Metsäkoneiden käyttöönottoveroon korotuksia Venäjällä

Venäjän hallitus on korottanut työkoneiden käyttöönottoveron perustasoa 15 prosentilla. Veron määräytymisperusteena on jatkossa koneen teho, eikä paino kuten tähän saakka. Lisäksi asetuksella on tiukennettu veron maksuaikaa koskevia määräyksiä. Muutosten tavoitteena on vähentää käytettyjen työkoneiden maahantuontia ja uudista konekantaa erityisesti venäläisvalmisteisille koneilla.Venäläisille konevalmistajille myönnettävien valtiontukien ansiosta käyttöönottoveron korotus ei tule käytännössä nostamaan kotimaisen teknologian hintaa. Käyttöönottoveron perustaso on jatkossa 172 500 ruplaa (n. 2500 €*) ja sitä korotetaan kertoimilla konetyypistä ja …

Venäjän vanerintuotannossa harvinainen notkahdus vuonna 2017

Venäjän vanerintuotanto on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta viime vuonna tuotanto laski kaksi prosenttia. Suurimpana syynä tuotannon laskuun pidettiin raaka-ainepulaa, johon vaikutti viime kesän ja syksyn puunkorjuuta vaikeuttaneet sääolosuhteet. Myös vanerin vientimäärät ovat kasvussa jo kuudetta vuotta. Investointeja vanerituotantoon tehdään jatkuvasti. Viime vuoden lopussa Venäjällä oli 4,4 miljoonaa kuutiometriä vanerin tuotantokapasiteettia, josta käytössä oli 85 prosenttia. Ilmoitetuista investointiaikeista vuoteen 2022 asti kertyy uutta kapasiteettia 1,4 miljoonaa kuutiometriä. Vuonna 2017 …

Ajankohtaista Venäjän metsätaloudessa

Venäjän metsäsektorin kehittämisohjelman 2030 valmistelu on loppusuoralla ja se hyväksyttäneen lähiaikoina. Expert-lehden haastattelussa Metsäviraston johtaja Ivan Valentik kertoo, miten strategia tulee vaikuttamaan metsätalouteen. Haastattelusta nostettua: — Uuden strategian perustuminen markkinoiden kysyntään. Kehittämisohjelman on valmistellut Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö ja siihen on sisällytetty kaikki Metsätalousviraston ehdotukset. Ohjelma ottaa huomioon metsäsektorin alueelliset erityispiirteet ja kehittämiskohteina ovat talouteen ja ympäristöön liittyvät kysymykset, metsäsuunnittelu sekä valtionmetsien inventointi. Suunnitelmaan sisältyy federaatiotason metsäpalojen lentovalvontaorganisaation ”Avialesoohrana” palauttaminen, …

Segezha Group investoi CLT-tuotantoon Vologdan alueella

Segezha Groupiin kuuluva Sokolski DOK aloittaa rakentamaan ristiinliimatun massiivipuun (CLT) tuotantolinjaa tämän vuoden aikana. Meneillään on esisuunnittelu ja teknologiatoimittajan valinta. Investoinnin suuruus on 1,35 miljardia ruplaa (19 milj.€*) ja tuotantokapasiteetti tulee olemaan 35 400 kuutiometriä vuodessa. Tehtaan on määrä olla valmis vuoteen 2020 mennessä. Puurakentamiseen liittyvä markkinapotentiaali on Venäjällä valtava, mutta kehityksen nopeus riippuu uudesta lainsäädännöstä, joka koskee puusta rakennettuja julkisia rakennuksia sekä yli kolmikerroksisia rakenteita. Lähde: Segezha Group * …

Metsäalan prioriteetti-investointien ehtoja tiukennettiin

Vuodesta 2007 alkaen toimineen metsäalan prioriteetti-investointimekanismin puitteissa yrityksille voidaan antaa vuokralle metsävaroja ilman kilpailutusta ja metsänkäyttömaksuihin myönnetään 50 prosentin alennus. Investoinnin alarajana on ollut 300 miljoonaa ruplaa (4 milj. €*) ja kohteena metsäinfrastruktuuri (metsätiet, metsävarastot) tai puunjalostuskapasiteetti. Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on päivittänyt sääntöjä, ja jatkossa investoinnin alaraja on 500 miljoonaa ruplaa (7 milj. €*) puunjalostuslaitosten modernisointihankkeissa ja 750 miljoonaa ruplaa (11 milj. €*) uusien metsäinfra- tai puunjalostuskohteiden rakentamisessa. Puunjalostukseksi …

