Talousuutisia Moskovasta viikko 13

Suomen Moskovan suurlähetystön talousuutisten metsäalaan liittyvät aiheet: Keskitetyn valvontajärjestelmän puuttuminen vaikeuttaa salahakkuiden kitkemistä. 3.3. voimaanastunut EU:n puutavara-asetus on saanut huomiota osakseen venäläisten puuntuottajien keskuudessa. Asetus edellyttää selvitystä EU-alueelle tuotavan puutavaran alkuperästä, joskaan tuontipuulta ei edellytetä pakollista sertifiointia. Venäjän metsätalousvirasto Rosleshozin mukaan lakia noudattavilla puuntuottajilla ei ole syytä huoleen. Salahakkuiden osuus Venäjällä on viranomaisarvioiden mukaan alle prosentin vuosittaisesta puutuotannosta. WWF ja Maailmanpankki kuitenkin arvioivat laittoman tuotannon osuuden olevan noin 20 prosenttia …

Talousuutisia Moskovasta viikko 5

Suomen Moskovan suurlähetystön talousuutisten metsäalaan liittyvät aiheet: Talousuutisia Moskovasta viikko 5 Venäjän metsätalouden kehittämisohjelma vuosille 2013–2020. Pääministeri Medvedev vahvisti 30.12.2012 Venäjän metsätalouden kehittämisohjelman vuosille 2013–2020. Ohjelma jakautuu neljään alaohjelmaan: metsien suojeluun, metsien käytön turvaamiseen, metsien uudistamiseen ja metsätalouden kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena on luoda puitteet rationaaliselle metsien käytölle sekä tehostaa metsävarojen hallinnointia. Ohjelmalla pyritään vähentämään mm. metsäpalojen, tuholaisten sekä laittomien hakkuiden aiheuttamia tappioita. Tavoitteena on saada metsät tuottamaan enemmän rahaa valtion …

MULTIEFFORT – askel metsien ekosysteemipalveluiden parantamiseen Karjalassa

Karjalan paikallisten ihmisten elämä rajan molemmilla puolilla riippuu suuresti metsästä ja metsien ekosys­teemi­palveluista. Kuitenkin metsien ekosysteemipalveluiden roolia toimeentulossa ja liiketoiminta­mahdol­lisuuksissa ei ole täysin tunnustettu. Lokakuussa 2012 käynnistynyt MULTIEFFORTin Suomi-Venäjä-yhteistyö pyrkii korjaamaan tätä puutetta. Lue lisää

Tietopalvelun käyttö vuonna 2012

Idän metsätieto & Lesinfo -palveluun tehdään noin 2 200 käyntiä kuukaudessa pääasiassa Suomesta ja Venäjältä. Vuoteen 2011 verrattuna käyntien määrä kasvoi 7 %. Yli kolmannes käynneistä on vakituisten käyttäjien tekemiä. Palvelussa julkaistiin 131 uutista viime vuonna. Lue lisää

Talousuutisia Moskovasta marraskuu

Suomen Moskovan suurlähetystön talousuutisten metsäalaan liittyvät aiheet: Talousuutisia Moskovasta viikko 47 Presidentti Putin vaati suojatoimenpiteitä WTO-jäsenyyden vaikutusten lieventämiseksi. Presidentti Putin pyysi hallitusta valmistelemaan ehdotuksen toimenpiteistä, jotka tukisivat venäläisten yritysten kilpailukyvyn parantamista ja suojaisivat niitä WTO-jäsenyyden tuomalta lisäkilpailulta. Putinin mielestä WTO-jäsenyys ei estä reaalisektorin tukemista ja kehotti analysoimaan erityisesti monokaupunkien tukitarvetta. Toinen painopiste pitää olla maataloudessa. WTO ei estä Venäjää kasvattamasta maatalouden tukea ja ensimmäisten vuosien aikana tukea voidaan nostaa nykytasolta. …

Talousuutisia Moskovasta 7.6.–25.7.

