Luonnonvaraministeriö pyytää lisäaikaa alueiden metsäsuunnittelulle

Venäjän luonnonvaraministeri Juri Trutnev on pitänyt puheenvuoron Federaationeuvostossa metsälain käyttöönoton sujumisesta. Hänen mukaansa Luonnonvaraministeriö on valmistellut 23 normia, jotka odottavat viimeistä silausta ja näin ollen federatiivisella tasolla metsälain käyttöönotossa on pysytty asetetussa aikataulussa. Metsähallinnon keskeytymätön toiminta on turvattu siirrettäessä valtuuksia subjekteille, joille on myös suunnattu kaikki tehtävien hoitoon tarvittavat varat. Tärkeitä asioita on vielä kuitenkin ratkaisematta. Alueiden on 1.1.2008 mennessä määriteltävä metsänhoitoalueiden ja puistometsien rajat, muodostettava alueelliset metsähallintoyksiköt (metsänhoitoalueet), laadittava …

Greenpeace: Venäjän keskeneräinen metsälainsäädäntö luo mahdollisuuksia laittomuuksiin

Venäjällä käynnissä oleva metsälainsäädännön uudistus mahdollistaa laittomat hakkuut monella tavoin, kertoi Greenpeacen Venäjän metsäkoordinaattori Aleksei Jaroshenko tiedotustilaisuudessa tiistaina. Laittoman puun myynnin kieltävä EY-lainsäädäntö voisikin voimaantullessaan suojata kuluttajia laittomalta puulta. Jaroshenkon mukaan nykytilanne tekee laillisen toiminnan tässä vaiheessa vaikeaksi ja luo paljon mahdollisuuksia korruptioon, minkä vuoksi laittomat hakkuut ovat edelleen yleisiä Venäjällä. Uusi lainsäädäntö edellyttää puuta ostavilta yrityksiltä entistä suurempaa panostusta puun laillisen alkuperän varmistamiseen, sanoo Aleksei Jaroshenko. Venäjän uusi metsälaki …

Metsävarojen valtionhallinnon tehokkuudesta

Venäjän federaation valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut Venäjän metsävarojen valtionhallinnon tehokkuutta vuosina 2004 – 2006. Arviointimuistiossa todetaan, että puun jatkojalostuksen alhaisen kehitysasteen vuoksi metsäteollisuuden toiminta ei ole valtion eli metsävarannon omistajan etujen mukaista. Verotuloja ja muista maksuista kertyviä tuloja saadaan Venäjän budjettiin kaikkiaan 13,3 mrd. ruplaa. Puunkorjuuyrityksistä tappiollisesti toimii 56 %, puunjalostusyrityksistä 45 % sekä sellu- ja paperiteollisuuden yrityksistä 32 %. Metsäteollisuuden heikon tehokkuuden syitä ovat yritysten teknologinen ja taloudellinen pirstaleisuus, …

Karjalan päämies neuvotteli Swedwoodin kanssa investoinneista

Sergei Katanandov neuvotteli tällä viikolla Swedwood International yrityksen edustajien kanssa, tiedottaa Karjalan talouskehitysministeriö. Yrityksen johtokunnan hyväksynnän jälkeen käynnistetään Kostamuksessa yhteisyrityksen kolmannen vaiheen eli huonekalukomponentteja valmistavan tehtaan rakentaminen. Tällä hetkellä Kostamuksessa on meneillään tuotantotilojen rakentaminen liimattujen huonekalulevyjen valmistusta varten. Toinen vaihe valmistuu marraskuussa. Uudessa yrityksessä on 250 työpaikkaa, kaikkien vaiheiden toteutuksen jälkeen yhteisyritys tulee työllistämään 500 henkilöä. Kolmannen vaiheen rakentaminen toteutetaan vuosina 2007-2010. Ruotsalaiset sijoittavat vuoteen 2008 mennessä 50 miljoonaa euroa …

