Kirjoittelua puunviennistä EU:n alueelle

Lesnaja gazeta kirjoitti joulukuussa Venäjän eläin- ja kasvitarkastuslaitoksen johtajan ilmoittaneen, että Venäjä joutuu maaliskuun 2005 alusta keskeyttämään puunviennin EU:n alueelle. Luoteis-Venäjän metsäteollisuuden harjoittajat kumosivat tiedon. Viitaten Luoteis-Venäjän metsäteollisuuden harjoittajien antamiin tietoihin Lesnaja gazeta kirjoittaa, että EU on aikeissa ottaa käyttöön kansainväliset kasvintarkastusstandardit IPSM 15. Standardit on laadittu YK:n elintarvike- ja maataloustuotteiden järjestössä (FAO) vuonna 2002 puisten pakkausmateriaalien sisältämien hyönteisten torjumiseksi. Tuholaisia on kaikessa puupakkausmateriaalissa vaneria ja levyjä lukuun ottamatta. Standardien …

Luonnonvaraministeri metsäsektorin nykytilanteesta

Venäjän luonnonvaraministeri J.P. Trutnev pitää metsäsektorin tilannetta hyvänä, kirjoittaa Bumprom.ru -portaali ministerin haastatteluun viitaten. Korjuumäärät kasvoivat 6 milj. kuutiolla, samoin tuotanto- ja puunjalostusluvut kasvoivat vanerin, lastu- ja kuitulevyjen sekä selluloosan osalta. Kaikkiaan metsätulojen kasvu vuodelta 2004 oli 2 mrd. ruplaa. Trutnevin mukaan metsäsektorin osuus Venäjän bruttokansantuotteesta on hiukan yli 2,3 %, mitä hän pitää turhan pienenä. Sitä olisi nostettava, mikä olisi tehtävissä ennen kaikkea lisäämällä metsänkäytön kannattavuutta, kehittämällä infrastruktuuria ja …

Metsänvuokraus mahdollista 99 vuodeksi

Tammikuun 2005 alusta alkaen metsää on mahdollista vuokrata 99 vuodeksi, kirjoittaa Lesnaja Gazeta. Muutos sisältyy Federaation lakiin 29.12.2004 N 199-FZ, jolla uudistettiin voimassaolevan metsälain pykälää 31. Uudistuksesta on keskusteltu ja kiistelty paljon. Optimistit ovat vakuuttuneita, että se tuo paljon hyötyä metsäsuhteisiin ja lisää varmuutta tulevaisuudesta uusien metsänvuokraajien keskuudessa. Toisten mielestä uudistuksella ei ole käytännössä juurikaan merkitystä, koska aikaisempaa 49 vuoden vuokra-aikaa ei ole sovellettu, vaan valtaosa vuokra-alueista on annettu lyhyemmälle …

FSC-sertifiointi etenee Komissa

Yksi Komin tasavallan suurimmista sahatavaran tuottajista OAO Syktyvkarskij LDK sertifioi kansainvälisellä FSC-sertifiointijärjestelmällä pieniä metsäalueita Komin ja Arkangelin alueilla, missä sen tytäryritys OOO Usvales harjoittaa puunkorjuutoimintaa. Syktyvkarin saha- ja puunjalostuslaitoksesta todetaan, että sertifiointipäätöksen takana on kuluttajien pyrkimys käyttää kansainvälisten normien mukaisesti sertifioitua puuta, mutta tällä tavoin saadaan myös mahdollisuus valvoa ja vähentää minimiin ympäristölle koituvaa vahinkoa. Komissa FSC-sertifioituja metsiä on 800 000 ha. Alueen teollisuusministeriöstä arvioidaan, että vuoden kuluessa määrä lisääntyy …

Metsäteollisuuden ja puunviejien liitto huolissaan uudesta metsälaista

Moskovassa Venäjän metsäteollisuuden ja puunviejien liiton taannoin pidetyssä kokouksessa pääteemaksi nousi uuden metsälain duumalle esitettävän version käsittely, kertoo uutistoimisto Regnum. Metsäteollisuuden mielestä lakiluonnos kaipaa vielä mittavaakin viimeistelyä. Metsäteollisuus, ekologit ja metsätalouden harjoittajat katsovat, että lain hyväksyminen tuollaisenaan merkitsisi pitkäaikaista kriisiä Venäjän metsäsektorille ja vaikeuttaisi metsätalouden tilannetta nykyisestään. Kokoukseen osallistuneet pitävät lakiluonnosta raakileena, joka on kaukana todellisesta tilanteesta. Siinä ei ole otettu huomioon metsäteollisuudelta tulleita ehdotuksia. Vaikka lakiluonnoksessa puhutaan metsän yksityisomistuksesta, …

