Miksi Venäjän biopolttoainemarkkinat eivät ole kilpailukykyiset?

Venäläinen Lesnaja Industrija -lehti (suom. Metsäteollisuus) arvioi syyskuun artikkelissaan maan kehittymätöntä bioenergiasektorin tilaa. Nykytilanteessa lähes kaikki maassa tuotetut pelletit menevät vientiin ulkomaille. Viennin haasteena nähdään jatkossa se, miten venäläiset tuottajat pystyvät saamaan kansainvälisen sertifioinnin hyväksynnän vientituotteilleen. Tuotannon suuntautumisen vientiin katsotaan johtuvan bioenergian markkinoiden tuen puutteesta Venäjän sisällä. Tukea tulisi ohjata erityisesti biopolttoaineiden kuljetuksiin. Venäjällä pellettien käytön kausiluonteisuus rajoittaa alan investointeja. Perusedellytys olisi, että kullakin hallinnollisella alueella (federaation subjekti) olisi oma …

Kontupohjan paperitehtaalle ostajaehdokas

Karelia Pulp on ilmoittanut virallisesti aikeistaan ostaa Kontupohjan sellu- ja paperitehdas seuraavassa tarjouskilpailussa, joka on suunniteltu keväälle 2017. Karelia Pulpin pääjohtajan mukaan yhtiö on jo konsolidoinut yli puolet tehtaan veloista eli noin 100 miljoonaa dollaria omilla varoillaan. Kaupan toteutuminen riippuu tietysti hinnasta ja muista ostajaehdokkaista. Kiinnostusta tehtaan ostoon ei kuitenkaan markkinoilla tunnu olevan. Jos kaupat toteutuvat, Kontupohjan tehtaan varalle on olemassa kehittämissuunnitelma. Pääjohtajan mukaan sanomalehtipaperin kysyntä ylittää tehtaan tuotannon ja …

Kaukoidän talousfoorumissa suuria metsätaloussuunnitelmia

Metsätalouden kehittäminen oli yksi syyskuun 2016 alussa pidetyn Kaukoidän talousfoorumin teemoista. Tilaisuudessa esiintyneen federaation metsätalousviraston johtajan Ivan Valentikin mukaan Kaukoidässä olisi potentiaalia 100 miljoonan kuution vuotuisiin hakkuisiin nykyisen 20 miljoonan kuution asemesta. VEBkehityspankki haluaa muodostaa alueelle metsätalousklusterin rahoittamistaan metsäteollisuuden hankkeista ja rakennuttaa jopa sellu- ja paperitehtaan. Usean ministeriön yhteistyönä kehitetään nyt mekanismia, jolla alueen metsäteollisuuteen investoivat yritykset voivat saada metsänvuokrasopimuksia ilman huutokauppamenettelyä. Myös ns. prioriteetti-investointien vähimmäisarvoa halutaan laskea Kaukoidän osalta. …

Valko-Venäjä investoi taimituotantoon

Valko-Venäjän metsätalousministeriö aikoo investoida kuuteen paakkutaimituotantotarhaan vuosina 2016-2017 Maailmanpankin lainalla. Valko-Venäjän metsäsektorin Maailmanpankin lainoittaman kehittämishankkeen puitteissa järjestetään tarjouskilpailu pääurakoitsijan valitsemiseksi rakentamaan paakkutaimituotantoyksiköt vuoden 2017 loppuun mennessä. Kilpailutuksesta vastaa valtion yhtiö ”Belleseksport”. Pääurakoitsija vastaa taimitarhan vaatimien toimi-, tuotanto- ja taimien varastointitilojen rakentamisesta, tarvittavista tukitiloista ja laitteiston toimituksista ja asennuksista. Tarkempia tietoja hankkeesta on Belleseksportin internetsivuilla: www.bellesexport.by. Lähde: Valko-Venäjän metsätalousministeriön internetsivu http://www.mlh.by/ru/news/3262.html

Lakiehdotus havupuun vientikiellosta duuman käsittelyyn

Edustaja Nosovin lakiehdotus (nro 1083535-6 päivätty 26.5.2016) pyöreän havupuun viennin kieltämisestä etenee duuman luonnonvara- ja ympäristökomiteasta duuman käsittelyyn. Kielto olisi esityksen mukaan voimassa viisi vuotta. Lakiluonnoksen ensimmäinen käsittely duumassa olisi komitean ehdotuksen mukaan joulukuun 2016 istunnossa. Luonnos on tällä hetkellä arviointikierroksella lukuisissa hallintoelimissä ja siihen otettiin vastaan muutosehdotuksia 15.7.2016 saakka. Nosovin esitystä koskeviin dokumentteihin voi tutustua täällä: http://asozd2.duma.gov.ru/main.nsf/(SpravkaNew)?OpenAgent&RN=1083535-6&02 Sen sijaan Nosovin puoluetoveri edustaja Šerinin kuukautta aiemmin lanseeraama esitys (nro 1059183-6 …

