Venäjän metsäteollisuuden prioriteetti-investointien listalla 123 hanketta

Vuoden 2015 alussa Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriö on myöntänyt metsäalan prioriteetti-investointistatuksen 123 hankkeelle. Investointien määrä on yhteensä 376 miljardia ruplaa (5,4 mrd €, 1 €=70 RUB), puuta jalostetaan 80,6 miljoonaa kuutiometriä ja uusia työpaikkoja luodaan 64 000. Vuonna 2014 toteutettiin yhdeksän investointihanketta, yhteensä 55,7 miljardia ruplaa ja 1 794 uutta työpaikkaa. Suurin näistä Ilim Groupin toteuttama 34,2 miljardin ruplan investointi tuotantoon. Hankkeen myötä Venäjän yhtiöiden tuotantokapasiteetti on 1,4 miljoonaa tonnia …

WWF: Venäjän viralliset metsäpaloluvut ensimmäistä kertaa lähellä todellisia

Venäjän viranomaisten tilastoportaalissa on julkaistu vuoden 2014 kolmen neljänneksen metsäpalolukuja. Venäjän WWF:n mukaan ensimmäistä kertaa virallisten tilastojen osoittama metsäpalojen määrä 3,14 miljoonaa hehtaaria on lähellä todellista. Venäjän tiedeakatemian satelliittikuviin perustuva arvio on reilut 5 miljoonaa hehtaaria. Aikaisemmin viralliset tilastot antoivat metsäpalojen määräksi enintään 2,5 miljoonaa hehtaaria vuodesta riippumatta, ja ero tiedelaitosten ja kansalaisjärjestöjen esittämiin lukuihin oli paljon suurempi. Esimerkiksi tiedelaitosten arvio vuoden 2010 metsäpalojen laajuudesta oli 6 miljoonaa hehtaaria, kun …

Karjalan metsäoikeutta

Leena Lehtinen,Dosentti, Lakiasiantuntija, Lakitoimisto Lex Leena Lehtinen Tmi, Tampere 20.1.2015, lexll(at)sci.fi Karjalan metsäoikeutta Petroskoin valtionyliopistossa järjestettiin keväällä 2014 konferenssi metsä- ja maaoikeudesta, jonka esitelmiä on julkaistu oikeustieteellisen tiedekunnan dosentin Tatjana Oleninan toimittamassa kirjasessa ”Maa- ja metsälainsäädännön ajankohtaisia ongelmia” (Samyje aktualnyje problemy zemelnogo i lesnogo zakonodatelstva). Suomalaisia metsäalan toimijoita kiinnostavia asioita on referoitu seuraavassa muutamien esitelmien pohjalta. Kiinteistörekisteristä piti käytännönläheisen esitelmän Janina Svidskaja, joka on varajohtajana federaation rekisteri-, katasteri- ja karttalaitoksen …

Muutoksia puunkorjuussa ja puukaupassa Venäjällä

Puunkorjuun ja puukaupan sääntöihin on tullut Venäjällä muutoksia mittauksen, merkinnän ja sääntöjen rikkomusten seurausten osalta. Heinäkuun 2014 alussa voimaan tulleen lain¹ mukaan puun kuljetuksissa on oltava mukana kuormakirja, jonka muoto ja täyttö säädetään hallituksen määräyksellä. Asiakirjan puuttuminen on lainsäädännön rikkomus, josta saa tammikuun 2015 alusta lähtien hallinnollisen sakon: vastuuhenkilöt 30 000 – 50 000 ruplaa, yritykset 500 000 – 700 000 ruplaa. Vaatimus koskee puun kuljetusta autolla, rautateitse, vesiteitse tai …

Kaukoidän metsäalan prioriteetti-investoinneille lisää valtiontukia

Venäläiset yritykset voivat saada Kaukoidän federaatiopiirin alueella toteuttamilleen metsäalan prioriteetti-investoinneille valtiontukea vuosien 2013-2014 kustannuksiin. Ehdot täyttäville yrityksille voidaan kompensoida seuraavia prioriteettihankkeiden kustannuksia: metsänkäyttöön liittyvien koneiden ja kulkuneuvojen leasing-maksut (ei aloitusmaksu), 50 % toteutuneista kustannuksista luottojen korot puun ja valmiiden tuotteiden rautatiekuljetus Kaukoidän federaatiopiirin alueella, 90 % toteutuneista kuluista maksut palvelusopimuksista, jotka liittyvät puunkorjuuseen ja valmiisiin tuotteisiin, ml. laivakuljetus organisaation työntekijöiden palkat, ml. palkkiot. Hallituksen päätöksen tavoitteena on parantaa Kaukoidän federaatiopiirin …

