Lakiehdotus puunviennin kieltämisestä vuoteen 2035 asti

Oikeudenmukainen Venäjä (Spravedlivaja Rossija) -puolueen duumanjäsenet ovat jättäneet lakiehdotuksen puunviennin kieltämisestä vuoteen 2035 saakka. Rajoitus koskisi raakapuuta, polttopuuta, pihkaa sekä teknistä haketta, joiden korjuu/tuotanto olisi sallittua vain kotimaiseen käyttöön rajoituksen aikana. Vientirajoituksen tarkoituksena olisi myötävaikuttaa Venäjän metsätalouden ”systeemisten” ongelmien ratkaisuun. Tällä hetkellä metsäsektorin merkitys kansantaloudelle on hyvin pieni. Ulkomaille viedään miljoonia kuutiometrejä raakapuuta, joka tuodaan takaisin jalostettuina puutuotteina. Puun vientirajoitus tukee oman puunjalostuksen kehittämistä, joka on puolueen edustajien mielestä välttämätöntä. Lisäksi …

VR Group hakee uutta kasvua Venäjältä

VR Group hakee kasvua uudesta liiketoiminnasta investoimalla venäläisiin raakapuuvaunuihin ja perustaa tytäryhtiön Venäjälle. Vaunut tulevat suomalaisten metsäalan yritysten tuontipuuliikenteeseen. Ensimmäisten vaunujen on tavoitteena olla liikenteessä vuoden 2019 lopussa. – Perustamme venäläisen tytäryhtiön vaunujen hankintaan ja operointiin Venäjällä. Investointi tukee erinomaisesti strategiaamme, sillä haemme aktiivisesti kasvua uusilta alueilta sekä vahvistamme kilpailukykyämme. Haluamme myös palvella avainasiakkaitamme entistä paremmin, VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson sanoo. VR Group käynnistää yhtiön perustamisen sekä vaunujen hankintaprosessin. Vaunuja on …

Venäjän sahatavaran vienti

Venäjä tuottaa vuosittain noin 40 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa, josta pääosa viedään ulkomaille (Kuva 1). Vuonna 2018 Venäjältä vietiin 32 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa, josta noin puolet Siperian federaatiopiiristä (Kuva 2). Kiina on suurin sahatavaran vientimaa, viimeisinä vuosina sen osuus on noussut yli 60 prosenttiin vientimäärästä (Kuva 3). Puolet Venäjältä vietävästä sahatavarasta on valmistettu männystä ja kolmasosa kuusesta (Taulukko). Taulukko. Venäjän sahatavaran vienti puulajeittain vuonna 2018. Lähteet: FAOSTAT, Venäjän tullitietokanta

Keskustelua Venäjän laittomista hakkuista ja puunviennin rajoittamisesta

Venäjällä on keskusteltu viime aikoina kiivaasti laittomista hakkuista. Taustalla on muun muassa Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston päätös puukaupan valvonnan tiukentamisesta ja laittomien hakkuiden torjunnasta. Päätöksen valmistelua varten pidetyissä kokouksissa kuultiin Venäjän Metsäviraston raportteja laittomien hakkuiden tilanteesta. Liittoneuvoston puheenjohtaja Valentina Matvienko on kritisoinut Metsäviraston ja erityisesti sen johtajan Ivan Valentikin toimintaa useissa yhteyksissä. Matvienko arvioi puheenvuoroissaan jyrkin sanakääntein metsätalouden tilaa, viimeisimpänä pääministeri Medvedevin tapaamisessa. Aihetta on käsitelty venäläisessä mediassa lukuisissa …

Venäjän metsäteollisuuden tuotanto ja vienti jatkoivat kasvua vuonna 2018

Venäjän teollisuuden kokonaistuotanto kasvoi vuonna 2018 kolme prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Puutuoteteollisuuden tuotantoindeksi kasvoi 11 prosenttia ja kemiallisen metsäteollisuuden 13 prosenttia. Myös metsäteollisuuden vientimäärät olivat kasvussa. Venäjällä tuotettiin vuonna 2018 kansallisten tilastojen mukaan 26 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa eli neljä prosenttia edellisvuotta enemmän. Havusahatavaran osuus oli 91 prosenttia tuotannosta. Venäläisistä tilastoista puuttuu osa tuotantoa, ja Faostatin tilastojen perusteella arvioidut vuosituotantomäärät ovat noin 15 miljoonaa kuutiometriä suurempia. Sahatavaraa vietiin 35 miljoonaa kuutiometriä*, kasvua …

