Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä

Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä – Tutkimushankkeen loppuraportti Timo Karjalainen, Pekka Ollonqvist, Olli Saastamoinen ja Jari Viitanen (toim.). 2007. Metlan työraportteja 62. Luoteis-Venäjän metsäsektoriin vuosina 2004 – 2007 kohdistuneen tutkimuskonsortion loppuraportti, jossa esitellään tiivistetysti päätulokset ja johtopäätökset. Raportissa tarkastellaan Venäjään liittyen metsäpolitiikkaa; metsien käsittelyn, metsänhoidon ja puunkorjuun kehittymistä sekä metsävarojen saavutettavuutta ja kehitystä; Venäjän raakapuun ja sahatavaran vientiä ja niiden tulevaa kehitystä; metsäteollisuuden investointeihin vaikuttavia tekijöitä, liiketoimintakulttuuria sekä raakapuun tuonnin supistumisen …

Venäjän hallituksen yhteyteen metsäneuvosto

Metsäteollisuuden aloitteesta Venäjän hallituksen yhteyteen perustetaan metsäalan neuvosto, kertoi pääministeri Zubkov hallituksen kokouksessa. Tavoitteena on koordinoida ja etsiä ratkaisuja metsäalaa vaivaaviin kysymyksiin. Tehtävässä ei ole onnistuttu tähän mennessä. Hallituksen määräys vuodelta 2002 ei ole tuottanut tulosta ja vuonna 2005 aloitettu metsäalan tavoiteohjelma on edelleen keskeneräinen. Venäjällä toimii 13 000 raakapuun viejää ja laittomuudet kukoistavat. Perustettavan neuvoston on määrä osaltaan edistää puun jalostuksen kehittymistä ja raakapuun viennin vähenemistä. Pääministeri johtaa itse …

Pääministerien tapaamisella ei ratkaisua puutullikysymykseen

Suomen ja Venäjän pääministerien tapaamisessa keskusteltiin puutulleista, mutta ratkaisua ei löydetty. Pääministeri Zubkovin mukaan kysymystä käsitellään EU:n tasolla. Zubkov uskoo, että aiheesta päästään sopimukseen. Venäjän pikainen liittyminen WTO:hon auttaisi myös kahdenvälisten kysymysten ratkaisemisessa, mm. Suomen kanssa. Ylen uutisten mukaan pääministeri Vanhasen mielestä neuvotteluissa on tapahtunut viime aikoina liikahduksia ja Venäjä on tehnyt EU-komissiolle oikeansuuntaisen, joskaan ei vielä Suomea tyydyttävän ehdotuksen. Lähteet: Venäjän hallituksen nettisivut, YLE Uutiset

Metsätalousviraston johtaja Roschupkin Helsingissä

Kehittäkää aktiivisesti puunjalostusta Venäjällä, kuuluu metsätalousviraston johtajan Roschupkinin viesti suomalaisille metsäteollisuusyrityksille, tiedottaa luonnonvaraministeriö. Tilastot osoittavat suurta epäsuhtaa raakapuun viennin ja pitkälle jalostettujen metsätuotteiden tuonnin välillä, ja tilanteeseen pyritään saamaan parannus. Suomalaisten yritysten viime vuosien investointiaktiivisuus on huomattu ja siihen toivotaan jatkoa. Metsälehti kirjoittaa Roschupkinin puheenvuoron sisällöstä tarkemmin uutisessa Venäjän metsistä vain 10 prosenttia vuokrattu käyttöön Lähteet: Luonnonvaraministeriö, Metsälehti

