Luke tutkii ruokahävikin seurantaa ja hallintaa ravitsemispalveluissa
Hävikinhallintaa ravitsemispalveluille (ROMANCE) -hanke tutkii, millaisella seurantamenetelmällä hävikin määrää ja tyyppejä pystytään parhaiten arvioimaan niin organisaatio- kuin koko Suomen tasolla. Hankkeessa kehitämme ruokahävikin hallintamenetelmiä yksityisten ja julkisten ravitsemispalveluiden tarpeisiin. Hanke käynnistyi 2023 tammikuussa ja jatkuu vuoden 2024 loppuun asti.
Hankkeen tavoitteena on etsiä ratkaisuja kustannus- ja resurssitehokkaisiin hävikinhallintakäytäntöihin, henkilökunnan motivointiin sekä hävikin ennaltaehkäisyä tukevaan toimintakulttuuriin. Kokeilemme uusia hävikin vähentämiskeinoja ja teknisiä sovelluksia pilottiravintoissa. Hankkeen aikana kokoamme yhteen ja viestimme hävikin minimoinnin parhaista käytännöistä alan toimijoille.
Hankkeessa etsittiin kaikenlaisia hävikin vähentämistyöstä kiinnostuneita ravintoloita, jotka osallistuivat hävikinmittauspilottiin tai hävikin vähentämispilottiin syksyn 2023 tai kevään 2024 aikana. Toimipisteen ei tarvinnut olla ennalta hävikin minimoinnin mestari – riittää, että tahtoa kehitystyöhön, mittaamiseen ja kokeiluihin on. Mukaan ilmoittauduttiin täyttämällä ilmoittautumislomake.
Hankkeen tulokset on koostettu Ravintolafoorumi-sivustolle koulutus- ja infomateriaalit -valikoihin. Maaliskuussa 2023 järjestetyn työpajan esityksen löydät täältä: Vauhtia ravintoloiden ruokahävikin vähentämiseen-työpajan slidet.
Katso diasarja hankkeen tuloksista: Romance-hankkeen yhteenveto
Lisätietoja:
Erikoistutkija Kirsi Silvennoinen, etunimi.sukunimi@luke.fi
Tutkija Marita Kettunen, etunimi.sukunimi@luke.fi
Soveltavan tilastotieteen erityisasiantuntija Joel Kostensalo, etunimi.sukunimi@luke.fi
Tutkija Vesa Lampi, etunimi.sukunimi@luke.fi