Karjalan tasavallan päämies Andrei Nelidov vaatii alueen metsäteollisuusyrittäjiä ryhdistäytymään. Tappiollinen yritystoiminta halutaan lakkauttaa, jotta metsät saadaan hyödynnettyä kannattavaan käyttöön.

-Metsäteollisuuden toimijoiden työskentely ei vastaa metsien omistajan eli valtion etuja, tasavallan päämies jyrisee. Aiemmin metsäteollisuus tuotti 60 prosenttia Karjalan tasavallan budjetin tuloista. Nyt tilanne on Nelidovin mukaan surkea ja alalta saadaan vain 10–15 prosenttia.

-En usko siihen, että yritys voi tuottaa tappiota kymmenen vuoden ajan ja jäädä silti elämään, Nelidov toteaa. Karjalassa on rikas luonto. Jos metsäteollisuus olisi kunnolla organisoitua, budjettiimme kertyisi kaksi kertaa nykyistä enemmän verotuloja, eikä budjettivajetta olisi, hän lisää.

Luonnonvara- ja ympäristöministerin kakkosmiehen Denis Sokolovin mukaan metsäteollisuuden maksamat verot käsittävät nykyisin vain noin 2 % tasavallan budjetista. Noin 70 % yrityksistä tuottaa tappiota ja alan yrittäjien verorästit käsittävät yli 15 miljoonaa euroa.

Yrittäjien näkökulmasta toimintaa vaikeuttavat taloudellisten ongelmien lisäksi puutteellinen metsätieverkosto, vanhentunut metsälainsäädäntö, laittomat hakkuut ja metsäsuunnittelun ongelmat. Monet yrittäjät ovat vuokranneet valtiolta vuokraamansa eteenpäin, joten metsissä isännöi nyt alivuokralainen.

Andrei Nelidov hakee aktiivisesti muutosta heikkoon nykytilanteeseen. Hallitus on määrännyt kaikki hakkuuyritykset vuoden loppuun mennessä tekemään selvityksen toiminnastaan, hakkuukalustostaan ja vuokraamiensa metsäalueiden käytöstä. Muualle rekisteröityneitä yrityksiä vaaditaan siirtämään kirjansa Karjalaan ja pitkään tappiolla toimineille yrityksille tullaan Nelidovin mukaan ehdottamaan metsien vuokrasta ja toimiluvista luopumista.

-Jos yritys ei saa toimintaansa kannattamaan viidessä vuodessa, ei kannata jatkaa. Vuokratut metsät on parempi antaa yrityksille, jotka pystyvät työskentelemään tehokkaasti. Nämä yritykset turvaavat ihmisten työllistymisen ja toimeentulon sekä tuovat varoja valtion budjettiin, toteaa tasavallan päämies.

Karjalan puunkorjuuteollisuuden tilannetta käsiteltiin tasavallan hallituksen kokouksessa. 1. Marraskuuta.

Lähde:
Karjalan tasavallan hallituksen sivut