Karjalan vanhat metsät mukaan metsäsuunnitteluun

Karjalan tasavallassa on julkaistu virallisia karttoja, joista ensimmäistä kertaa näkyvät myös vanhat metsät. Kartat on tehnyt Karjalan valtiollinen metsäsuunnitteluyritys Karellesproekt tilaustyönä Segezhan sellutehtaalle. Segezhan sellutehdas on laatinut oman ympäristöpoliittisen ohjelmansa ja on hakemassa FSC-sertifiointioikeutta, nyt aikeissa on suojella vuokra-alueilla olevia vanhoja metsiä. Viranomaisten hyväksyntää aineistoilla ei ole. Lähde: Luonnonsuojelujärjestö SPOK

Solombalan sellu- ja paperitehdas mukaan päästökiintiökauppaan

Solombalan sellu- ja paperitehdas on tehnyt ruotsalaisen Climate Change Management -säätiön kanssa sopimuksen, jonka mukaan ruotsalaiset ostavat kasvihuonekaasujen päästökiintiöitä 1 milj. tonnin verran. Sopimus on voimassa 2008 – 2012. Samaan aikaan Climate Change Management valvoo Solombalan tehtaan kasvihuonekaasupäästöjä. Hanke mahdollistui Venäjän ratifioitua Kioton sopimuksen. Nyt Solombalan sellu- ja paperitehdas toteuttaa viisivuotista investointiohjelmaansa pyrkien sen myötä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä huomattavissa määrin ja myymään kiintiöylijäämää tarvitseville tahoille. Päästökiintiökauppa on Euroopassa jo tavallinen ilmiö, …

Monimuotoisuuden suojelu hakkuissa

Kirovin metsäsertifiointikeskus on tehnyt suositukset monimuotoisuuden suojelusta hakkuissa, joille metsätalousviraston metsänkäytön ja metsätalouden suunnittelun osasto antoi hyväksyntänsä jo 27.4.2006. Osasto on kehottanut noudattamaan suosituksia Kirovin alueen pilottialueilla. Samalla on suositeltu, että federaation metsätalousvirasto antaisi Pihkovan, Leningradin ja Novgorodin alueiden metsätalousvirastoille tehtäväksi määritellä vastaavat kohteet alueillaan. Näin on Venäjän Euroopan puoleisilla alueilla aloitettu ekologisten kohteiden (avainbiotooppien) suojelu hakkuualueilla. Näiden elinympäristöjen joukossa on vähätuottoisia metsäpalstoja esimerkiksi soiden ja pienten vesistöjen ympärillä, Punaiseen …

Ympäristölaki valmisteilla Luonnonvaraministeriössä

Luonnonvaraministeriön tavoitteena on laatia luonnos Venäjän Federaatioin Ympäristölain (Ekologicheskij kodeks) yleisosasta joulukuuhun 2006 mennessä. Tämä on yksi ministeriön ympäristöpolitiikan osaston ensisijaisista tehtävistä tänä vuonna. Tämän lisäksi ympäristöpolitiikan osaston tulee laatia tämän vuoden puolella menettelytavat pakollisen ympäristösertifioinnin toteuttamiseksi, luoda strategia valtiontason luonnonsuojelualueiden kehittämiseksi ja valmistella dokumentit neljän uuden luonnonsuojelualueen perustamiseksi. Nämä tavoitteet on kirjattu ministeri Yuri Trutnevin vahvistamaan Luonnonvaraministeriön ensisijaisten tehtävien suunnittelmaan vuodelle 2006. Lähde: Luonnonvaraministeriö

Valtiollinen metsänsuojelu tehostuu uuden yksikön myötä

Luonnonvaraministeriön lehdistöpalvelun mukaan pääministeri Mihail Fradkov on allekirjoittanut asetuksen Valtiollisen metsänsuojelun (gosudarstvennaja lesnaja ohrana) perustamisesta. Uusi laitos tulee toimimaan Federatiivisen luonnonvarojen hyödyntämisen valvontalaitoksen Rosprirodnadzorin alaisuudessa. Hyväksytyn asetuksen mukaan Valtiollinen metsänsuojelu perustetaan turvaamaan metsien ekologia ja monimuotoisuus sekä valvomaan metsänkäyttöä, suojelua ja uudistamista. Näiden tehtävien lisäksi metsänsuojelulaitos tulee toimimaan metsäpalojen valvontalaitoksena myös metsävarantoon kuulumattomissa metsissä kuten kaupunkimetsissä ja puistoissa. Näitä tehtäviä varten laitoksen työntekijöillä on oikeus tarkastaa metsänkäyttölupia, laatia tutkintapöytäkirjoja rikkomuksista, …