Suomen Moskovan suurlähetystön talousuutisten metsäalaan liittyvät aiheet: Talousuutisia Moskovasta 5.–25.7. 2012: Metsäalan prioriteetti-investointihankkeita kaikkiaan 114. Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön vuodesta 2008 lähtien listaamien hankkeiden kokonaisinvestoinnit ovat noin 10 miljardia euroa ja niistä on toteutunut 4,7 miljardia euroa. Suurin osa hankkeista on pieniä, ja yli 175 000 euron hankkeita on vain 10 %. Hankkeiden toteutusta on hidastanut talouskriisi ja vaikeudet rahoituksen järjestämisessä. Prioriteetti-investointihankkeet voivat saada vuokrametsäalueita ilman huutokauppaa ja 50 % …

Talousuutisia Moskovasta 25.5.–6.6.2012

Suomen Moskovan suurlähetystön talousuutisten metsäalaan liittyvät aiheet: Maa- ja metsätalousasiat varapääministeri Arkadi Dvorkovitšille. Varapääministereiden työnjaossa Dvorkovitš koordinoi toimeenpanevien federaation elinten toimintaa ja antaa niille määräyksiä seuraavissa kysymyksissä: maatalouden ja maataloussektorin, metsätalouden ja metsäteollisuuden valtiollinen politiikka, kalatalouden kehittäminen, maatalouden kansallisen projektin toteutus, kuljetuksen ja viestinnän valtiollinen politiikka, energiasektorin ja teollisuuden valtiollinen politiikka (pois lukien sotateollisuus), luonnonkäytön ja ympäristönsuojelun valtiollinen politiikka sekä ekologinen ja tekninen valvonta. Moskovan alueen metsät aluehallinnon hallintaan 1.6. …

Venäjänkielinen puutavaran mittausopas

Venäjällä valmisteilla olevan puutavaran kauppaa ja kuljetusta koskevan lain yhtenä tarkoituksena on uudistaa puutavaran mittaukseen liittyviä käytäntöjä. Tähän liittyen puun ja sahatavaran standardeihin ja sertifikaatteihin erikoistunut Lesexpert-keskus on julkaissut luonnoksen puutavaran mittausoppaasta. Luonnosta täydennetään kommenttien ja palautteen perusteella. Opas on ladattavissa täällä. Lähde: Lesexpert

Talousuutisia Moskovasta 11.–24.5.2012

Suomen Moskovan suurlähetystön talousuutisten metsäalaan liittyvät aiheet: Metsätalousvirasto siirrettiin takaisin luonnonvara- ja ympäristöministeriöön. Virasto ehti olla vain 1,5 vuotta suoraan hallituksen alaisuudessa, jonne se siirrettiin luonnonvara- ja ympäristöministeriöstä syksyllä 2010 katastrofaalisten metsäpalojen jälkipyykin seurauksena. Greenpeace Russian mukaan siirto merkitsee melko varmasti metsätalousviraston tehtävien ja toimivaltuuksien supistuksia. Uudeksi luonnonvara- ja ympäristöministeriksi nimitettiin Juri Trutnevin tilalle Sergei Donskoi. Tätä ennen hän toimi vuosina 2008–2011 varaministerinä, kunnes viime vuonna hänet nimitettiin valtion holding-yhtiön …

Talousuutisia Moskovasta 26.4.–10.5.2012

Suomen Moskovan suurlähetystön talousuutisten metsäalaan liittyvät aiheet: Greenpeace Venäjä: kevään metsäpalotilanne huonompi kuin 2010 ja 2011. Venäjän tiedeakatemian avaruustutkimusinstituutin satelliittiseurannan mukaan 1.4.–2.5. välisenä aikana Venäjän metsäpaloala oli 1,2 miljoonaa hehtaaria. Virallisten tilastojen mukaan koko vuoden 2011 metsäpaloala oli noin kaksimiljoonaa hehtaaria, mutta ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan todellisuudessa ala oli noin yhdeksän miljoonaa hehtaaria. Greenpeace kertoo, että luotettavia virallisia tietoja metsäpaloalasta ei ole saatavilla. Satelliittiseurannan sekä Venäjän metsätalousviraston ja hätätilaministeriön päivittäisten metsäpaloalojen …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.