Paljonko Venäjällä palaa metsää vuosittain?

Uuden metsäpalokauden lähestyessä ympäristöjärjestö Greenpeace Russia on julkaissut Forestforum.ru-sivustollaan useita uutisia Venäjän metsäpalojen määristä ja syistä. Uutisten mukaan viralliset luvut ja Venäjän tiedeakatemian satelliittiseurannan osoittamat metsäpalojen pinta-alatiedot poikkeavat huomattavasti toisistaan. Viralliset tiedot ovat huomattavasti pienempiä. Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin tiedot perustuvat Venäjän metsätalousviraston ja Venäjän hätätilaministeriön tilastoihin. Niiden mukaan vuonna 2012 metsämaan paloala oli 2,1 miljoonaa hehtaaria. Puustoa paloi kaikkiaan 64 miljoonaa kuutiometriä. Venäjän tiedeakatemian satelliittiseurannan mukaan metsämaan paloala oli 11,5 …

Karjalan intensiivisen metsätalouden pilottihanke etenee

Karjalan päämies ja Venäjän metsätalousvirasto sopivat vuoden 2012 lopulla, että Karjalasta tulee intensiivisen metsätalouden pilottialue. Hanke on edennyt suunnitteluvaiheeseen ja toteutuksen pitäisi alkaa tänä vuonna. Hankkeen toteutuksen edellytyksenä ovat muutokset metsälainsäädännössä. Federaatiotason sääntöihin olisi lisättävä alueelliset puunkorjuu-, metsänhoito- ja metsänuudistamissäännöt. Karjalan parlamentti valmistelee aihetta käsittelevää pyyntöä, joka tullaan lähettämään Venäjän hallitukselle. Lähtökohdat ovat hyvät, koska alueellinen metsätalouden malli laadittiin Karjalassa jo kymmenen vuotta sitten. Lähteet: Karjalan hallituksen sivut, Forest-Karelia.ru Aikaisemmin …

The profitability of forestry in Finland and Russia

Saramäki, Teemu. 2012. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 250. Raportissa tarkastellaan metsätalouden kannattavuuden laskentaa Suomessa ja Venäjällä. Suomen osalta kannattavuuden arviointi on tehty yksityismetsänomistajia ja yhteismetsiä koskevien tietojen perusteella. Venäjää koskeva analyysi perustuu metsätalouden kuluihin ja tuloihin valtion budjetissa federaatiotasolla. Lisäksi kannattavuutta tarkastellaan neljällä Venäjän alueella. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-40-2401-6

Hallitus hyväksyi Venäjän metsätalouden kehittämisohjelman vuosille 2013–2020

Venäjän hallitus hyväksyi 28.12.2012 valtiollisen Venäjän metsätalouden kehittämisohjelman vuosille 2013–2020. Ohjelman valmistelu käynnistyi presidentti Dmitri Medvedevin määräyksestä vuoden 2010 kesän katastrofaalisten metsäpalojen jälkeen. Ohjelman ensimmäinen versio valmistui jo huhtikuussa 2011, mutta hallitus ei hyväksynyt sitä. Nyt hyväksytyssä ohjelmaluonnoksessa alaohjelmien määrä väheni kuudesta neljään ja federaatio rahoitus vuosille 2013–2014 pieneni aiemmasta 2,2 miljardista 1,5 miljardiin euroon. Ohjelman laati Venäjän metsätalousviraston alainen metsänhoidon ja metsätalouden mekanisoinnin tutkimuslaitos (VNIILM). Metsätalouden kehittämisohjelma on yksi …

Venäjän ympäristöjärjestöjen julkaisu kestävän metsätalouden kokemuksista muissa maissa

Venäjänkielinen julkaisu on kokoelma artikkeleita eri maiden kokemuksista kestävän metsätaloudesta ja -metsänkäytöstä. Käsiteltyjä teemoja ovat mm. vapaaehtoinen metsien sertifiointi, sidosryhmien osallistuminen metsien hallintaan, tuki pk-yrityksille ei-puuaineisten metsäntuotteiden hyödyntämiseksi, valintahakkuut ja pienalaiset avohakkuut, metsien palotorjunta ja ekoturismin kehittäminen. Nämä ja muut julkaisussa käsitellyt teemat ovat ajankohtaisia, jotta Venäjällä voitaisiin harjoittaa taloudellisesti tehokasta, ekologisesti kestävää ja sosiaalisesti vastuullista metsätaloutta. Artikkelit käsittelevät kestävän metsätalouden kokemuksia Valko-Venäjältä, Kanadasta, Yhdysvalloista, Ukrainasta, Suomesta ja Ruotsista. Suomesta …