Karjalan antimonopolivirasto käsitteli metsänvuokrasopimuksen jatkamista

Karjalan antimonopolivirasto on käsitellyt East-Wood OOO -yrityksen jättämän valituksen virheellisestä metsänvuokraoikeuden myöntämismenettelystä. Valituksessa vedottiin kilpailunsuojalakiin. East-Wood OOO tarjosi Karjalan tasavallan luonnonkäyttö- ja ympäristöministeriön järjestämässä huutokaupassa korkeimman hinnan 165 miljoonaa ruplaa, mutta ei saanut metsänvuokraoikeutta huutokaupan kohteena olleeseen 173 154 hehtaarin alueeseen. Sen sijaan ministeriö solmi samalla hinnalla vuokrasopimuksen aikaisemman vuokralaisen Olonetsles OAO:n kanssa. Venäjän metsälain mukaan velvollisuutensa hoitanut vuokralainen on etusijalla uutta sopimusta tehtäessä entisen vuokra-ajan päätyttyä. Näin ollen ministeriö …

EU:n puutavara-asetuksen vaikutus venäläisiin yrityksiin pieni

Venäjän WWF, Levada-keskus ja NEPCon toteuttivat vuoden 2014 loppupuolella kyselytutkimuksen venäläisille metsäalan yrityksille niiden valmiuksista toimia EU:n puutavara-asetuksen vaatimusten mukaisesti. Kyselyyn vastasi 100 yritystä, jotka vievät puuta tai puutuotteita suoraan tai välittäjien kautta EU:n alueelle. Suurin osa (94 %) yrityksistä oli tietoisia puutavara-asetuksen vaatimuksista, mutta alle puolet (47 %) tiesi vaatimusten yksityiskohtia. Raakapuuta EU:hun vievistä yrityksistä 45 % oli sitä mieltä, että Euroopan lainsäädäntö vaikuttaa niiden toimintaan. Toisin sanoen, lähes …

Uusi pehmopaperilinja Sjasskin tehtaalle

Leningradin alueella sijaitseva Sjasskin sellu- ja paperitehdas on allekirjoittanut sopimuksen italialaisen Toscotecin kanssa uuden pehmopaperilinjan toimituksesta. Uusi linja otetaan käyttöön vuonna 2016 ja sen tuotantokapasiteetti on 125 tonnia päivässä. Linja asennetaan nykyisen paperikone 3:n tilalle. Vuonna 2012 uusittiin paperikone 2. Vuonna 1928 perustettu Sjasskin tehdas on Luoteis-Venäjän ainoa integroitu pehmopaperilaitos, jossa on sellulinja, pehmopaperituotantoa (3 konetta) sekä jalostus- ja pakkauslaitokset. Lähde: Toscotec

Bioenergian kehitysohjelmat ja yleinen liiketoimintaympäristö Venäjällä

Venäjällä on laadittu runsaasti bioenergian kehittämiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä lakeja, määräyksiä ja kehitysohjelmia viimeisten 5-10 vuoden aikana. Myös alueet ovat lähteneet kehittämään bioenergiaa omista lähtökohdistaan itselleen sopivalla tavalla. Sekä maanlaajuisissa että alueellisissa energiapoliittisissa ratkaisuissa korostuu energiansäästäminen. Bioenergia rinnastetaan uusiutuviin energianlähteisiin tuuli-, aurinko- ja vesivoiman kanssa. Monilla metsäisillä alueilla biomassa on kuitenkin näistä merkittävin, mikä näkyy myös puubiomassaan liittyvässä panostuksessa. Puubiomassan hyödyntämiseen liittyvät myös alueen metsäteollisuustuotannon taso ja fossiilisten polttoaineiden …

Pitkärannan sellutehtaan myynti huolestuttaa Karjalan kansanedustajia

Karjalan lainsäädäntökokous on tehnyt alueen korkeimmille virkamiehille ehdotuksen tarkistaa Pitkärannan sellutehtaan osakekauppojen laillisuus. Pitkärannan tehdas myytiin joulukuun 2014 puolivälissä huutokaupalla 252 miljoonan ruplan (3,6 milj. €*) hintaan. Ostajana oli moskovalainen yritys Ultrakom, joka perustettiin keväällä 2014. Lähde: Forest-Karelia.ru * 1 €=70 RUB

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.