Metsävakuutus Venäjällä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luoteis-Venäjällä on käynnistynyt metsävakuutuksen kokeilu vuokratuissa metsissä. Päätavoite on palovakuutus mutta myös luvattomien hakkuiden varalta voidaan vakuuttaa. Vakuutuksen maksaa vuokraaja ja edunsaajana on yleensä valtio. On esitetty myös ajatus, että valtio vakuuttaisi luonnonsuojelualueita. Metsavakuutus 121103

WWF arvioi Venäjän metsäteollisuuden ekologista vastuullisuutta

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova WWF julkisti 10.11. Moskovassa Venäjän metsäteollisuusyritysten ekologista vastuullisuutta arvioivan projektin ensimmäisen vaiheen tulokset. Arviointi koski 29 yritystä. Arvioinnin pääkriteerejä ovat; toiminnan ympäristövaikutukset, ekologisen managementin taso, avoimuus ympäristökysymyksissä ja valmius yhteistyöhön. WWFrating1103

Duuman jäsenten kysely IPE:n ja Titan-yhtymän toiminnasta

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova 15 duuman jäsentä teki 03.11. parlamentaarisen kyselyn pääsyyttäjä V. Ustinoville, FSB:n johtaja N. Patruševille ja sisäministeri B. Gryzloville IPE:n ja Titan-yhtymän johdon epäillyistä vero- ja muista rikoksista. Kyselyssä pyydetään tutkimaan yritysten yksityistämisen tapahtumia ja epäiltyä veronkiertoa offshore-tytäryhtiöiden avulla. Väitetyt rikokset ovat samanlaisia, joista Jukosin johtoa epäillään. Metsäteollisuuden omistuskiistan painopiste on siirtynyt osakekauppoja koskevista oikeudenkäynneistä epäillyn veronkierron selvittelyyyn, jossa osapuolina ovat IPE:n ja Titanin johta sekä valtio. …

Luoteis-Venäjälle tarvitaan venäläinen puuntuottamisen tehostamisen malli

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Rosgiprolesin ja Luoteis-Venäjän kestävän metsätalouden projektin välisen yhteistyön aloittamisesta ja tietojen vaihdosta sovittiin tapaamisessa 03.11. WWF-vetoisen Pihkovan mallimetsän, suomalaisjohtoisten metsänhoitoprojektien ja suunnitteilla olevien Giprolesin tavoitetalouksien yhteistyötä tulee kehittää. Luoteis-Venäjälle tarvitaan sellainen puuntuottamisen tehostamisen malli, joka koetaan venäläiseksi. Tavoitetaloudet 051103

Venäjän metsäteollisuuden omistuskiistat

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Kamppailu Venäjän metsäteollisuuden omistuksesta jatkuu. Oikeusviranomaiset suorittivat 13.10. perusteellisen etsinnän Titan-yhtymän pääkonttorissa Arkangelissa. Tapahtuman katsotaan olevan yhteydessä IPE:n pääkonttorissa tehtyyn etsintään elokuussa. Titan-yhtymä on suojautunut valtausta vastaan myymällä osakeenemmistön pienelle itävaltalaiselle yhtiölle Pulp Mill Holding GmbH. Prosessissa on saatu IPE:lle myönteisiä oikeuden päätöksiä. Viimeksi Moskovan välimiesoikeus totesi 21.10. pätemättömäksi toukokuussa 2002 tapahtuneen Kotlaksen ja Bratskin kombinaattien osakkeiden myynnin lähellä Bazovyj Element-ryhmää olevalle yhtiölle. Yhä selvemmin näyttää …

Leshoosien kehittäminen

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Leshoosien kehittämisessä ei ole tapahtunut parin vuoden aikana merkittävää kehitystä, koska periaateratkaisuja ei ole tehty. Lähes yksimielisiä ollaan siitä, että leshoosien hallintotehtävät ja liiketoiminta tulisi eriyttää. Moskovan alueella tehdyn selvityksen mukaan hallintotehtäviin tarvittaisiin vajaa neljäsosa nykyisestä henkilöstöstä vaikka metsätalouden perustoimenpiteiden suunnittelun ja organisoinnin työmenekit ovat varsin korkeita verrattuna skandinaavisiin vastaaviin tunnuksiin. Leshoosien kehittämiseen tarvitaan aikaa ja ilman perusteellisten pilotprojektien antamia tuloksia on vaikea edetä. Kaikki kehittämisen …

Venäjän metsätalouden Neuvostoajan perintö

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Pietarin metsäteknisen akatemian professori G. Redko ja N. Redko ovat kirjoittaneet Venäjän metsätalouden historian, jossa esitetään myös arvio Neuvostoliiton ajan myönteisistä ja kielteisistä piirteistä. Näillä ilmiöillä ei ole pelkästään historiallista mielenkiintoa vaan ne vaikuttavat vielä selvästi tämän hetken metsäpoliittiseen tilanteeseen, koska metsäsektorilla ollaan monia muita talouden aloja enemmän sidoksissa menneiden vuosikymmenten toiminnan tuloksiin. Neuvostoajan perinto 141003

Suomalaisen teollisuusdelegaation matka Irkutskiin

Pertti Veijolan matkakertomus, UM/Moskova Sls Nyberg teki 29.09.-05.10. matkan Irkutskin alueelle mukanaan suomalaisen teollisuuden delegaatio. Matkan aikana tavattiin kuvernööri Govorin sekä alueen hallinnon ja suurimpien yritysten johtajia. Irkutskin alueella on runsaasti vesivoimaa, kaivannaisia ja metsävaroja. Luonnonvarojen hyödyntämiseksi alettiin 1950-luvulla rakentaa alueellisia tuotantokomplekseja, joista Irkutsk-Tšeremhovon ja Bratsk-Ust-Ilimskin kompleksit valmistuivat. Myöhemmät BAMradan varteen kaavaillut teollisuuskeskukset jäänevät vain suunnitelmiksi. Irkutskin alueen metsäteollisuus on Luoteis-Venäjän ohella toinen Venäjän metsäteollisuuden suuri keskus. Sen yritysten kehittäminen …

Suomalaisten metsäasiantuntijoiden vierailu Karjalaan

Pertti Veijolan matkakertomus, UM/Moskova Maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston ylijohtajan A. Reunalan johtama suomalaisten metsäasiantuntijoiden delegaatio vieraili Karjalan tasavallassa 15.-17.09. Isäntänä toimi Karjalan metsähallinnon johtaja J. Skadorva. Karjalan metsätalous on monilla tunnuksilla arvioituna Venäjän alueiden kärkijoukossa. Metsänhoidossa kohdataan kuitenkin tyypillinen venäläinen ongelma; taimikonhoidon ja kasvatushakkuiden merkitys tiedostetaan mutta niitä ei pystytä toteuttamaan riittävässä laajuudessa. Hakkuusuunnitetta, korjattuja puumääriä ja tehtaiden puuhuoltoa koskeva keskustelu toi havainnollisesti esille metsävarojen saavutettavuuden ongelman. Molemmat osapuolet olivat …

Kostroman sellu- ja paperitehdashanke

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Varaministeri S. Mitin antoi suomalais-venäläisen metsäsektorityöryhmän kokouksessa 24.09. suomalaisille tiedoksi Venäjän hallituksen Kostroman sellu-ja paperitehdashanketta koskevan määräyksen luonnoksen. Ministeriöiden tulee valmistella tehtaan puuhuoltoon tarvittavan metsäalueen konsessiosopimus ja tarjouskilpailu vuoden 2004 puoliväliin mennessä. Kostroma 260903

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.