Metsäteollisuuden kehitysnäkymiä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Venäjän metsäteollisuuden tuotanto kasvoi tammi-heinäkuussa 2004 3.6 % verrattuna edelliseen vuoteen. Suhteellinen kasvu oli suurinta vaneri- ja levyteollisuudessaa. Koko teollisuustuotanto kasvoi 7 %. Hallituksen 19.08 käsittelemässä Venäjän federaation sosio-ekonomisen kehityksen raportissa ennustetaan metsäteollisuuden tuotannon kasvavan vuodesta 2003 vuoteen 2007 22-25 %. Metsäteollisuus suuntautuu entistä selvemmin kotimarkkinoille ja viennin osuuden tuotannosta ennustetaan laskevan. Lue muistio  

Metsätalousviraston aluehallinnon uudistuksen toimeenpano käynnistyi

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Rosleshoz on antanut nykyisille luonnonvarojen ja ympäristönsuojelun päähallinnoille määräyksen metsätalousviraston uuden aluehallinnon valmistelusta. Uudistus etenee hallinnonuudistuksen yleisten periaatteiden mukaan ylhäältä alaspäin. Ensin nimitetään johtajat ja valmistellaan säädökset. Seuraavassa vaiheessa suunnitellaan organisaation rakenne ja valitaan henkilöstö. Leshoosien tasolla tapahtunee muutoksia vasta ensi vuonna. Suunnitelma mahdollisesta valtion metsäliikelaitoksesta on vielä epäselvä eikä virallisia päätöksiä ole tehty. Lue muistio  

Kehittämisajatuksia ja metsälakiesityksen kritiikkiä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Lesnoe Hozjaistvo-aikakauslehdessä No 4/2004 oli useita artikkeleja, joissa käsiteltiin ajankohtaisia kehittämiskysymyksiä ja arvosteltiin metsälakiesitystä. Muistiossa referoidaan ja arvioidaan niitä. Monissa yhteyksissä pohdittua kansallisen metsäpolitiikan puuttumista voidaan selitää myös historiallisilla syillä; suunnitelmataloudessa ei tarvittu metsäpolitiikkaa. Nyt esitetään ohjelman laatimista leshoosien reformista vaikka uudistus on käynnistymässä. Vaarana on, että uudesta aluehallinnon rakenteesta tulee monimutkainen. Omistajalle selvästi korkeamman kantohinnan antaneesta leimikoiden huutokaupoista aiotaan luopua vaikka kaikkine puutteineenkin menetelmä on …

Metsän vuokraoikeuksien huutokaupat

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Metsälakiesityksessä todetaan, että vuokraoikeuden saanti ratkaistaan huutokaupan tuloksena. Pääministeri Fradkov korostaa huutokauppojen käyttöä luonnonvarojen käyttöoikeuden luovutuksen perustana. Petroskoin yliopistossa on selvitetty muiden tekijöiden kuin hinnan käyttöä valintakriteerinä vuokraushuutokaupoissa. Tärkeimpiä tunnuksia olivat kyky toteuttaa puunkorjuuta ja mekaanista puunjalostusta sekä vastata metsänhoidosta ja veroista. Puunkorjuukyvyn merkitystä selittää vallitseva yleinen vuokra-alueiden alikäytön tilanne. Lue muistio

Metsäteollisuus kiinnostaa metalliteollisuutta

Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova Venäjän metalliteollisuuden edustajat ovat kertoneet suunnitelmistaan investoida metsäteollisuuteen. Alumiiniteollisuutta edustavan Bazovyj Elementin ja terästeollisuuden Severstalin ohella uutena toimijana esiintyy rauta- ja terästeollisuudessa toimiva Evrazholding. Evrazholding perustaa pilot-hankkeena levyteollisuutta Krasnojarskin piiriin ja aikoo myöhemmin luoda laajemman metsäteollisuusyhtymän. Bazovyj Elementin metsäteollisuuden hidas kehitys osoittaa, että suurista resursseista huolimatta uuden yleisvenäläisen metsäteollisuusyhtymän kehittäminen on vaikea tehtävä. Kiista Arkangelin kombinaatin omistussuhteista jatkuu. Lue muistio  

Metsäteollisuuden kehitys presidentti Putinin ensimmäisellä virkakaudella

Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova Aikakauslehti Kommersant Vlast julkaisi heinäkuussa raportin metsäteollisuuden kehityksestä presidentti Putinin ensimmäisellä virkakaudella. Hallitus paneutui metsäreformeihin niin perusteellisesti, että ala kehittyi ilman valtion puuttumista siihen. Valtion hallintoa käytettiin aseena ”metsäsodissa”, mikä merkittävästi jarrutti puunjalostuksen kehitystä. Valtio tarjosi viime vuosina toimintapuitteiksi lähinnä vain reformin odottelua. Suomalaiset yritykset mainitaan todeten, että ne eivät ole tehneet suuria investointeja. Suhtautuminen on korrektia ja raakapuun vientiä käsitellään maltillisesti. Vaneri- ja levyteollisuuden nopea …

Krasnojarskin piirin metsäteollisuuden yleiskokous

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Krasnojarskin piiri oli vuonna 2003 Venäjän alueista suurin sahatavaran tuottaja. Tuotanto oli 1.7 milj. m³ ja maan suurimmat sahayritykset olivat Novojeniseijskij LHK (500 000 m³/v) ja Lesosibirskij LDK No 1 (430 000 m³/v). Krasnojarskissa järjestettiin 29.- 30.06 Krasnojarskin piirin metsäteollisuuden harjoittajien 3. yleiskokous, johon osallistui noin 300 alan yritysten ja hallinnon edustajaa. Ensimmäisenä päivänä oli plenum-tilaisuus lukuisine esitelmineen ja toisena päivänä työskenneltiin teemakohtaisissa pyöreän pöydän keskusteluissa. …

Metsäsäädösten tilanne

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Presidentin hallinnon laatima 22.07. päivätty versio metsälakiesityksestä julkistui heinäkuun lopulla. Pääperiaatteet ovat samat kuin keväällä tehdyissä esityksissä. Ministeriöt valmistelevat viimeisteltyä lakiesitystä, joka pyritään lähettämään duuman käsittelyyn syyskuussa. Federaation hallitus on antanut asetukset luonnonvaraministeriöstä ja metsätalousvirastosta. Ne ovat juridinen perusta toiminnan suunnittelulle. Luonnonvaraministeri Trutnev on todennut, että pitkäaikainen metsien vuokraus on lähes samaa kuin omistus. Kuitenkaan yleistä mielipidettä ei saateta kuohuksiin ja investoijille luodaan hyvät toimintaedellytykset. Johtavien …

Perustiedot Venäjän metsätaloudesta

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Äskettäin tuli saataville kaksi Venäjän metsätalouden perusteita käsittelevää kirjaa; metsäammattilaisen käsikirja ja metsätalouden terminologinen sanakirja. Ne ovat luonnonvaraministeriön metsähallinnon virallisjulkaisuja, jotka on laatinut Puškinon metsäntutkimuslaitos (VNIILM). Molempien kirjojen päätoimittaja on VNIILM:n kansainvälisen keskuksen johtaja tohtori A. Filiptšuk ja kirjoittajina on joukko alan johtavia asiantuntijoita. Käsikirja antaa sanakirjan tuella myös ulkomaalaiselle hyvän mahdollisuuden perehtyä venäläiseen metsätalousajatteluun. Joidenkin käsikirjan lukujen tai niiden osien kääntämistä suomeksi kannattaa harkita. Terminologinen …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.