Segezhan sellu- ja paperitehtaalle nopeutetun viljelyn pilotti

Segezhan selluloosa- ja paperitehdas sekä valtiollinen suunnittelu- ja tutkimusinstituutti Rosgiproles aloittavat yritysten tarpeisiin puuta tuottavien tavoitetalouksien (tselevoe hozjajstvo) perustamisen. Venäjällä ensimmäisten joukossa aloitetun projektin kustannusten arvioidaan olevan 10 miljoonaa ruplaa, joista tehdas vastaa itse. Hankkeen toteutus turvaa Segezhan paperitehtaalle 300 000 kuutiota mäntyraaka-ainetta vuodessa, kertoo stolica.onego.ru-verkkolehti. Se mahdollistaa yrityksen johdon kunnianhimoisen tavoitteen toteuttamisen eli tuotannon kaksinkertaistamisen tulevina vuosina. Tehtaan metsävaroista vastaavan johtajan Vladimir Golubevin mukaan tällä hetkellä Karjalassa käytetään nk. …

Metsälaki ei ratkaise kaikkia ongelmia

Rossiiskaja Gazetan artikkelissa todetaan, että metsälakiin ensi vuonna odotettavissa olevat muutokset eivät ratkaise sektorin kaikkia ongelmia, kertoo Lesprom.ru-portaalin lehdistökatsaus. Ongelmia on kertynyt niin paljon, että suuri osa jää lain ulkopuolelle. Esimerkiksi metsätalouspiirien eli leshozien johtajat ovat yhteneväisesti sitä mieltä, että nykyinen järjestelmä, jossa leshozit joutuvat itse hankkimaan elantonsa, on ehdottomasti väärä. Se on johtanut tilanteeseen, jossa harvennushakkuissa metsän laadun parantamisen sijaan poistetaan kaikki parhaat puut tulojen saamiseksi. Teknologian muutoksen mukanaan …

Venäjän metsäteollisuuden myytit ja todellisuus

Arviointiyritys Expert-RA järjesti joulukuussa Moskovassa pyöreän pöydän neuvottelun, jossa lähinnä metsäteollisuuden edustajat keskustelivat Venäjän metsäteollisuuden myyteistä ja totuuksista. Keskustelun pohjaksi Expert-RA julkaisi analyysin ”Venäjän metsäteollisuuden tila ja kehitys: Myytit ja todellisuus”, jonka keskeinen sisältö on seuraava: Myytti 1: ”Metsäteollisuuskompleksi on Venäjän Klondyke” Todellisuus: ”Skenaarion mukainen kehitys vaatii ylivoimaisia sijoituksia, joihin metsäteollisuus ei missään nimessä pysty. Nykyinen tilanne tuskin mahdollistaa venäläisten metsäyhtiöiden saada lujempaa jalansijaa maailmanmarkkinoilla, kotimaisilla markkinoilla taas kuluttajien kysyntä …

Arkangelin luonnontilaiset metsät – malliesimerkkejä luonnonmetsästä vai teollisuuden puuvarasto

Andrei Tretjakovin artikkeli, Arkangelin metsäsuunnitteluyritys ”Sevlesprojekt” Arkangelin alueella on luonnontilaista metsää 9 019 000 ha, josta on suojeltu 380 000 ha. Alueen metsäteollisuuden nousu 2000-luvun alussa on nostanut esiin luonnontilaisiin metsiin liittyvät ongelmat. Yli puolet Arkangelin alueen luonnontilaisista metsistä on tällä hetkellä annettu vuokralle, ja niissä suoritetaan hakkuita: nimenomaan näiden alueiden hyödyntämisellä lisätään suunnitelmien mukaan tulevaisuudessa havuraakapuun saantia. SevLesProektin paikkatietotiimin johtajan Andrei Tretjakovin mukaan ollaan tilanteessa, jossa toisessa vaakakupissa on …

Kalevalan piirin metsänvuokraus

Kalevalan piirin metsäalueiden pitkäaikaisesta vuokrauksesta on järjestetty kaksi kilpailua, joiden tuloksista on tehty yhteenveto. Ilmoitus kilpailuista julkaistiin lain mukaan kuukautta ennen niiden pitämistä ja kumpaankin kilpailuun osallistui useita vuokraajia. Kaikki osallistujat tutustutettiin vuokraehtoihin ja vuokraajat hyväksyivät ne. Ehtoja ovat polttopuiden toimitus paikallishallinnoille sovitun määrän ja hinnan mukaisesti sekä joka vuosi suoritettavat maksut paikallishallintoon piirin sosiaaliongelmien ratkaisemiseksi. Maksut käsittävät 10 prosenttia vuotuisesta vuokramaksusta. Kilpailun metsäalueesta, jonka vuotuinen hakkuumäärä on 136 000 …

Metsäteollisuuden omistuskiista

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Continental Management ilmoitti 24.12., että metsäteollisuuden omistuskiistaa koskevat neuvottelut ovat katkenneet. IPE:n edustaja pitää ilmoitusta provokaationa. Neuvottelujen alkaessa asiantuntijat arvioivat, että todennäköisin vaihtoehto voisi olla se, että CM ostaa IPE:n. Nyt arviot menevät siihen suuntaan, että CM olisi ehkä hakemassa vain mahdollisimman korkeaa hintaa luopumiselleen metsäteollisuudesta. Lue muistio

Liiketoiminta ja ekologia

Pertti Veijolan mediakatsaus, UM/Moskova Vedomostin joulukuun Forum-liitteen teemana oli liiketoiminta ja ekologia. Ympäristöasioiden tiedostaminen yrityksissä lisääntyy ja kytkeytymistä kansainvälisiin sertifiointijärjestelmiin pidetään tehokkaana kehittämismenetelmänä. Kokonaisuutena maan talouden ekologinen tehokkuus on vuodesta 2000 lähtien heikentynyt. Mikäli muutoksia ei tapahdu ja teollisuustuotannon kasvu jatkuu 5-6 % tasolla niin ekologisesti huonoissa oloissa elävän väestön määrä kasvaa 5 % vuodessa. Lue katsaus

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.