Rakennusministeriöltä suunnitelma puurakentamisen edistämiseen

Venäjän rakennusministeriö Minstroj on laatinut suunnitelman puurakentamisen edistämisestä yhteistyössä muiden viranomaisten ja ammattijärjestöjen kanssa. Suunnitelma on parhaillaan hyväksyttävänä eri viranomaistahoilla. Kysynnän lisäämiseksi suunnitelmassa esitetään puurakentamiselle kiintiötä kohteissa, joissa on mukana valtion budjettirahoitusta. Alkuvaiheessa kiintiö olisi enintään 10 prosenttia kohteista, joita on tarkoituksenmukaista rakentaa puusta. Lisäksi on ehdotettu veroetuuksia, mm. helpotuksia voitto- ja omaisuusveroon. Puutalokohteiden rakentamiseksi on ehdotettu rakentajien rahoitusohjelmia, jotka sisältävät myös yksityishenkilöiden edelleenluototuksen. Puurakentamista koskevat normit tarvitsevat päivitystä ja …

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (1.8.-26.8.2016) Metsäalan uutiset: Venäjä harkitsee siirtojaan WTO:n tullisidonta- ja sianlihakiistoissa. Maailman kauppajärjestö WTO:n riitojenratkaisupaneeli on asettunut tukemaan EU:n Venäjään kohdistamia kanteita ja vaatii nyt Venäjää purkamaan kaupan esteitä. Venäjän talouskehitysministeriö on ilmoittanut tyytyvänsä paneelin ratkaisuun koskien paperin, palmuöljyn ja jääkaappien tuontitulleja ja sopeuttavansa tullitasonsa WTO-sopimuksen mukaiseksi lähitulevaisuudessa. Venäjä harkitsee kuitenkin valittavansa sianlihan tuonnin rajoittamista koskevasta päätöksestä. Elävien sikojen ja sianlihan tuonti EU:sta Venäjälle on ollut pysähdyksissä tammikuun …

Raute sai 32 miljoonan euron tilaukset Venäjältä

Raute Oyj on saanut yhteensä lähes 32 miljoonan euron arvoiset tilaukset Vyatskiy Fanernyi Kombinatin tehtaan laajennukseen Kirovin alueelle. Vyatskiy Fanernyi Kombinatilla on Kirovin alueella koivuvaneritehdas, jonka koko tuotantoprosessin Raute toimitti vuonna 2006. Rauten nyt saamat uudet tilaukset pitävät sisällään koivuvaneritehtaan koko tuotantoprosessin: tukin käsittely, kaksi viilunsorvauslinjaa, kaksi viilunkuivauslijaa, kaksi viilunsaumauslinjaa, automaattinen viilunpaikkauslinja, kaksi vanerin ladonta- ja puristuslinjaa, vanerin reunasahaus, kittaus- ja pinnoituslinjat. Kauppaan sisältyy myös automaattinen viilunpaikkauslinja sekä pinnoituslinja Vyatskiyn …

Suomalaista korjuuteknologiaa Valko-Venäjälle

Kristiinankaupunkilainen Kone-Ketonen Oy on tehnyt historiansa suurimman kaupan, kirjoittaa YLE. Harvesteripäitä valmistava yritys toimittaa kahden vuoden aikana 74 hakkuupäätä Valko-Venäjän valtion omistamalle State Forest Institute -yhtiölle. Kaupan arvo on yli kaksi miljoonaa euroa ja se vastaa ensi vuonna noin neljännestä yhtiön liikevaihdosta. Kone-Ketonen tekee yhteistyötä ruotsalaisen metsäkonevalmistaja Vimek AB:n kanssa. Kauppa syntyi Vimekin allekirjoittaman konetoimitussopimuksen myötä. Kone-Ketonen valmistaa hakkuupäät Vimekin alustakoneisiin. Lähde: YLE Aikaisemmin aiheeseen liittyen: 27.4. Mittavia konehankintoja Valko-Venäjälle …

Metsäteollisuudelle myönteinen päätös Venäjän tuontitulliasiassa

Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organization) toteaa Venäjän soveltamien paperi- ja kartonkituotteiden 15 tai 10 prosentin tuontitullien olleen WTO-sitoumusten vastaisia. WTO kehottaa Venäjää alentamaan enimmäistuontitullit viiden prosentin tasolle. Tullin aleneminen koskee kuutta metsäteollisuustuotteiden tuoteryhmää. Suomen metsäteollisuuden viennin arvo Venäjälle vuonna 2015 oli yli 400 miljoonaa euroa. Suurin osa viennistä oli paperi- ja kartonkituotteita. Tullien alenemisen positiivinen kustannusvaikutus on merkittävä. Osaa tuontitulleista on alennettu asteittain jo aiemmin. Kyseessä on ensimmäinen tapaus, …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.