Kuva: Saku Ruusila/Riveria, Valtimo

Kun mahdollisuus osallistua FOBIA-hankkeeseen avautui, Riverian Valtimon metsäkonekoulu innostui erityisesti sen kansainvälisyydestä.

– Olemme kehittäneet metsäkoneenkuljettajille osaamiskartoituksen ja työmenetelmäkoulutuksen. Tavoitteena on lisätä kuljettajien työn tehokkuutta järjestelmällisyyden kautta. Sen myötä kannattavuus kohenee. FOBIAn puitteissa viemme konseptin kokeiltavaksi Skotlantiin, Irlantiin ja Ruotsiin, kertoo koulutuspäällikkö Mikko Saarimaa.

Osaamiskartoituksessa saatuja tuloksia peilataan suomalaiseen metsäkonekuljettajan ammattitutkinnon vaatimuksiin.

– Moni kuljettaja on toiminut alalla useita vuosia ja välillä on hyvä pysähtyä ja arvioida toimintatapoja. Autamme myös saamaan korjuukoneen järjestelmästä kaiken hyödyn irti. Joskus kartoituksen jälkeen tuottavuusloikka onkin huomattava.

Näin se tapahtuu: Kuljettajan työ videoidaan, jonka jälkeen hän saa palautteen työtavastaan. Hyvin hallussa olevat taidot listataan ja kehityskohteille ehdotetaan vaihtoehtoisia menetelmiä. Tämän jälkeen opetetaan uutta, järjestelmällisempää työtapaa. Uusi työtapa videoidaan, jolloin ero aiempaan on helposti todennettavissa. Korjuukoneesta saatavat järjestelmäraportit tukevat palautetta kiistämättömällä datalla.

– Kuljettajat huomaavat kyllä eron ja ovat usein valmiita muuttamaan työtapojaan. Haasteena on muutoksen ylläpito, sillä vanhoihin käytäntöihin on helppo lipsua. Hienointa on, kun kartoituksemme sysää pitkäkestoisen kehityksen tielle.

– Uskon, että kartoituksella ja opastuksella olisi paljon annettavaa etenkin pienille yrityksille, jotka toimivat harvesteri-ajokone -ketjuna.

 

Teksti: Anu Ruusila, Cordial Communications Oy