Karjala ryhdistäytyy metsänkäytön valvonnassa

Luonnonkäytön tarkastusviraston Rosprirodnadzorin ja Karjalan tasavallan edustajien kesken järjestettiin kokous, jossa käsiteltiin federaation ja alueen kaivannaislainsäädännön ristiriitaisuuksia sekä metsienkäytön valvonnan puuttumista ja siitä aiheutuvaa laitonta hakkuutoimintaa. Kokouksessa päätettiin, että Karjalan tasavallan hallitus luo metsänkäyttäjien toiminnan valvomiseksi ja tarkastamiseksi tehokkaan järjestelmän, selvittää syyt, miksi metsänvuokrasopimusten purkamisesta ei ole nostettu kanteita vuokrausehtoja rikkojia vastaan sekä saattaa rikkeisiin syyllistyneet viranomaiset. Lisäksi kokouksen osanottajat käsittelivät Laatokan luodot (Ladozhkie shery) -luonnonpuiston perustamista Karjalaan. Tasavallan hallituksen …

Laittomien hakkuiden ja laittoman puunviennin torjuntaan komissio

Venäjän luonnonvaraministeri ja sisäasiainministeri ovat allekirjoittaneet määräyksen perustaa yhteinen komissio laittomien hakkuiden ja laittoman puukaupan torjumiseksi. Komissio on pysyvä koordinointielin, joka turvaa federaation laitosten ja subjektien viranomaisten yhteistoiminnan puunkorjuun, -kuljetuksen, -jalostuksen, myynnin ja viennin laillisuuden valvomiseksi. Komission tehtävä on muodostaa oikeudellisia, taloudellisia ja muita toimenpiteitä käsittävä järjestelmä puukaupan laittomuuksien ehkäisemiseksi hakkuusta vientiin saakka. Komissio lähettää ehdotuksensa Venäjän hallitukselle ja federatiivisten toimeenpanoelinten johdolle. Lisäksi komissiolle toivotaan valtuutta valmistella ehdotuksia tärkeimmille kansainvälisille …

Venäjältä ratkaisuehdotus puutullikiistaan

Venäjä on tehnyt EU:lle ratkaisuehdotuksen puun vientitullikysymyksessä, tiedottaa Reuters. EU:n edustajan mukaan tarjous on parempi kuin aikaisemmat, mutta ei kuitenkaan vielä odotuksia vastaava. Ehdotuksen yksityiskohtia ei ole julkaistu. Venäjän talouskehitysministeriö kieltäytyi kommentoimasta aihetta. Lähde: Reuters

Venäjän metsäsektorin kehitysskenaario 2015

Pietarin metsäfoorumissa esiteltiin metsäviraston ja Vneshtorgbank -pankin aloitteesta valmisteltu Venäjän metsäsektorin kehitysskenaario 2015 (Сценарии развития лесного комплекса России до 2015 года). Skenaarion mukaan metsäsektorin kehittyessä voimakkaasti voidaan 2015 mennessä nykyisestä 187 miljoonan kuutiometrin hakkuumäärästä päästä 300 miljoonaan kuutiometriin ja investointien määrä voi viisikymmenkertaistua eli niitä tehtäisiin 48 miljardilla dollarilla. Mahdollisimman pitkälle jalostettujen puutuotteiden viennin määräksi on asetettu 15 miljardia dollaria vuodessa, samalla puutavaran tuonnin tulisi vähentyä nykyisestä 2,3 miljardista dollarista …

Roschupkin: Venäjän metsäsektorin lama ohi

Uutistoimisto RIA Novostille antamassaan haastattelussa Venäjän metsätalousviraston johtaja Valeri Roschupkin toteaa, että Venäjän metsäsektorin lama on ohi. Uuden metsälain voimaantulon myötä mm. investoijiksi metsäsektorille odotetaan vastuuntuntoisia toimijoita, jotka kykenevät huolehtimaan metsävarojen säilymisestä ja uudistumisesta ja suuntautumaan puun jatkojalostukseen raakapuun viennin sijasta. Metsäteollisuutta aiotaan kaiken kaikkiaan kehittää luomalla suuria integroituneita organisaatioita ja puun jatkojalostusta, vähentämällä metsätuotteiden maahantuontia, lisäämällä venäläisten puutuotteiden kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla sekä nostamalla niiden kotimaan kysyntää mm. talonrakennus- ja energiatalousalalla. …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.