Venäjä säilyttää pyöreän puun vientitullit entisellään

Venäjän vientikaupassa viime syksynä puheenaiheeksi kohonneet pyöreän puun vientitullit on päätetty säilyttää entisellään vuonna 2010. Pääministeri Putin allekirjoitti asiaa koskevan hallituksen asetuksen joulukuussa, vauhdittaen siten lokakuisessa Pietarin Metsähuippukokouksessa voimistunutta puutullikeskustelua. Pietarin huippukokouksessa Putin kertoi lehdistölle, että hallitus valmistelee pyöreän puun vientitullien jäädyttämistä maailmantalouden kriisiin liittyvän vientikaupan tyrehtymisen vuoksi. Tullien korottamisen päätavoitteeksi Venäjä on aiemmin ilmoittanut pyrkimyksen edesauttaa kotimaisen puunjalostusteollisuuden kehitystä. Putinin 23.12 allekirjoittaman asetuksen nro 1071 mukaan pyöreän puun vientitullit …

Suomen ja Venäjän välisen metsäsektorin kaupan rakenne ja kehitys vuosina 1997–2007

Jutila, Lasse. 2009. Metlan työraportteja 140. Raportissa kartoitetaan Suomen ja Venäjän välisen metsäsektorin kaupan rakennetta ja yleistä kehitystä vuosina 1997–2007 ja tarkastellaan erityisesti mahdollisia Venäjän metsäpoliittisten tavoitteiden ja toimenpiteiden heijastusvaikutuksia kaupankäynnissä. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-40-2209-8

Väitös: Instituutiot ja metsien hallintaoikeudet Venäjän metsäpolitiikassa

MMM Tatu Torniaisen Venäjän metsäpolitiikkaa koskeva väitös järjestetään Joensuun yliopistossa 6.11. Tutkimus valaisee syitä miksi metsäpolitiikka Venäjällä ei ole kyennyt tehokkaasti ja määrätietoisesti tukemaan metsäsektorin kehitystä. Analyysi keskittyy erityisesti metsien omistussuhteisiin ja metsien hallinnan sekä käytön järjestelyyn. Erityistä huomioita kiinnitetään vuoden 2007 alusta voimaan tulleeseen Venäjän federaation metsälakiin. Venäjän metsäpolitiikassa voidaan havaita kolme kehityssuuntaa: metsien hallinnan hajauttaminen, yksityissektorin roolin kasvu metsien hallinnassa, sekä metsäteollisuuden keskittyminen. Metsäteollisuuden muutosta edesauttaa uuden metsälain …

Suomalais-venäläisen metsähuippukokouksen antia

Viikonloppuna Pietarissa järjestettyyn kolmanteen suomalais-venäläiseen metsähuippukokoukseen osallistui yli 100 suomalaista ja lähes 200 venäläistä metsäalan ammattilaista, tiedottaa ulkoasiainministeriö. Pääministeri Matti Vanhasen ja Venäjän pääministerin Vladimir Putinin johdolla keskusteltiin Suomen ja Venäjän metsäalan yhteistyön nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Yksi kokouksen merkittävimmistä aiheista oli metsäalan investoinnit. Venäläinen osapuoli esitteli viimeaikaisia investointeja edistäviä viranomaispäätöksiään, joita ovat mm.: Suotuisan investointi-ilmapiirin luominen metsäsektorille Etuisuuksien myöntäminen ensisijaisia investointihankkeita toteuttaville sijoittajille Tuontitullimaksujen poistaminen puunjalostuslaitteiston ja vientitullimaksujen poistaminen …

