ULK laajentaa sahaa Arkangelin alueella

ULK-yritysryhmään kuuluva ”Ustjanski lesopromyšlennyi kompleks” laajentaa tuotantoaan ja rakentaa uutta sahaa pikkutukille. Havukuitua tulee paljon omista hakkuista (800 000 m³/v), mutta sille ei ole kysyntää yrityksen lähellä. Uuden sahan myötä voidaan jalostaa itse jopa 8 cm läpimittainen havupuu. Seuraavina suunnitelmissa ovat investoinnit uuteen lämpölaitokseen sekä pellettitehtaaseen, jatkossa myös lehtipuun jalostuskapasiteettiin. Hankkeet toteutetaan osittain lainarahalla, joten euron kurssin nousun vuoksi kustannukset ovat kasvaneet puolitoistakertaisiksi. Suunnitelmia on korjattu ja työt ovat hidastuneet, …

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriöltä tavoitteet tuonnin vähentämiseksi

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on julkaissut suunnitelmat tuontituotteiden osuuden pienentämiseksi (importozameštšenije) eri toimialoilla vuoteen 2020 mennessä. Metsäteollisuuden osalta on asetettu mm. seuraavia tavoitteita tuonnin osuudesta: – Puulevyt 5 % (nykyisin lastulevyille 21 %, OSB-levylle 70 %, kuitulevylle 24 %). – Eräät erikoissellut 2-3 % (nykyisin 100 %) – Päällystetty paperi 68 % (nykyisin 90 %) – Taivekartonki 30 % (nykyisin 50 %) Metsäkoneille tuonnin tavoitetasona on 75 % nykyisen 90 …

Karttapalvelu Venäjän vanhoista metsistä

Venäjän FSC on julkaissut karttapalvelun ”Tsennyje lesa Rossii” (Venäjän arvokkaat metsät), josta löytyy ajantasaista tietoa mm. koskemattomista metsäalueista, FSC-sertifioiduista vuokrametsistä ja luonnonsuojelualueista. Palvelu löytyy osoitteesta: http://forest.kosmosnimki.ru/

Venäjän metsätalous vuonna 2014

Venäjän metsälehti Rossijskije lesnyje vesti kirjoittaa viime vuoden keskeisimmistä tapahtumista metsätalousviraston yhteenvedon perusteella: Vuonna 2014 tehtiin merkittäviä muutoksia metsäalan lainsäädäntöön, keskeisimpänä puukauppaa koskeva laki (413-FZ). Laki parantaa huomattavasti mahdollisuuksia torjua laitonta puukauppaa. 1.7.2015 alkaen metsänkäyttäjät ovat velvollisia rekisteröimään puukaupat sähköisesti, ja 1.1.2016 alkaen astuu voimaan hallinnollinen vastuu sääntöjen rikkomisesta. Metsätalousviraston johtajan Ivan Valentikin mukaan uusien sääntöjen valmisteluun ovat osallistuneet viranomaisten lisäksi yritykset, asiantuntijat ja kansalaisjärjestöt. Toinen merkittävä federaation laki (27-FZ) …

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (6.3.–23.3.2015) Metsäalan aihe: Metsänvuokrasopimusten enimmäiskesto 98 vuoteen? Venäjällä valmistellaan useita lakeja, joiden toivotaan edistävän metsätalouden harjoittamista. Metsänvuokrasopimusten enimmäispituutta esitetään nostettavaksi 49 vuodesta 98 vuoteen. Lisäksi pienille ja keskisuurille yrityksille halutaan mahdollistaa suorat puunostosopimukset ilman velvollisuutta vuokrata hakattavia metsäaloja. Tällöin pk-yritys maksaisi sopimuksen hinnassa metsänhoito- ja uudistuskulut, mutta käytännön töistä huolehtisivat julkiset tahot. Vuokrasopimusten tekoon halutaan lisäksi palauttaa kilpailumenettely, jossa puun jatkojalostajia voidaan suosia verrattuna raakapuun viejiin. Metsätalousviraston …