Metsävarat kilpailutukseen uuden metsälain myötä

Ministeri Trutnevin mukaan Luonnonvaraministeriön tehtävä on laatia ehdot metsämaiden käyttöön luovuttamisen selkeyttämiseksi metsähuutokaupoissa, tiedottaa ministeriön lehdistöpalvelu. Yhtiöiden tehtävänä on voittaa huutokaupat. Kun uusi metsälaki hyväksytään, saadaan metsänkäytöstä uudet ohjeet, jotka mahdollistavat vuokrauksen jopa 99 vuodeksi, mikä muuttaa puuraaka-ainemarkkinoita oleellisella tavalla. Ministeriö on valmis tekemään kaikkensa, jotta markkinoille saataisiin kilpailua. Ministeri totesi Luonnonvaraministeriön olevan valmis käsittelemään mahdollisuuksia asettaa yhtiöitä ensisijaisuusjärjestykseen, mutta vain korvauksena pitkäaikaisista ja mittavista investoinneista. Ministeriö on valmis tehostamaan …

Raakapuun tuonnin merkitys metsien suojelupolitiikassa

VTL Ville Mälkösen tuore väitöskirja ”Essays on environmental policy and strategic behavior in international trade” tarkastelee raakapuun tuonnin merkitystä metsien suojelupolitiikassa, kertoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tiedote. Tutkimuksen mukaan tuontipuun hinnan noustessa myös kotimaisen raakapuun hinta nousee, mutta kilpailu kansainvälisillä lopputuotemarkkinoilla heikkenee. Vientiyrityksen voitot kasvavat tämän takia. Tuontipuun hinnan laskiessa kilpailu kotimaisilla raakapuumarkkinoilla kovenee ja lopputuotteen hinta vientimarkkinoilla laskee. Alhainen tuontipuun hinta laskee kotimaisen raaka-aineen merkitystä kilpailutekijänä vientimarkkinoilla. Silloin myös julkisella …

Kahdestoista FSC-sertifikaatti Kirovin alueelle

Vapaaehtoisen metsäsertifioinnin tahti kiihtyy Venäjällä. OAO Kai Kirovin alueelta on 12. venäläisyritys, joka saa FSC-sertikaatin, kertoo Lesnye Novosti. OAO Kai sijaitsee Verhnekamskin piirissä ja sillä on pitkäaikaisen sopimuksen nojalla vuokralla 124 000 ha metsää Kaiskin metsätalouspiirin alueella. Kirovin alueelta Kai on ensimmäinen FSC-sertifikaatin saaja. Hankkeen toteutus tuli mahdolliseksi IKEAn antamalla tuella. IKEA on vakuuttunut, että metsävarojen hoito kansainvälisten standardien mukaan onnistuu jopa syrjäisillä seuduilla toimivilta korjuuyrityksiltä. Esimerkkinä tästä on OAO …

Metsäalan edunvalvontaa

Venäjän kauppa- ja teollisuuskamari on työryhmäkokouksessaan pohtinut mahdollisuutta perustaa metsäsektorin kehittämistä ajava komitea. Uuden komitean taustalla on metsäteollisuusyritysten johtajien lukuisat yhteydenotot alalla vallitsevien ongelmien takia. Käytännössä kaikki asiaa kommentoineet kannattivat komitean perustamista ja heidän mielestään kauppa- ja teollisuuskamari on ainoa riippumaton taho, joka kykenee löytämään yrityksille sopivan ratkaisun. Perustettava komitea tulee toimimaan metsäteollisuuden kehittämisen koordinaattorina ja informaatiokeskuksena. Sen ensisijaisena tavoitteena pidetään pitkälle jalostettujen tuotteiden tuotannon stimulointia erilaisilla hallinnollisilla, verotuksellisilla ja …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.