranomaistietoa. Lähde: Rosleshoz

Laittomat hakkuut Venäjällä vuonna 2014

Rosleshozin yhteenvedon mukaan vuonna 2014 Venäjällä paljastettiin 18 400 laittoman hakkuun tapausta, joissa hakattiin yhteensä 1,3 miljoonaa kuutiometriä puuta. Vahingon suuruudeksi arvioidaan 11 miljardia ruplaa. Yli puolessa tapauksista laittomien hakkuiden tekijät saatiin kiinni. Eniten laittomia hakkuita tehtiin Irkutskin alueella (0,6 milj. m³). Vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana on paljastettu 3 700 laitonta hakkuuta. Laittomat hakkuut ovat vähentyneet 45 alueella, esimerkiksi Luoteis-Venäjällä Karjalan ja Komin tasavalloissa sekä Arkangelin ja Pihkovan alueilla. …

Karjalan valtiolliseen kehittämisohjelmaan kahdeksan metsäteollisuusyritystä

Venäjän hallitus on hyväksynyt Karjalan tasavallan valtiollisen kehittämisohjelman (Развитие Республики Карелия на период до 2020 года). Vuosien 2016-2020 aikana ohjelman kokonaisrahoitus on 135 miljardia ruplaa (2,2 mrd €*), josta federaation budjetista tulee 15 miljardia, Karjalan budjetista 1 miljardi ja loput budjetin ulkopuolisista lähteistä. Metsäteollisuuden osalta kehittämisohjelmaan on sisällytetty seuraavat kohteet: LesInvest -yhtiöön kuuluvien yritysten kehittäminen, ml. Segežan sellu- ja paperitehdas. Tavoitteena: 360 000 t säkkipaperia, tukin jalostaminen 500 000 m³, …

Habarovskin alueelle suunnitteilla greenfield sellutehdas

Yritys OOO Monopol suunnittelee sellutehtaan rakentamista Habarovskin alueelle. Yritys luottaa Pohjois- ja Itä-Aasian kasvavaan kysyntään ja sen laskelmien mukaan paras sijainti tuotannolle on Habarovskin alueella. Suunniteltu kapasiteetti on 500 000 tonnia sellua, raaka-ainetarve 2,5 miljoonaa kuutiometriä ja investoinnin suuruus 1,1 miljardia dollaria. Hankkeen toteutusta varten yritykselle on annettu vuokralle metsiä, joiden hakkuumahdollisuus on 0,9 miljoonaa kuutiometriä. Vuokra-aluetta halutaan laajentaa, koska raaka-ainetta ei ole riittävästi. Rakentamisen on määrä alkaa ensi vuonna …

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (22.5.–4.6.2015) Metsäalan uutiset: Sanomalehtipaperille ei vientitullia. Kolme suurta sanomalehtipaperin tuottajaa neljästä, Volga, Kondopoga (Kontupohja) ja Solikamskbumprom, ovat luvanneet nostaa paperin hintaa kotimaanmarkkinoilla vuonna 2015 vain inflaation verran. Suurista tuottajista konsensuksen ulkopuolelle jää vain Mondi. Vastavuoroisesti ministeriöt ja antimonopolivirasto eivät ota käyttöön vientitullia. WTO-sääntöjen mukaan se voisi olla viisi prosenttia, josta sen tulisi laskea yhteen prosenttiin vuoden 2016 syyskuuhun mennessä. Vuoden alusta sanomalehtipaperin hinta on noussut 15 prosenttia. …

WWF: Arvokkaat luontoalueet häviävät nopeaa tahtia Venäjällä

Venäjä on harvoja maita, jossa on säilynyt suuria koskemattomia metsäalueita. Nämä alueet ovat keskeisiä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiselle, mutta niistä kuuluu federaatiotason suojelualueisiin vain noin viisi prosenttia. WWF:n tekemän analyysin mukaan koskemattomien metsien pinta-ala on Venäjällä 255 miljoonaa hehtaaria eli 20 prosenttia metsistä. Viimeisten 13 vuoden aikana näiden metsien pinta-ala on vähentynyt 21 miljoonaa hehtaaria eli 7,5 prosenttia. Näin ollen arvokkaiden luontoalueiden häviämisnopeus on 1,6 miljoonaa hehtaaria vuodessa eli 4 400 …

Venäjän tavoitteet tuonnin vähentämiseksi metsäteollisuuden tuotteille sekä maatalous- ja metsäkoneille

Venäjän federaation kauppa- ja teollisuusministeriö on laatinut teollisuudelle alakohtaiset tuonninkorvaussuunnitelmat vuoteen 2020 saakka. Suomen Moskovan suurlähetystö on tehnyt liitteenä olevat epäviralliset suomennokset metsäteollisuuden tuotteiden (nro 657) sekä maa- ja metsätalouden koneiden (nro 659) osalta. Maatalous- ja metsäkoneiden tuonninkorvaussuunnitelma Metsäteollisuuden tuonninkorvaussuunnitelma    Aikaisemmin aiheesta: 8.4.2015 Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriöltä tavoitteet tuonnin vähentämiseksi

Puukauppasopimusten rekisteröintivelvollisuus astuu voimaan 1.7.2015

Puukaupan valvontajärjestelmän viimeinen osa eli puukauppasopimusten rekisteröinti tulee pakolliseksi 1.7.2015 alkaen. Hallinnollinen vastuu vaatimusten täyttämisestä tulee voimaan puoli vuotta tämän jälkeen. Rekisteröinti voidaan tehdä sähköiseen puukaupan tietojärjestelmään EGAIS (Jedinaja gosudarstvennaja informatsionnaja sistema utšjota drevesiny). Rekisteri-ilmoituksen sisältö on määritelty hallituksen asetuksessa No 11 6.1.2015. Yritysten edustajien mielestä metsälainsäädäntö kaipaa joitain uudistuksia. Erityisesti metsänkäyttöilmoituksen kanssa on käytännössä ongelmia. Ilmoituksen sisällön tulee lain mukaan vastata metsänkäyttösuunnitelmaa, vaikka leimikon rajauksessa mitatut puuston todelliset tunnukset …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.