FSC-metsäsertifiointi ennätyslukemissa Venäjällä

  FSC-sertifioituja metsiä on 82 maassa yhteensä 200 miljoonaa hehtaaria. Venäjällä näistä on lähes neljännes eli noin 48 miljoonaa hehtaaria. Venäjällä on myös lukumäärältään eniten metsänhoidon sertifikaatteja, 186 kappaletta. Puunkorjuuta varten vuokratuista metsistä on FSC-sertifioituja 25 prosenttia. Alkuperäketjun sertifikaatteja Venäjällä on 629 kappaletta. Venäjän kansallista FSC-standardia ollaan parhaillaan päivittämässä. Kun uusi standardi on vahvistettu, Venäjällä tullaan toteuttamaan pilottiprojekti sen yksinkertaistamiseksi. Tavoitteena on määritellä ja poistaa standardiin sisältyvät indikaattorit, jotka toistavat …

Venäjän metsävirastolle nimitettiin uusi johtaja

Sergei Anoprienko on nimitetty Venäjän metsäviraston uudeksi johtajaksi. Anoprienko toimi aikaisemmin Valtionomaisuusviraston (Rosimushchestvo) varajohtajana ja hänellä on hallinnon ja talouden koulutustausta. Vuodesta 2014 asti Metsävirastoa johtanut Ivan Valentik erosi tehtävästään kesäkuussa. Häntä kritisoitiin erityisesti kyvyttömyydestä ratkaista laittomiin hakkuisiin liittyviä ongelmia (ks. uutinen 15.2.2019). Lähteet: Minprirody, Kommersant

Uuden metsälain valmistelu alkaa Venäjällä

Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeriö on avannut tarjouskilpailun uuden metsälain valmisteluun liittyvästä selvityksestä. Kilpailutettava työ sisältää seuraavat asiakokonaisuudet:  nykyisen metsälain analyysi ja keskeisten ongelmien määrittely sen voimassaoloaikana (2007-2019)  tieteellisesti perusteltujen ehdotusten laatiminen uuden metsälain sisällön valmistelusta  ehdotukset muuhun Venäjän lainsäädäntöön tarvittavista muutoksista  toimintasuunnitelma uuden metsälain laatimisesta. Kilpailutettavan asiantuntijatyön arvo on 5,1 miljoonaa ruplaa (~72 900 €)*. Tarjousten jättöaika päättyy 17.10. ja raportin on määrä olla valmis 10.12.2019. Lähde: zakupki.gov.ru * 1 …

Havupuun vientiä koskevia säädöksiä

Venäjän hallituksen asetus 31.8. N 1124 1) tuo muutoksia havupuun kiintiölisenssin hakemusmenettelyyn venäläisille puunkorjaajille. Jatkossa alennetun vientitullin kiintiöhakemuksessa on annettava puukaupan seurantajärjestelmä LesEGAISiin tehdyn puukauppailmoituksen päivämäärä ja numero. Muutoksen tarkoituksena on parantaa puun alkuperän todentamista ja puukaupan läpinäkyvyyttä. Hallituksen asetus 7.9. N 1169 2) kaksinkertaistaa kiintiön alaisen vientitullin Kaukoidän puulajeille. Vientikiintiöt ja tullitasot Vuodesta 2013 alkaen havupuun alennetun vientitullin kiintiöitä on myönnetty vuosittain3): männylle (Pinus sylvestris L) 16,04 milj. m³, josta …

Maatalousmetsät jäävät edelleen metsätalouskäytön ulkopuolelle

Asiantuntija-arvioiden mukaan Venäjällä on 70 miljoonaa hehtaaria maatalousmaalle syntynyttä metsää (”maatalousmetsä”), joka on hoidon ja käytön ulkopuolella.  Useaan otteeseen on esitetty, että metsätalouden harjoittaminen tehtäisiin mahdolliseksi näillä alueilla. Esimerkiksi Venäjän WWF:n ja Greenpeacen vuoden 2018 lopulla tekemässä kannanotossa vaaditaan lainsäädännön muuttamista siten, että maatalousmetsissä voisi harjoittaa yksityistä metsätaloutta (”metsätilallinen” lesnoe fermerstvo) ja metsien plantaasiviljelyä. Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeriö on nyt laatinut luonnoksen asetuksesta, joka vahvistaa maatalousmailla kasvavien metsien käytön ja …

Miten kehittää metsäalan ammatillista koulutusta Venäjällä?

