Laskusuunta metsäteollisuuden ulkomaisten investointien määrässä jatkuu

Venäjälle tehtiin vuoden 2010 tammi-syyskuussa 47,5 miljardin USD:n edestä ulkomaisia investointeja, tiedottaa valtion tilastokomitea Rosstat. Investointien kokonaismäärä on 13 % pienempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2009. Metsäteollisuuden osalta investointiaktiivisuus laski huomattavasti keskimääräistä enemmän. Alan ulkomaisten investointien kokonaismäärä vuoden 2010 tammi-syyskuussa oli 37 % alhaisempi kuin vastaavalla ajanjaksolla vuosi sitten. Mekaaniseen puunjalostuksen ja puutuoteteollisuuden ulkomaiset investoinnit jäivät tammi-syyskuussa 236 miljoonaan dollariin, eli hieman yli puoleen viime vuoden vastaavan ajanjakson investointisummasta. Sellu- …

Ilim Group lisää investointejaan puunkorjuuseen Arkangelin alueella

Ilim Group sijoittaa Arkangelin alueen puunkorjuuoperaatioihinsa vuonna 2010 noin 12 miljoonaa euroa. Vuodeksi 2011 sijoitusten määrä aiotaan lähes kaksinkertaistaa, tiedottaa yhtiön lehdistökeskus. Rahoilla on tarkoitus ostaa yhteensä 150 metsäkonetta, ostoslistalla on esimerkiksi 14 harvesteria. Puunkorjuun tehostaminen on Ilimille nykytilanteessa ensiarvoisen tärkeää Koryazhman tehtaan kasvavan raaka-ainetarpeen vuoksi. Ilim Group korjaa Arkangelin alueella vuosittain noin 1,7 milj. m3 puuta. Yhtiön puunhankinnan kannalta tärkeimmät piirit ovat Kotlas, Krasnoborsk, Lena, Viled ja Verhnjaja Toima. …

Venäjän raakapuun vienti pudonnut lähes puoleen vuodesta 2008

Venäjän tullin tilastojen mukaan metsäteollisuuden vienti muodosti vuoden 2010 tammi-syyskuussa 1,9 % maan viennin kokonaisarvosta. Raakapuuta vietiin yhteensä 16,1 miljoonaa mottia, mikä on 1 % vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2009. Vuoden 2008 tammi-syyskuusta raakapuun vientimäärä on pudonnut 44 %. Puutullien rasittamaa raakapuun vientiä lukuunottamatta Venäjän metsäteollisuuden vienti on loivassa nousussa. Vaneria vietiin tammi-syyskuussa 22 %, sahatavaraa 11 %, sellua 8 % ja sanomalehtipaperia 4 % enemmän kuin vuoden 2009 …

Karjalan puunkorjuuyrityksille kurinpalautus

Karjalan tasavallan päämies Andrei Nelidov vaatii alueen metsäteollisuusyrittäjiä ryhdistäytymään. Tappiollinen yritystoiminta halutaan lakkauttaa, jotta metsät saadaan hyödynnettyä kannattavaan käyttöön. -Metsäteollisuuden toimijoiden työskentely ei vastaa metsien omistajan eli valtion etuja, tasavallan päämies jyrisee. Aiemmin metsäteollisuus tuotti 60 prosenttia Karjalan tasavallan budjetin tuloista. Nyt tilanne on Nelidovin mukaan surkea ja alalta saadaan vain 10–15 prosenttia. -En usko siihen, että yritys voi tuottaa tappiota kymmenen vuoden ajan ja jäädä silti elämään, Nelidov toteaa. …

Puun tuonti jatkoi kasvuaan elokuussa, koivukuitua tuotiin haketta enemmän

Puun tuonti on lisääntynyt kuluvan vuoden aikana tasaisesti, tiedottaa Metsäntutkimuslaitos. Elokuun kuukausituonnissa saavutettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2008 joulukuun jälkeen 1,2 miljoonan kuutiometrin raja. Elokuussa Suomeen tuodusta puusta 0,7 miljoonaa kuutiota eli 58 % tuli Venäjältä. Koivukuitu on kesäkuukausina noussut takaisin hakkeen ohi eniten tuoduimmaksi puutavaralajiksi, mutta vuositasolla hakkeen tuontimäärä on edelleen suurempi kuin koivukuidun. Elokuussa Suomeen tuotiin Venäjältä 0,29 milj. m3 koivukuitua ja 0,25 milj. m3 haketta. Vuoden 2010 alusta …

UPM:n Chudovon vaneritehdas kaksinkertaistanut tuotantokapasiteettinsa 20-vuodessa