Uusi suojelualue suunnitteilla Kalevalan leshoosin alueelle

Kalevalan alueen kunnallishallitus on päättänyt ehdottaa tasavallan hallitukselle uuden aluetason suojelualueen (zakaznik) perustamista Kalevalan leshoosin alueelle. Idea alueen suojelusta tuli ympäristöjärjestö Spokilta ja alueen vuokranneelta Uhtuales korjuuyritykseltä. Ehdotettu 8330 hehtaarin suojelualue ”Voinitsa” sijaitsisi Voinitsan lesnichestvon alueella (kvartaalit 176-184) ja yhtyisi suunniteltuun Kalevalan kansallispuistoon. Alueen suojelulla säästetään erityisen arvokkaita koskemattomia vanhoja metsiä. Edellinen Karjalaan perustettu alueellinen suojelualue on vuodelta 2001, jolloin Petroskoin lähelle perustettiin puulajipuisto Porozhky. Vuonna 2004 valmisteltiin tarvittavat asiakirjat …

Lisää työntekijöitä metsänsuojeluun

Noin 80 000 metsänsuojelun ammattilaista siirtyy oletettavasti jo ennen kesää leshooseista, Venäjän metsätalousviraston alaisuudesta, Rosprirodonadzorille eli Federatiivisen luonnonvarojen hyödyntämisen valvontalaitoksen palvelukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa Venäjän valtiollisen metsänsuojelun palauttamista toimintaan. Tammikuun alussa 2005 lähes kaikki Metsätalousviraston metsien suojeluun liittyvät toiminnot siirrettiin Rosprirodnadzorille, mutta metsänsuojelun työntekijät (noin 65 000 metsänvartijaa) jäivät vielä leshozien palvelukseen. Tämä johti tilanteeseen, jossa metsänsuojelun työntekijät olivat yhden viraston alaisuudessa, mutta heille työn tekemiseksi välttämättömät valtaoikeudet olivat toisella …

Roschupkin: liialliset metsänkäyttörajoitukset poistettava

Metsätalousviraston johtaja Valeri Roschupkin pitää välttämättömänä liiallisten metsänkäyttörajoitusten poistamista Venäjällä, ilmoittaa Luonnonvaraministeriön lehdistöpalvelu. Tätä tarkoitusta varten Venäjällä voimassa olevat metsänkäyttörajoitukset tullaan käymään läpi ja niitä tullaan vertaamaan johtavien metsäteollisuusmaiden käytäntöihin. Roschupkinin mukaan edistyksellisissä metsäteollisuusmaissa, joissa ympäristöpolitiikka on tiukkaa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa, Suomessa ja Ruotsissa, 90-98 prosenttia metsävarannosta on hyödynnettävissä. Metsänkäyttökielto koskee vain luonnonsuojelualueita. Venäjällä metsien hyödyntäminen on luvallista vain 42 prosentilla metsäisistä maista, samalla kun päätehakkuut ovat kiellettyjä niin erityisesti …

Metsänvuokrausta ja metsänkäyttömuotoja kehitetään

Metsätalousviraston tämän vuoden tavoitteena on kehittää metsävuokrausta ja erilaisia metsänkäyttömuotoja, ilmoittaa Luonnonvaraministeriön lehdistöpalvelu. Annettaessa metsää vuokralle etusijalla tulevat olemaan investointihankkeet, jotka on suunnattu puunjatkojalostuksen kehittämiseen. Samalla metsänkäyttäjien kanssa tehtäviin vuokrasopimuksiin sisällytetään metsänhoitovelvoitteita. Metsätalousviraston tavoitteena on myös lisätä vuokrametsissä tehtävien päätehakkuiden osuutta kaikista päätehakkuista. Vuonna 2005 yli puolet (51 %) metsänkäyttäjille vuokratuista metsistä annettiin vuokralle yli 10 vuodeksi. Pitkäaikaisten vuokrasopimusten osuus onkin kasvanut vuosi vuodelta: 2003 niitä oli 36 % ja …

Greenpeace: Karjalan metsäteollisuus ”ekologisoituu” silmissä

Venäjän Greenpeacen metsäkoordinaattori Aleksei Jaroshenko arvioi myönteisesti Karjalan johtavien metsäteollisuusyhtiöiden pyrkimyksiä liiketoimintansa ympäristöystävällisyyden parantamiseksi. Tietotoimisto IA Regnumin pyynnöstä hän kommentoi paikallisten metsäyhtiöiden ja ympäristöjärjestöjen välejä ja toteaa liikemiesten ajattelutavan muuttuneen silmissä. Jaroshenkon mukaan viime vuoden aikana Karjalan suurten metsäteollisuusyhtiöiden suhtautumisessa ympäristöasioihin on tapahtunut muutos, jota luontojärjestöt eivät osanneet odottaa. Metsäteollisuusyritysten asenne vanhojen metsien suojeluun on muuttunut perusteellisesti. Segezhan sellutehdas muun muassa lisäsi ympäristöohjelmaansa vanhojen metsien suojelupykälän. Tämä ei Jaroshenkon mukaan …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.