Venäjän metsäsektorin kehitys alkuvuonna 2020

Venäjän puuntuotanto säilyi tammi-maaliskuussa 2020 edellisvuoden tasolla, Luoteis-Venäjällä puuntuotanto laski neljä prosenttia. Tammi-maaliskuun puunvienti laski lähes neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna, suurinta lasku oli Kiinan puunviennissä (-34 %). Koronaepidemian lisäksi puunvientiä rajoittivat Kiinan asettamat tiukentuneet kasvinterveysvaatimukset. Alkuvuonna sahatavaran tuotannossa oli reilun kymmenen prosentin kasvu. Koko Venäjän tasolla sahatavaran vienti laski kahdeksan prosenttia, Luoteis-Venäjällä vienti pysyi edellisvuoden tasolla. Vanerin ja lastulevyn tuotanto laski seitsemän prosenttia, kuitulevyn tuotannossa laskua oli vähemmän. Vanerin vienti kuitenkin …

Puun tuonti Venäjältä Suomeen 2019

Venäjältä tuotiin Suomeen 8,73 miljoonaa kuutiometriä puuta vuonna 2019. Suomeen tuodun puun määrä kasvoi kaikkiaan kaksi prosenttia, kun Venäjältä tuodun puun määrässä kasvua oli kuusi prosenttia. Venäjältä tuodusta puusta oli 53 prosenttia kuitupuuta, 34 prosenttia haketta ja neljä prosenttia tukkia. Kasvua oli erityisesti hakkeen (+30 %) ja havukuitupuun (+11 %) tuonnissa. Havutukin tuonti väheni 16 prosenttia ja lehtitukin 70 prosenttia. Myös lehtikuitupuun tuonti laski kahdella prosentilla. Venäjän osuus Suomen puuntuonnista …

Lakiehdotus havupuun epäsuorasta vientikiellosta hylättiin

Vuonna 2018 Venäjän duumaan jätetty ehdotus havupuun epäsuorasta vientikiellosta on hylätty ilman käsittelyä. Ehdotuksen mukaan havupuun korjuu olisi ollut sallittua vuoden 2030 loppuun saakka vain, jos se jalostetaan tai käytetään Venäjän Federaation alueella. Lähde: https://sozd.duma.gov.ru/bill/470635-7   Aikaisemmin aiheesta: 25.5.2018 Lakiehdotus havupuun epäsuorasta vientikiellosta  

Venäjän puunvienti ennätysalhaisella tasolla vuonna 2019

Venäjältä vietiin teollisuuspuuta 16 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2019. Vientimäärä laski 16 prosenttia edellisvuodesta ja oli alimmillaan viimeisten 20 vuoden aikana. Venäjältä vietiin vuonna 2019 ulkomaille teollisuuspuuta 15,86 miljoonaa kuutiometriä eli 16 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Vientimäärä oli ennätysalhainen, edellisen kerran se oli vastaavalla tasolla vuonna 1996. Havupuun vientimäärä väheni 22 prosenttia ja lehtipuun yhdeksän prosenttia edellisvuodesta. Sekä havu- että lehtipuun vientiä koskeviin säädöksiin tehtiin muutoksia vuonna 2019. Kaukoidässä kasvavien havupuulajien alennettua …

Venäjän metsäteollisuuden tuotanto ja vienti vuonna 2019

Venäjän teollisuuden kokonaistuotanto kasvoi vuonna 2019 kaksi prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Puutuoteteollisuuden tuotantoindeksi kasvoi viisi prosenttia ja kemiallisen metsäteollisuuden kolme prosenttia. Erityisesti puutuoteteollisuuden vientimäärät olivat kasvussa. Venäjällä tuotettiin vuonna 2019 kansallisten tilastojen mukaan 30 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa, josta havusahatavaraa oli yli 90 prosenttia. Sahatavaran tuotantomäärä kasvoi viisi prosenttia edellisvuodesta. Venäläisistä tilastoista puuttuu osa tuotantoa, ja Faostatin tilastojen perusteella arvioidut vuosituotantomäärät ovat noin 14 miljoonaa kuutiometriä suurempia. Sahatavaraa vietiin 36 miljoonaa kuutiometriä*, …

Kaukoidän teollisuus pyytää alentamaan puun vientitulleja

Kaukoidän metsäteollisuus on syvässä kriisissä ja suurimmat yritykset ovat konkurssissa tai lähellä sitä, toteaa alueen metsäteollisuusliitto Daleksportles presidentin hallinnolle osoittamassaan vetoomuksessa. Liiton jäsenistö kattaa puolet Kaukoidän federaatiopiirin puunkorjuusta ja 80 prosenttia puunjalostuksesta. Daleksportlesin mukaan vuonna 2020 alalle jää jäljelle neljäsosa nykyisestä kapasiteetista, henkilöstöstä ja liikevaihdosta. Viidestä suurimmasta metsäteollisuusyrityksestä kaksi on jo konkurssissa (Asia-Les, Arkaim), Primorsklesprom lähellä sitä, Rimbunan Hijaun tehtaat seisovat ja RFP Groupin taloustilanne on huono. Kaukoidän federaatiopiiristä on …

Vologdan alue pyrkii jalostamaan 100 % korjatusta puusta

Vologdan alueen on määrä jalostaa 100 prosenttia korjatusta puusta vuoteen 2024 mennessä, toteaa alueen kuvernööri Oleg Kuvshinnikov. Markkinoille tullaan toimittamaan vain jalostettuja ja korkealaatuisia tuotteita. Vologdan alueen metsäteollisuus kehittyy ja uusia jalostuslaitoksia avataan vuosittain. Vuosi 2018 oli ennätyksellinen, puuta korjattiin 17,7 miljoonaa kuutiometriä ja siitä jalostettiin 75 prosenttia. Viime vuosina Vologdan alueelta on hyväksytty 23 projektia metsäalan prioriteetti-investointien listalle. Toteutuneiden investointihankkeiden myötä muun muassa sahatavaran tuotantokapasiteetti on kasvanut ja uusia …

Keskustelua sahatavaran vientitullista ja metsänvuokrasopimusten laillisuudesta

Venäjän hallituksen alaisessa laittoman puukaupan vastaisessa työryhmässä keskusteltiin puun ja sahatavaran viennistä, puukuljetusten seurannasta sekä metsänvuokrasopimusten laillisuudesta. Esiin nostettiin sahatavaran vientiin liittyvä ongelma. Vientitullien kiertämiseksi osa yrityksistä on siirtynyt viemään raakapuun sijasta karkeasti sahattua puutavaraa (vientinimike 4407), ja ilmiöstä halutaan nyt eroon. Tulli ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi väliaikaista sahatavaran vientikiintiötä sekä vientitullien yhtenäistämistä raakapuulle ja sahatavaralle. Työryhmää johtava varapääministeri Aleksei Gordejev antoi asianosaisille viranomaisille tehtäväksi valmistella ehdotusta vientitullien asettamisesta matalan jalostusasteen …

VR Group aloitti tuontipuuliikenteen Venäjältä

VR Group kertoi keväällä hakevansa kasvua uudesta liiketoiminnasta ja perustavansa venäläisen tytäryrityksen vaunujen hankintaan ja operointiin Venäjällä. Yrityksen toiminnan käynnistyminen on edennyt vauhdikkaasti. Yrityksen hankkimat ensimmäiset 24 raakapuuvaunua ovat valmistuneet ja kaupallinen liikenne on alkanut metsäteollisuuden ensimmäisen asiakkaan tuontipuuliikenteessä. Yritys toimii nimellä Finnlog. Lähde: VR Group

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.