Metsäalan ammattitaitoisen työvoiman turvaamiseksi Venäjällä on alkanut keskustelu erityisten koulutuskriteerien laatimisesta alalle. Tätä keskustelua taustoittaa alan venäläinen ammattilehti ”Lesnaja Industrija” (suom. Metsäteollisuus) 06/2019. Koulutuksen laatutasoa nostava kriteeristö astuisi voimaan viiden vuoden kuluttua. Ehdotusta kommentoivat venäläislehden haastattelemat metsäteollisuuden vaikutusvaltaiset asiantuntijat. Arkangelin sellu- ja paperitehtaan yhteiskuntasuhdejohtaja Natalia Pinjagina odottaa saavansa tietoonsa, ketkä tulevat määrittelemään laatuvaatimukset alan koulutukselle. Lisäksi häntä kiinnostaa, miten yksityistä liiketoimintayritystä valvotaan laadittujen kriteerien noudattamisessa. Kolmas näkökulma on, että miten koulutuksen ammattistandardia …

Markkinaperusteisesta metsänkäyttömaksusta asetusluonnos

Metsänkäyttömaksujen määräytymisperusteita ollaan uudistamassa Venäjällä. Tavoitteena on luoda taloudellisia kannustimia metsätalouden tehostamiseen ja korkean jalostusasteen tuotannon kehittämiseen. Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeriö on valmistellut aihetta koskevan asetusluonnoksen. Puun minimitaksan määrittämisessä suunnitellaan käytettävän puun markkinahintoja, korjuu- ja kuljetuskustannuksia, metsänhoitotoimien kustannuksia sekä puunkorjuuyrityksen voittoa, jolle määritellään normitaso. Lisäksi kannustinjärjestelmä sisältää erilaisia kertoimia ja kriteereitä. Uudet laskentaperusteet suunnitellaan otettavan käyttöön 2021 alkaen uusille metsänvuokrasopimuksille ja vuodesta 2024 kaikille sopimuksille, myös ennen vuotta 2021 solmituille. …

Venäjän puukaupan seurantajärjestelmä LesEGAIS

Julkaisu: Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 14/2019. 19 s. Sari Karvinen Tiivistelmä: Laittomat hakkuut ovat tunnustettu ongelma Venäjän metsäsektorilla ja asiantuntija-arviot niiden suuruudesta vaihtelevat 10–35 prosentin välillä hakkuista, kun virallisesti raportoitu laittomien hakkuiden osuus on alle prosentti. Vuonna 2013 Venäjän metsälakiin tehdyillä muutoksilla perustettiin sähköinen puukaupan valvontajärjestelmä ”Jedinaja gosudarstvennaja informatsionnaja sistema utšjota drevesiny i sdelok s nei” (LesEGAIS), jonka oli tarkoitus poistaa laiton puu Venäjän markkinoil-ta kokonaan. Lisäksi säädettiin uusia vaatimuksia puutavaran …

Lakiehdotus puunviennin kieltämisestä vuoteen 2035 asti

Oikeudenmukainen Venäjä (Spravedlivaja Rossija) -puolueen duumanjäsenet ovat jättäneet lakiehdotuksen puunviennin kieltämisestä vuoteen 2035 saakka. Rajoitus koskisi raakapuuta, polttopuuta, pihkaa sekä teknistä haketta, joiden korjuu/tuotanto olisi sallittua vain kotimaiseen käyttöön rajoituksen aikana. Vientirajoituksen tarkoituksena olisi myötävaikuttaa Venäjän metsätalouden ”systeemisten” ongelmien ratkaisuun. Tällä hetkellä metsäsektorin merkitys kansantaloudelle on hyvin pieni. Ulkomaille viedään miljoonia kuutiometrejä raakapuuta, joka tuodaan takaisin jalostettuina puutuotteina. Puun vientirajoitus tukee oman puunjalostuksen kehittämistä, joka on puolueen edustajien mielestä välttämätöntä. Lisäksi …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.