Venäjän metsälakiin valmistellaan muutoksia

Venäjän metsälakiin tehtäneen oleellisia muutoksia lähiaikoina, kertoi Venäjän metsätalousviraston varajohtaja Boris Bolshakov Pietarissa pidetyssä metsäfoorumissa. Maatalousministeriö on valmistellut metsälakiin yli kaksikymmentä muutosta, jotka menevät kohta hallituksen käsiteltäviksi. Muutokset koskevat mm. valvonnan tehostamista, alueiden vastuun lisäämistä metsänkäytöstä, metsänkäytön jatkuvuuden säilyttämistä sekä infrastruktuurin kehittämistä. Yhtenä tärkeimmistä muutoksista Bolshakov pitää metsätaloussuunnittelun siirtämistä valtiolle. Käytössä oleva valtiollisen inventointijärjestelmän kautta saadaan yleistietoa metsien tilasta, mutta huomio tulisi kiinnittää nyt hyödynnettävien metsien valvontaan, jolloin saataisiin tietoa …

Venäläis-suomalainen metsähuippukokous Pietarissa

Kolmas venäläis-suomalainen metsähuippukokous järjestetään 25.10.2009 Pietarissa, tiedottaa Työ- ja elinkeinoministeriö. Tilaisuuden avaavat pääministerit Vladimir Putin ja Matti Vanhanen. Tilaisuuteen odotetaan yli 300 osallistujaa, joista suomalaisia olisi noin 130. Metsähuippukokouksen tavoitteena on muodostaa maiden välille yhteinen kokonaisnäkemys metsäsektorin ja erityisesti metsäteollisuuden nykytilanteesta ja tavoitteista sekä kartoittaa toimenpiteet alan uuteen nousuun pääsemiseksi. Samalla määriteltäisiin tulevaisuuden yhteistyön lupaavimmat painopistealueet. Lisäksi pyritään kehittämään investointi-ilmastoa edelleen maiden metsäteollisuuden hyödyksi, toteaa kokouksen Suomen osapuolen puheenjohtaja, elinkeinoministeri …

Arkangelin alueella käynnistyi laittomien hakkuiden vastainen FLEG-ohjelma

Venäjän WWF, Maailmanpankki ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto toteuttavat Arkangelin alueella laajan laittomien hakkuiden vastaisen FLEG-ohjelman, jota esiteltiin Arkangelin alueen hallinnon metsäosastolla, tiedottaa Venäjän WWF. WWF:n Arkangelin alueen johtaja Andrei Štšogolev kertoi, että viime vuosina maailmanmarkkinoille menevän laittoman puun määrä on kasvanut voimakkaasti. Eri maiden hallitukset halusivat taistella yhteisvoimin laittomia hakkuita vastaan ja näin sai alkunsa metsäalan korruptiota, laittomia hakkuita ja laitonta puutavarakauppaa vastaan toimiva FLEG-ohjelma, jota Venäjällä toteutetaan sekä federaation että …

Uutisointia puutulleista Venäjällä

Venäläinen bisneslehti Vedomosti kirjoittaa puutulleista, artikkelin keskeinen sisältö on seuraava: Viimeisten kahden vuoden aikana Venäjä on nostanut puun vientitulleja jo kaksi kertaa: neljästä eurosta kymmeneen euroon kuutiolta heinäkuussa 2007 ja huhtikuun alussa 2008 viiteentoista euroon. Kaikista kovin korotus oli tulossa voimaan tammikuun alusta 2009, jolloin korotus olisi ollut reilusti kolminkertainen ja tullimaksu olisi noussut 50 euroon kuutiolta. Viime vuoden marraskuussa Vladimir Putin ilmoitti suomalaisen kollegansa tavattuaan, että on tullimaksujen korottamista …

Venäjänkieliset intensiivisen ja kestävän metsätalouden alueelliset normit

Pietarin metsäntutkimuslaitoksen ja Metlan yhteistyössä laatimat alueelliset normit intensiivisen ja kestävän metsätalouden harjoittamiseen Tihvinän piirissä Leningradin alueella. Новые региональные нормативы для интенсивной и устойчивой модели ведения лесного хозяйства (На примере Тихвинского района Ленинградской области

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.