Venäjän puunviennissä pientä laskua vuonna 2018

Venäjältä vietiin teollisuuspuuta 19 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2018. Vientimäärä laski kaksi prosenttia edellisvuodesta. Venäjän puunvienti on vakiintunut 19 miljoonan kuutiometrin tasolle viimeisten vuosien aikana. Vuonna 2018 Venäjältä vietiin ulkomaille teollisuuspuuta 19,03 miljoonaa kuutiometriä eli kaksi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Vientimäärästä oli 57 prosenttia havupuuta. Havupuun osuus väheni neljä prosenttia, järeän koivun (yli 15 cm) vientimäärä puolestaan kasvoi kolme prosenttia. Suurimmat puumäärät vietiin Kaukoidästä (6,8 milj. m³) ja Luoteis-Venäjältä (5,9 milj. m³). …

Puukaupan valvontajärjestelmä LesEGAISin viranomaiskäyttö tehostuu

Venäjän metsäviranomaisten ylläpitämä puukaupan valvontajärjestelmä LesEGAIS on integroitu viranomaisten yhteiseen tietojärjestelmään, joten jatkossa sen tiedot ovat automaattisesti myös tullin, sisäministeriön, verohallinnon ym. viranomaisten hyödynnettävissä ja siirrettävissä tarvittaessa niiden omiin järjestelmiin. Muutoksen myötä LesEGAISia voidaan käyttää tehokkaammin esimerkiksi puukuljetusten kuormakirjojen tarkastuksen yhteydessä. LesEGAIS-järjestelmästä löytyvät tiedot puunkorjuuoikeuksista ja puun sekä sahatavaran kaupoista, mukaan lukien vientikaupat. Järjestelmä on ollut laajemmassa käytössä vuodesta 2016 alkaen ja se sisältää 1,9 miljoonaa puukauppailmoitusta sekä 6,9 miljoonaa …

Puun tuonti Venäjältä kasvussa tammi-lokakuussa 2018

Puuta tuotiin Suomeen lokakuussa 1,13 miljoonaa kuutiometriä. Tammi-lokakuussa 2018 puun tuonnin määrä oli 9,37 miljoonaa kuutiometriä, joka on 11 prosenttia enemmän verrattuna viiden edellisen vuoden keskiarvoon. Venäjän osuus tammi-lokakuun 2018 puun tuonnista oli 71 prosenttia eli 6,64 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on neljä prosenttia suurempi kuin vuoden 2017 vastaavana aikana. Viiden edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna puun tuonti Venäjältä on laskenut kolme prosenttia. Lähde: stat.luke.fi

Koivutukin vientikiintiöt jaettiin 908 yritykselle

Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on julkaissut yrityskohtaiset koivutukin vientikiintiöt, listalla on yhteensä 908 yritystä. Suurin vientikiintiö on 28 000 kuutiometriä ja pienin yksi kuutiometri. Tammi-kesäkuussa 2018 Venäjältä vietiin koivutukkia 1,28 miljoonaa kuutiometriä, josta Kiinaan päätyi 84 prosenttia. 1.1.2019 voimaan astuva puolen vuoden vientikiintiö on yhteensä 567 000 kuutiometriä eli 44 prosenttia alkuvuoden 2018 vientimäärästä. Lähteet: Minpromtorg, Venäjän tullin tietokanta Aikaisemmin aiheesta: 24.10.2018 Kirjoittelua koivutukin vientikiintiön vaikutuksista ja puun riittävyydestä Venäjällä …

Keskustelua Kiinan puunviennistä Venäjän parlamentissa

Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Dmitri Kobylkin kommentoi puunvientiä hallituksen kuulemistunnilla Federaationeuvoston kokouksessa. Kobylkin peräänkuuluttaa järjestystä Kiinaan suuntautuvaan puunvientiin ja toteaa, että puunvienti Kiinaan voidaan jopa keskeyttää siihen saakka, kunnes metsien uudistamisongelmat saadaan ratkaistua Venäjällä. Kobylkin on keskustellut aiheesta kiinalaisen kollegansa kanssa ja ehdottanut, että kiinalaiset rakentaisivat omalla kustannuksellaan 10-20 metsäpuiden siemenkeskusta Venäjälle. Keskustelu yhteistyöstä on aloitettu. Federaationeuvoston puheenjohtaja toteaa vastauksena Kobylkinin puheenvuoroon, että metsäala on saatava järjestykseen maan sisäisesti Kiinasta …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.