Karjalassa on pula havukuitupuusta ja ylitarjontaa tukista

Venäjän federaation tavoitteena on puun viennin vähentäminen ja puun saatavuuden turvaaminen kotimaiselle puunjalostukselle. Karjalassa havukuitua ei ole tarpeeksi omalle teollisuudelle, havutukin ja koivun osalta tilanne on päinvastainen. Havutukkia hakattiin viime vuonna 0,8 miljoonaa kuutiometriä yli tarpeen. Hakkuista vuosittain saatavaa miljoonaa kuutiometriä koivukuitua Karjalan metsäteollisuus ei käytä lainkaan. Lue koko juttu Metlan kv-uutiskirjeestä

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus

Metsäalan uutiset: Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (9. – 23.5.2014) Venäjä vaikeuttaa havupuun vientiä. Venäjän hallituksen asetus (391 / 29.4.2014) palauttaa voimaan pakollisen listauksen yhtiöistä, joilla on oikeus viedä Venäjältä havupuuta alennetulla tullitariffilla. Lisäksi lisenssin saaminen sidotaan metsänvuokraoikeuksiin. Asetus rajoittaa alennettuihin tariffeihin oikeutettujen yritysten määrää ja hankaloittaa puun viennin aloittamista myös siksi, että lisenssinhaltijoiden lista päivitetään vain kerran vuodessa. Asetus on näillä näkymin voimassa kuitenkin vain kesäkuun 2015 loppuun. (Lesprominform) Metsää palanut …

Venäjän bioenergia -pilottikohteet listattu

Venäjän Bioenergia -teknologiayhteisö on koonnut listan bioenergian kehittämisen pilottikohteista valtion innovaationeuvoston toimeksiannosta. Listalle kuuluu 16 bioenergian kehittämiskohdetta. Karjalassa sekä Nižni Novgorodin ja Leningradin alueilla suunnitellaan vanhojen hiili- ja masuuttikattiloiden korvaamista uusilla, hakkeella ja turpeella toimivilla kattiloilla. Lisäksi Leningradin alueella ehdotetaan aloitettavan turvebrikettien tuotanto. Krasnojarskin alueella on suunnitteilla turpeeseen ja puujätteeseen perustuvaa energiantuotantoa syrjäisillä alueilla. Myös yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden hyödyntämistä energiakäyttöön suunnitellaan. Lisäksi kehittämiskohteisiin sisältyy kahdeksan biokaasuaseman rakentaminen.   Kaikkien pilottihankkeiden …

Valutec sai suurtilauksen Venäjältä

Valutec on saanut Venäjältä yhden kaikkien aikojen suurimmista tilauksistaan, tiedottaa yhtiö. Kaukoidässä, lähellä Kiinan rajaa sijaitsevassa Habarovskin kaupungissa toimiva AsiaLes ostaa Valutecilta yksitoista kuivaamoa. Arvoltaan jopa neljännestä Valutecin vuotuisesta liikevaihdosta vastaava kauppa avaa konsernille tien uudelle markkina-alueelle. Lue lisää: Valutec

Asetus havupuun vientikiintiön tiukennetuista myöntämisperusteista voimaan 8.6.

Tiukennetut myöntämisperusteet havupuun alennetulle vientitullille astuvat voimaan 8.6.2014. Hallituksen asetus palauttaa säännön, jonka mukaan havupuun alennetun tullin vientikiintiön saaminen on mahdollista vain yrityksille, joilla on metsänvuokrasopimuksen mukainen oikeus hakata havupuuta vuokra-alueillaan ja joilla ei ole metsänvuokramaksuja rästissä. Myös sopimus ko. metsänvuokraajan kanssa riittää vientilisenssin myöntämisperusteeksi. Asetus koskee 8.6. jälkeen myönnettäviä vientilisenssejä, aikaisemmin myönnetyt lisenssit ovat voimassa niissä määritellyn ajan. Lähteet: Venäjän hallitus, Consultant plus- lakitietokanta Aikaisemmin aiheesta: 08.05.2014 Havupuun vientikiintiön …