Heinolan Sahakoneilta toimituksia Arkangelin ja Novgorodin alueille

Heinolan Sahakoneet Oy on toimittanut ULK-sahalle Arkangelin alueelle kahdeksan suurtehokanavakuivaamoa, joiden yhteiskapasiteetti on noin 400 000 kuutiometriä vuodessa. ULK tilasi Heinolalta myös suuritehoisen kuivalajittelu- ja paketointilaitoksen uudelle sahalaitokselleen, jonka vihkiäisiä vietettiin maaliskuun alkupuolella. Viime vuoden lopulla Heinolan Sahakoneet toimitti uuden sahalinjan Novgorodin alueella toimivalle NLK Sodruzhestvolle. Alkuvaiheessa linjan sahausmäärä on noin 100 000 kuutiometriä sahatavaraa. Lähde: Heinolan Sahakoneet uutinen 1, uutinen 2 ja uutinen 3 Aikaisemmin aiheesta: 27.02.2018 ULK laajentaa …

Lappeenranta 16.5. Tietoisku EU:n puutavara-asetuksesta

Maaseutuvirasto järjestää keskiviikkona 16.5.2018 klo 13–17 Euroopan unionin puutavara-asetusta (EUTR) ja sen toimeenpanoa käsittelevän sidosryhmätilaisuuden. Tilaisuuden tarkoituksena on käydä läpi EUTR-toimeenpanon tilannetta Suomessa ja antaa puheenvuoro Suomessa toimiville palveluntarjoajille. Puheenvuoroissa käsitellään alkuperän seurantajärjestelmiä, asianmukaisen huolellisuuden järjestelmää (Due Diligence System, DDS) sekä kokemuksia bioenergian tuonnista Venäjältä. Ilmoittautumiset viimeistään perjantaina 4.5.2018 metsäasiantuntija Shingo Masudalle (shingo.masuda [at] mavi.fi). Auditoriossa on tilaa noin 35 vieraalle. Tilaisuus on maksuton. Lisätietoa EU:n puutavara-asetuksesta ja FLEGT-lupajärjestelmästä Alustava …

Kiinalaisten sellutehdasinvestointi vastatuulessa Amazarskissa Siperiassa

Zabaikalskin alueella sijaitseva Amazarskin sellutehdashanke ”Poljarnaja” käynnistettiin vuonna 2005 kiinalaisen Heilongjiang Xingbang Investment Companyn perustamana. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tehtaan oli määrä käynnistyä jo vuonna 2008, mutta sen valmistuminen on siirtynyt useaan otteeseen ja myös rahoittajat sekä suunniteltu kapasiteetti ovat vaihdelleet. Viimeisimmän suunnitelman mukaan tehtaan kapasiteetti olisi 400 000 tonnia sellua. Suunnitelmaan sisältyvä sahalaitos on jo toiminnassa, mutta sellutehtaan rakennustyöt edistyvät hitaasti. Lisäksi hankkeen puitteissa on määrä rakentaa Amur-joen yli silta, …

Venäjän kansallisessa metsäfoorumissa käsiteltyä

Ensimmäinen kansallinen metsäfoorumi järjestettiin Iževskin kaupungissa maaliskuussa. Metsäfoorumin tarkoituksena on tuoda eri osapuolet ja sidosryhmät saman pöydän ääreen keskustelemaan Venäjän metsäsektorin tulevaisuudesta ja kehitystarpeista. Venäjän metsäviraston johtajan Ivan Valentikin yhteenvedosta poimittua: Metsien tilan seurantaa vapaaehtoisvoimin: Metsätaloudessa julkisella kontrollilla on paikkansa, ja metsätalousvirasto tukee foorumissa esiteltyä aloitetta julkisen metsävalvonnan järjestämisestä. Julkisen metsävalvonnan piiriin on sisällytetty jo 150 organisaatiota Venäjän eri alueilla. Nyt on tarpeen analysoida metsänterveyteen liittyvien tarkastajien aktiivisuutta ja luoda …

Segezha Groupin presidentti pitää Karjalan uutta sellutehdasta todennäköisenä

Segezha Groupille valittiin maaliskuussa uusi hallituksen puheenjohtaja (presidentti) Mihail Šamolin, joka siirtyy tehtävään emokonserni AFK Sistemasta. Šamolinin Karjalan vierailulla käytiin läpi yhtiön suunnitelmia. Segezha Group jatkaa Segezhan yksikön kehittämistä ja suunnittelee uuden tuotantokapasiteetin rakentamista paperille ja kartongille. Uuden sellutehtaan rakentamista pidetään myös mukana suunnitelmissa. Šamolin uskoo suunnitelman toteutumiseen ja pitää Segezhaa yhtenä todennäköisistä sijoituspaikoista. Päätös riippuu kuitenkin useista tekijöistä. Segezhan sellu- ja paperitehtaaseen on investoitu viimeisten kahden vuoden aikana 20 …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.