Karjalasta intensiivisen metsätalouden pilottialue

Karjalan vallanpitäjät ovat sopineet Venäjän metsätalousviraston kanssa, että Karjalasta tulee intensiivisen metsätalouden pilottialue. Puuntuotannon tehostamiseen mallia otetaan erityisesti Suomesta, koska metsätyypit ovat samankaltaisia. Tarkoituksena on lisätä erityisesti kasvatushakkuita, joilla saadaan parannettua myös puuston laatua. Metsätalousviraston johtajan mukaan pilottiohjelman valmistelu alkaa marraskuun aikana ja toteutus vuonna 2013. Karjalaiset asiantuntijoiden kommentit ovat positiivisia. Karjalan luonnonkäytön ja ekologian ministerin Viktor Tšikaljukin mukaan mallin myötä voidaan päästä samaan kuin Suomessa eli puuston kasvun lisääntymiseen. …

Vahva tutkimusyhteistyö Venäjän kanssa jatkuu – kaksi uutta laajaa hanketta aluillaan

Metla jatkaa aktiivista tutkimusyhteistyötä Venäjän suuntaan kahden uuden tutkimushankkeen voimin. Teemoina uudet, rajan ylittävät ratkaisut metsätalouden tehostamiseen ja energiapuun käytön lisäämiseen sekä Venäjän metsäalan liiketoimintaympäristö. Molemmissa hankkeissa on mukana myös useita venäläisiä yhteistyökumppaneita. Tulokset hyödyttävät Venäjän metsätalouden parissa toimivia rajan molemmin puolin. Pohjoismaisten metsänkäytön menetelmien edistäminen Venäjällä avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia muun muassa suomalaisille konevalmistajille. Lue lisää Metlan kv-metsäntutkimuksen uutiskirjeestä

Puun korjuun, kuljetuksen ja kaupan seurantajärjestelmää valmistellaan Venäjällä

Venäjällä valmistellaan lakia puun korjuun, kuljetuksen ja kaupan valtiollisen valvontajärjestelmästä (O gosudarstvennom regulirovanii oborota kruglyh lesomaterialov i vnesenii izmenenij v otdelnye zakonodatelnye akty Rossiijskoj Federatsii). Järjestelmä mahdollistaa luotettavan tiedon saannin todellisista puunkorjuumääristä, puun laadusta ja alkuperästä, puukaupasta ja puun liikkeistä. Laittomat hakkuut ovat lähes kaksinkertaistuneet viimeisten viiden vuoden aikana, todetaan Luonnonvara- ja ympäristöministeriön aineistoissa. Vuosittain laittomia hakkuita todetaan noin 30 000 tapausta, hakattu puumäärä on yli miljoona kuutiometriä. Taloudellinen tappio …

Uusien hakkuusääntöjen arviointia

Metsälehti Rossijskie Lesnye Vesti arvioi artikkelissaan tammikuun 2012 lopussa voimaan astuneiden hakkuusääntöjen tuomia muutoksia: Uudet ohjeet eivät ole vallankumouksellisia, mutta niissä on useita periaatteellisia uudistuksia. Käyttöön otetaan säännös, jonka mukaan leimikot on tarkastettava hakkuiden jälkeen. Alueellisen metsähallinnon metsänhoitajat voivat nyt tarkastaa, vastaako hakattu määrä sopimuksessa asetettua määrää sekä valvoa myös metsien uudistamista. Tarkastuksessa sallitaan satelliittikuvien, etäseurantatietojen sekä valtiollisen metsien inventointitietojen käyttö. Vaikka uudet säännökset lisäävät metsänvuokraajien vastuuta toiminnastaan metsässä, ne …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.