Vologdan alueen kansainvälinen puurakentamisen klusteri

Vologdassa ja Cherepovetsissa järjestetään 28-30.05.2014 XVII Oma koti -messut sekä II kansainvälinen konferenssi ”Venäjän puutalorakentamisen kehittäminen”. Arviolta noin 150 Vologdan alueen, Venäjän muiden alueiden ja ulkomaiden (Suomen, Saksan, Italian, Viron) liike-elämän, alan liittojen, yleishyödyllisten organisaatioiden, Venäjän ministeriöiden ja virastojen sekä Venäjän ja Suomen kaupallisten edustustojen edustajan odotetaan osallistuvan tilaisuuksiin. Huomion keskipisteessä on Vologdaan perustettava Kansainvälinen puurakentamisen ja -jalostuksen klusteri. EDELLYTYKSET KANSAINVÄLISEN KLUSTERIN LUOMISELLE Alakohtaisten klustereiden ajankohtaisuus juontuu tarpeesta etsiä ja …

Karellesprom suunnittelee koneellisen metsänhoidon aloittamista

Karjalan tasavallan suurimpiin puunkorjaajiin kuuluva Karellesprom –holdingyhtiö suunnittelee ottavansa taimikonhoidossa käyttöön pienmetsäkoneita raivaussahojen ja kirveiden tilalle. Karellespromin edustajat vierailivat Suomessa tutustumassa koneellisen metsänhoidon kokemuksiin. Yhtiön edustajan mukaan metsänhoitotöitä tehdään tällä hetkellä Karjalassa vain manuaalisesti. Karellesprom aikoo ostaa pienmetsäkoneen ja raivaimen ja testata uutta teknologiaa hakkuualueillaan. Lähde: Karellesprom

Venäjän bioenergia-alan nousu odottaa valtion edistämistoimia

Lesnaja Industrija -lehti kirjoittaa uusimmassa numerossaan Venäjän bioenergiamarkkinoista. Vuoteen 2013 mennessä Venäjällä ei ole federaatiotasolla kiinnitetty juurikaan huomiota bioenergia-alan kehittämiseen. Tilanne kuitenkin muuttuu tänä vuonna, kun Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeriö aloittaa bioenergian käytön kehittämisohjelman kymmenellä alueella. Raaka-ainetta Venäjällä riittää, kun metsään jää varovaisimpienkin arvioiden mukaan 30 % hakatusta puusta ja teollisuudessa tähteitä muodostuu 40 % jalostetusta puumäärästä. Kaikkiaan käyttämättä jää siis 65-70 miljoonaa kuutiometriä puuta. Käyttämällä puu energianlähteenä voitaisiin parantaa …

Havupuun vientikiintiön myöntämisperusteet tiukkenevat jälleen Venäjällä

Venäjän hallituksen asetus (29.4.2014 N 391) palauttaa voimaan säännön, jonka mukaan havupuuta voivat viedä alennetulla tullilla vain ne metsänvuokraajat, joilla on oikeus hakata havupuuta vuokra-alueillaan ja joilla ei ole metsänvuokramaksuja rästissä. Muutos on voimassa 30.6.2015 saakka. Asetus astuu voimaan 30 päivän kuluttua sen virallisesta julkaisemisesta. Asetusta ei ole vielä julkaistu virallisessa lehdessä. Muutoksen tavoitteena on tukea maksunsa tunnollisesti suorittavia metsänkäyttäjiä. Lähteet: Venäjän hallitus, Consultant plus- lakitietokanta Aikaisemmin aiheesta: 1.11.2013 Havupuun …

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (11.-24.4.2014) Metsätalouteen liittyvät uutiset: Metsäpalot vaatineet jo ihmishenkiä. Venäjän metsätalousviraston mukaan metsää on palanut vuoden alusta lukien jo 160 000 hehtaaria, mikä on 500-kertainen määrä verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Greenpeacen mukaan todelliset paloalat ovat vielä paljon viranomaisten ilmoittamia suurempia. Vaikein tilanne on toistaiseksi Kaukoidässä, jossa kaksi ihmistä on kuollut ja yhdeksän loukkaantunut sammutustöissä. Metsätalousvirasto on vaatinut vastuun ulottamista kunnallis- ja alueviranomaisiin, jotta metsäpalojen torjunta saisi vauhtia. …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.