Pitkärannan sellutehtaan omistuksesta oikeuden päätös

Karjalan tasavallan arbitraatio-oikeus on vahvistanut Pitkärannan sellutehtaan uuden omistajan oikeudet tehtaaseen jo toiseen kertaan, tiedottaa OOO RK-Grand. Nykyinen sellutehtaan vuokraaja Pitkäranta Pulp on pyörittänyt tehdasta vuodesta 2013 ja kieltää tehtaan myynnin laillisuuden. OOO RK-Grand voitti joulukuussa 2014 huutokaupan ja osti Pitkärannan sellutehtaan omaisuuden 250 miljoonalla ruplalla. Uusi omistaja ei ole kuitenkaan saanut tehdasta haltuunsa, koska Pitkäranta Pulp on jatkanut siellä tuotantoaan. Pitkäranta Pulpin vuokrasopimus on purettu, joten sillä ei ole …

Myrskyisää Venäjä bisnestä

Venäjällä kriisit ovat yleisiä. Kriisien suuruusluokka vaihtelee, mutta yhteistä on se, että ne menevät ohi. Venäjä pysyy tärkeänä kauppakumppanina Suomelle, vaikka välillä tuleekin takkiin. Nykyistä Venäjän kaupan tilannetta käsiteltiin erityisesti metsäalan näkökulmasta Helsingissä 18.3. järjestetyssä tilaisuudessa ”Uncertainty of Russian Markets – How to continue business”. Mielenkiintoisista puheenvuoroista jäi päällimmäisenä mieleen seuraavia mietteitä. Venäjän taloudella menee huonosti, lähes millä tahansa tunnusluvulla mitattuna. Sekä venäläisten yritysten että ekonomistien odotukset ovat pessimistisiä ja …

Skaala avaa ikkunatehtaan Pietarissa

Skaala vahvistaa asemiaan Venäjän ikkunamarkkinoilla avaamalla tehtaan Pietarissa. Investoinnin suuruus on neljä miljoonaa euroa ja se käsittää täysmittaisen ikkunatehtaan. Tehtaan avaaminen on osa Skaalan pitkän tähtäimen strategiaa. Venäjän markkinapotentiaalin hyödyntäminen vaatii etabloitumista myös valmistuksen osalta, pelkästään myyntiyhtiön kautta toimiminen ei riitä. Tehtaan volyymi on 50 000 ikkunayksikköä vuodessa. Tuotteet toimitetaan Venäjän markkinoille. Lähde: Skaala

AFK Sistema solmi yhteistyösopimuksen Vologdan ja Kirovin alueen kanssa

AFK Sistema on allekirjoittanut kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Vologdan ja Kirovin alueiden hallitusten kanssa. Sopimus sisältää kehityshankkeita useilta toimialoilta, ml. metsäteollisuus. AFK Sistemaan kuuluvassa LesInvest -yritysryhmässä (ent. Investlesprom) toimii Vologdan alueella saha Sokolski DOK, Sokolin sellu- ja paperitehdas sekä yksi alueen suurimmista puunkorjuuyrityksistä LPK Kipelovo. Kirovin alueella yhtiöön kuuluu Vjatskin vaneritehdas ja kolme puunkorjuuyritystä. Lähde: AFK Sistema 1, AFK Sistema 2 Aikaisemmin aiheeseen liittyen: 07.10.2014 AFK Sistema osti Investlespromin osakkeet 10.4.2014 AFK …

Puun tuonti Suomeen väheni vuonna 2014

Vuonna 2014 Suomeen tuotiin 10,17 miljoonaa kuutiometriä puuta. Viime vuoden puun tuonti jäi 10 prosenttia edeltäneen vuoden lukemia pienemmäksi. Edeltäneen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna pudotusta oli kolmannes. Viime vuoden puun tuonnista 48 prosenttia oli koivukuitupuuta (4,90 milj. m³). Seuraavaksi eniten Suomeen tuli haketta, jonka määrä päätyi 2,53 miljoonaan kuutiometriin. Puun tuonnista 9,12 miljoonaa kuutiometriä oli luokiteltavissa kuitupuuksi tai hakkeeksi, niinpä tuonti ohjautui lähinnä puumassateollisuuden raaka-aineeksi. Tukkipuun tuontimäärä oli varsin vähäinen, …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.