Kuuntele ja ohjeista asiakasta 

Onnistunut vuorovaikutus keittiön työntekijöiden ja asiakkaiden välillä sekä asiakkaiden huomioiminen näkyy niin lautastähteiden kuin tarjoiluhävikin vähenemisenä. Kuuntele tai lue alta vinkkejä vuorovaikutuksen lisäämiseen asiakkaiden kanssa. 

 

Asiakaspalautteen kautta voidaan kuulla ruokailijoiden mielipiteitä tarjotuista ruokalajeista, jolloin tietoa voidaan hyödyntää ruokalistan suunnittelussa. Muista aina kiittää ruokailijaa palautteesta – oli se myönteistä tai kielteistä.

Viestinnän vaikutus ruokahävikin määrään voi olla hyvin suora: Erityisesti linjastoruokailussa voidaan kertoa santsausmahdollisuudesta ja kehottaa ottamaan ruokaa vain sen verran kuin jaksaa syödä. Tutkimuksissa linjastoon kiinnitettyjen kylttien havaittiin vähentävän lautastähteen määrää 20 prosentilla hotellin aamupalalla ja 15 prosentilla yliopiston lounasruokalassa.

Vinkkeihin ruokailijoiden kuulemiseen ja asiakaspalautteen keräämiseen

Viestivihkolla voi kysyä ja saada palautetta matalalla kynnyksellä. Viestivihko asetetaan ravintolan ovensuuhun tai muuhun keskeiselle paikalle. Merkintöjä kertyy vihkoon usein enemmän, kun henkilökunta kirjoittaa edellispäivän viestien perään uuden päivämäärän ja mahdollisesti myös tarjottavien ruokien nimet. 

Vihkoon voi jättää ruokailijoille myös kysymyksiä: ”Tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa härkäpapubolognesea – Mitä piditte?” tai ”Tänään tarjolla on possupata, jonka reseptiä olemme uudistaneet toiveittenne mukaisesti – huomasitteko eron vanhaan reseptiin?”

QR-koodi soveltuu palautteen ja toiveiden keräämiseen erityisesti nuoremmilta kohderyhmiltä. Se on näppärä lisätä esimerkiksi ruokalistan yhteyteen. QR-koodin avulla ruokailijat voivat kommentoida ruokalistaa ja esittää toiveitaan. Muista viestiä selkeästi, mistä teemoista toivotte ruokailijoiden erityisesti antavan palautetta.  

Makuraadeissa ruokailijat kootaan yhteen esimerkiksi koulu- tai työpaikkaruokalaan maistamaan kehitteillä olevia reseptejä ennen niiden tuontia ruokalistoille. Tilaisuudet mahdollistavat suoran vuoropuhelun ruokailijoiden ja keittiön henkilökunnan välillä. Makuraatien avulla voidaan saada arvokasta tietoa siitä, minkä tyyppisiä reseptejä ruokalistoille kannattaa tuoda. 

Kouluissa järjestetyissä makuraadeissa voidaan käsitellä myös oppisisältöjä, kuten ruokalistan koostamisen periaatteita kouluruokailusuosituksen mukaan tai ruoan ilmastovaikutuksia. Makuraadit ovat myös hyvä tilaisuus käsitellä ruokahävikkiä. Tarkemmat ohjeita makuraatien järjestämiseen löydät Kestävän kouluruoan keittokirja -oppaasta (sivut 16—19) sekä maistuvakoulu.fi -sivustolta. 

Palautetta voi pyytää myös hävikkikampanjoiden yhteydessä. Asiakkaat voivat esimerkiksi ruokalaan asennetun tabletin avulla viestiä ajatuksiaan päivän menusta tai ruokalan viihtyisyydestä.