Eräs nykyaikaisen vaneriteollisuuden uranuurtajista Venäjällä, UPM:n Chudovon vaneritehdas aloitti toimintansa 1.11.1990, tasan 20 vuotta sitten. Tehtaan vuosituotanto on kaksinkertaistunut sen toimintahistorian aikana. ”Tehtaan vuosituotantokapasiteetti on kaksinkertaistunut alkuvuosista nykyiseen 100 000 kuutiometriin. Myös tuotantotehokkuus ja jalostussuhde ovat parantuneet jatkuvasti vuosien saatossa. Tästä kiitos kuuluu suurelta osin paikalliselle henkilöstölle, josta monet ovat työskennelleet tehtaalla alusta asti”, sanoo jakeluliiketoiminnan johtaja Jouni Töyräs UPM:n vaneriliiketoiminasta. Chudovossa valmistetaan korkealaatuista WISA-koivuvaneria ja -viilua paikallisesta raaka-aineesta. Perusvanerin …

Skandinaaviset menetelmät koekäytössä Segezhan investointihankeessa

Investlesprom on haasteellisessa tilanteessa yrittäessään turvata Segezhan sellu- ja paperitehtaan modernisointiin tähtäävän Belyj medved -investointihankkeensa raaka-ainetarpeen. Ns. Jääkarhu-hanke kolminkertaistaa lähivuosina Segezhan sellu- ja paperitehtaan raaka-ainetarpeen. ”Investlespromilla on käyttöä erityisesti kasvatushakkuista saadulle puulle, jota kuitenkin on Karjalassa vaikea saada, kasvatushakkuut kun ovat kannattamattomia ja siksi harvinaisia”, toteaa Investlespromin metsävarat –yksikön johtaja Aleksandr Kulahmetov Stolica na onego -sivustolla. Kasvanutta raaka-ainetarvettaan tyydyttäessään Investlesprom turvautuu Karjalan tasavallassa seuraavan kahden vuoden aikana suoritettavaan skandinaavisten hakkuumenetelmän …

Bumprom ehdotti sellu- ja paperiteollisuuden investoinneille verohelpotuksia

”Venäjän uusi lainsäädäntö on vaikuttanut positiivisesti sellu- ja paperiteollisuuden kehitykseen, mutta uudistukset ovat silti osin puutteellisia, eikä sellu- ja paperiteollisuus ole kyennyt nostamaan tuotantomääriään edes 80-luvun lopun tasolle”, totesi Venäjän sellu- ja paperiteollisuuden etuja valvovan Bumpromin varajohtaja Vladimir Tšuiko Pietarin metsäfoorumissa. Venäjän sellun- ja paperin tuotantomäärä oli 80-luvun lopulla lähes puolitoistakertainen nykyisiin tuotantolukuihin verrattuna. Tšuiko piti alan jälkeenjääneisyyttä hyvin kuvaavana myös sitä, että Venäjälle ei toistaiseksi ole 80-luvun jälkeen rakennettu …

Venäjän metsäteollisuuden tuotanto tammi-syyskuussa hitaassa kasvussa

Venäjän metsäteollisuuden tuotanto jatkoi hidasta kasvuaan tammi-syyskuussa. Vahvimmassa kasvussa on puulevyjen, erityisesti vanerin ja lastulevyn tuotanto, joka ylitti yli 20 % :lla vuoden 2009 tammi-syyskuun lukemat. Muilta osin Venäjän metsäteollisuuden tuotanto kasvoi tammi-syyskuussa 3-4 % hitaammin kuin Venäjän teollisuustuotanto keskimäärin. Paperin, sellun ja kartongin tuotannossa jäätiin niukasti viime vuoden syyyskuun tuotantoluvuista, mutta tammi-syyskuun tuotantomäärä osoitti kasvua viime vuodesta tapahtuneen. Tammi-syyskuun tuotantomäärät verrattuna vuoden 2009 vastaavaan ajanjaksoon: Sahatavara 14,1 milj. m3 …

Koivukuidun tuonti uudessa nousussa

Suomeen tuotiin heinäkuussa 2010 kaikkiaan 1,2 miljoonaa kuutiometriä puuta, tiedottaa Metsäntutkimuslaitos. Tuonti on lisääntynyt selkeästi alkuvuodesta ja tammi-heinäkuun kumulatiivinen puun tuonti (6,3 miljoonaa kuutiometriä) oli neljänneksen suurempi kuin vuosi sitten. Kaikkiaan 61 % Suomeen tammi-heinäkuussa tuodusta puusta tuli Venäjältä. Hake (1.6 milj. m3) säilytti asemansa suosituimpana tuontiartikkelina, joskin uudessa nousussa oleva koivukuitu (1,3 milj. m3) on kirimässä sen etumatkaa umpeen. Heinäkuussa Venäjältä tuodun koivukuidun määrä (246 000 m3) oli ensimmäistä …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.