Metso uudistaa Segezhan sellu- ja paperitehtaan tuotantolinjan

Metso Paper uudistaa säkkipaperia valmistavan tuotantolinjan JSC Segezha Pulp & Paper Mill:n tehtaalla Segezhassa, Venäjän Karjalassa, tiedottaa yhtiö. Tilauksen kokonaisarvo on noin 11 miljoonaa euroa. Uudistuksen tavoitteena on nostaa paperikoneen tuottavuutta. Metson toimitus sisältää korkeasakeusjauhatuslaitteet, rintatelan tärinäjärjestelmän viiraosalle, kuivatusosan uudistamisen sekä automaatio- ja laadunvalvontajärjestelmät. Lisäksi toimitukseen kuuluvat asennusvalvonta, käyntiinajo ja koulutus. Segezha Pulp & Paper kuuluu InvestForestIndustry holdingin Pulp and Paper Industry -liiketoimintaryhmään. Tehdas tuottaa säkkipaperia ja puolivenyvää säkkipaperia. Lähde: …

Metsähallinnon tilanteesta

Metsätalousviraston metsien inventoinnin ja metsien tilan arvioinnin hallintojohtaja N.N. Kashporin pitämässä esitelmässä käsitellään metsähallinnon tilannetta: Leshozien uudistusaikaa on jäljellä puolisen vuotta. Ensi vuoden tammikuun alkuun saakka metsäluonnon suojelu, metsien suojelu tuholaisilta yms. sekä metsänuudistaminen voidaan toteuttaa ilman ao. töitä koskevaa kilpailutusmenettelyä. Vuonna 2007 leshozit voivat itse toteuttaa metsätaloustöitä, harvennushakkuista ja muista hakkuista saatavan puun myyntitulot rinnastetaan budjettivaroihin ja jaetaan metsätalouden tarpeisiin työtekijöiden ylläpito mukaan lukien. Mutta tämä loppuu 1.1.2008. Metsälain …

Metsänvuokrasopimusten säännöt

Venäjän hallitus on vahvistanut päätöksellään 28.5.2007 N 324 valtion omistamien metsäpalstojen vuokrauksen säännöt. Dokumentin liitteenä on myös esimerkki metsänvuokrasopimuksen sisällöstä. Venäjänkieliset säännöt on luettavissa hallituksen nettisivuilta: Правила подготовки и заключения договора аренды лесного участка, находящегося в государственной или муниципальной собственности Lähde: Venäjän hallituksen tiedote Tiedoksi: Idän metsätieto-palveluun pyritään tuottamaan tämän vuoden aikana suomenkielisiä käännöksiä uuden metsälain toteuttamiseen liittyvistä keskeisimmistä normeista. Dokumentit tullaan julkaisemaan kohdassa: Ladattavia tiedostoja/Lainsäädäntö ja ohjeistot

Valtion metsärekisteristä

Venäjän federaation hallitus on päätöksellään nro 318, 24.5.2007 vahvistanut asetuksen metsärekisterin käyttöönotosta. Sama päätös velvoittaa Venäjän luonnonvaraministeriön vahvistamaan 1.7.2007 mennessä metsärekisterilomakkeen, metsärekisterin dokumenttiaineiston esitysmuodon ja kirjausohjeet sekä tavan, jolla aineisto esitetään Venäjän metsätalousvirastolle. Metsärekisterin käyttöönottoasetuksessa määritellään valtakunnallinen metsärekisterin pitotapa. Metsärekisteri on systemaattinen yhteenveto metsistä, niiden käytöstä, suojelusta, uudistamisesta, metsätoimialueista ja metsäpuistoista. Rekisterissä on kolme osiota: Metsät ja metsävarat, Metsienkäyttö sekä Metsänsuojelu ja -uudistus. Metsät ja metsävarat -osiossa on tietoa metsävarannon …

Venäjän puutulleihin liittyvää uutisointia Suomessa

Venäjän raakapuun vientitullikorotuksia ja niiden vaikutuksia Suomessa on käsitelty pääministeritapaamiseen liittyen useissa lähteissä. Lehdistö on kirjoittanut aiheesta mm. seuraavaa: Kauppalehti: Puutullit voivat pakottaa VR:n sopeutustoimiin Venäjän kaavailemat puutullit voivat toteutuessaan johtaa tiukkoihin sopeutustoimiin VR-Yhtymässä, kirjoittaa Kauppalehti. VR-Yhtymän pääjohtajan Henri Kuitusen mukaan Venäjän osuus koko tavaraliikenteestä on 40 prosenttia ja tästä peräti puolet on raakapuun tuontia. Jos Venäjä korottaa tullit nykysuunnitelmien mukaisesti, metsäteollisuus sanoo raakapuun tuonnin päättyvän viimeistään vuonna 2009. Jos …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.