Suomalaisia puutaloja näytteille Pietariin

YIT:n pietarilainen tytäryhtiö YIT Lentek on ostanut runsaan viiden hehtaarin maa-alueen pientalorakentamista varten Pietarin lähistöltä, tiedottaa yhtiö. Alueen rakentaminen aloitetaan kevään 2008 aikana YIT:n ja suomalaisen taloteollisuuden yhteisenä 28 pientalon asuntonäyttelyhankkeena, joka huipentuu loppukesällä 2008 pidettäviin asuntomessuihin. YIT:n lisäksi alueen rakentamiseen osallistuvat Finndomo, Honkarakenne, Vehasen Saha sekä PL-Rakennuttaja. Alueella pidetään 15.8. – 15.10.2008 suomalaistyyppiset asuntomessut. Kaikki alueen talot ovat puutaloja, vaikka rakentajayritykset soveltavatkin erilaisia teknologioita. Lähde: YIT Oyj

Puuntuonti Suomeen tammi-syyskuussa 2007

Metsäntutkimuslaitoksen metsätilastotiedotteen mukaan syyskuussa Suomeen tuotiin 1,6 miljoonaa kuorellista kiintokuutiometriä puuta. Määrä vastasi viimevuotista ja oli kuluvan vuoden kuukausista kolmanneksi suurin. Venäjän puutullien korotukset eivät ole hiljentäneet raakapuun tuontia. Tammi–syyskuun puun tuonti päätyi 12,8 miljoonaan kuutiometriin. Määrä oli viidenneksen edellisvuotista pienempi. Syyskuuta lukuunottamatta puun tuonti on jäänyt joka kuukausi edellisvuotista vähäisemmäksi. Tuontipuun hinnat ovat vuoden alusta lähtien nousseet voimakkaasti. Syyskuun hinnat antavat kuitenkin jo viitteitä nousun hidastumisesta tai taittumisesta. Koivu- …

Solombalales -holdingyhtiön kehityssuunnitelmat

Keväällä 2007 Arkangelin metsäsektorille ilmestyi uusi holding-yhtiö Solombalales, jonka suunnitelmia esitteli Adam Smith -instituutin järjestämässä konferenssissa pääjohtaja Ivan Borodin. Holding-yhtiön hallinnon keskeisimmät sektorit ovat puunkorjuu, sahaus- ja puunjalostus sekä sellu- ja paperiteollisuus. Holding-yhtiö Solombalalesin tärkein yritys on Solombalan sellu- ja paperitehdas, lisäksi yhtiöön kuuluu useita korjuuyrityksiä ja puunjalostuslaitos Solombalskij LDK. Holding-yhtiön kehitysstrategiassa vuoteen 2010 asti määritellään tavoitteiksi selluntuotantomäärien nostaminen 25 prosentilla eli 280 000 tonniin vuodessa, sahatavaratuotannon lisääminen 50 prosentilla …

Venäjän hallituksen yhteyteen metsäneuvosto

Metsäteollisuuden aloitteesta Venäjän hallituksen yhteyteen perustetaan metsäalan neuvosto, kertoi pääministeri Zubkov hallituksen kokouksessa. Tavoitteena on koordinoida ja etsiä ratkaisuja metsäalaa vaivaaviin kysymyksiin. Tehtävässä ei ole onnistuttu tähän mennessä. Hallituksen määräys vuodelta 2002 ei ole tuottanut tulosta ja vuonna 2005 aloitettu metsäalan tavoiteohjelma on edelleen keskeneräinen. Venäjällä toimii 13 000 raakapuun viejää ja laittomuudet kukoistavat. Perustettavan neuvoston on määrä osaltaan edistää puun jalostuksen kehittymistä ja raakapuun viennin vähenemistä. Pääministeri johtaa itse …

Rautelle 15 miljoonan euron tilaus Venäjältä

Raute Oyj on saanut noin 15 miljoonan euron arvoiset vaneriteknologiatilaukset venäläiseltä Sveza Groupilta, tiedottaa yhtiö. Tilaus sisältää useita erilaisia vanerintuotantolinjoja Sveza Groupin eri tehtaille. Konetoimitukset ja käyttöönotot ajoittuvat vuoden 2008 loppupuolelle. Sveza Group on johtava, venäläinen puutuoteteollisuusyritys, jolla on Venäjällä viisi tuotantolaitosta. Sveza Groupin valmistamat tuotteet ovat vaneri, pinnoitettu vaneri ja lastulevy. Yhtiön vuosittainen vanerituotantokapasiteetti on 660 000 m³ ja se on Euroopan suurin koivuvanerin valmistaja. Lähde: Raute Oyj

Mondin Syktyvkarin investointihanke käyntiin

Mondin Syktyvkarin sellu- ja paperitehtaan modernisointihanke käynnistyy, kun toimintaehdoista on päästy sopimukseen. Investoinnin suuruus on 525 miljoonaa euroa. Sopimukset keskeisimmistä laitteista on tehty ja toimitukset alkavat keväällä 2008. Hanke valmistuu vuoden 2010 loppuun mennessä. Lähde: Mondi

Koskisen Venäjän sahan avajaiset vietetty

Koskisen konsernin Venäjällä sijaitsevan koivusahan avajaisia vietettiin marraskuun lopussa, tiedottaa yhtiö. Hankkeen toteutusta varten perustettiin OOO Koskisilva vuonna 2005. Sahan tuotantotavoite on 20 000 m³. Tehdas pyörii kahdessa vuorossa ja työntekijöiden kokonaismäärä on tällöin lähes 80 henkeä. Koskisen on tunnustettu edelläkävijä henkilöstön kouluttamisessa. OOO Koskisilvan avainhenkilöiden koulutus alkoi keväällä 2007. Hankkeen kustannusarvio on 15 milj. euroa. Suunnitteilla on myös viilu- ja vaneritehtaan rakentaminen tontille. Tässä vaiheessa on jo tehty infrastruktuuri …

Hakkuusäännöt julkaistu

Venäjän luonnonvaraministeriön määräys (16.7.2007 N 184) hakkuusääntöjen vahvistamisesta on julkaistu virallisessa lehdessä ”Bulleten normativnyh aktov federalnyh organov ispolnitelnoj vlasti” N 48 26.11.2007. Lähde: Izdatelstvo Juridicheskaja literatura Hakkuusäännöt-dokumentti on ladattavissa metsätalousviraston tietopalvelusta: www.rosleshoz.gov.ru

Swedwoodin huonekalukomponenttien tuotantolaitos vihittiin käyttöön Kostamuksessa

Marraskuussa vihittiin käyttöön Swedwood Karelia -yrityksen huonekalukomponentteja valmistava laitos sekä muurattiin tulevan huonekalutehtaan peruskivi, tiedottaa Karjalan hallituksen lehdistöpalvelu. Huonekalukomponenttitehdas tarjoaa paikallisille asukkaille 275 työpaikkaa, tehtaaseen investoitiin 19 miljoonaa euroa. Vuosittain on määrä tuottaa 40 000 kuutiometriä liimattuja huonekaluosia ja tulevaisuudessa tehoa tullaan vielä kaksinkertaistamaan. Jo käynnistetyn komponenttitehtaan viereen rakennetaan huonekalutehdas, jossa on määrä tuottaa pöytiä massiivipuusta. Huonekalutehdas on kolmas osa laajempaa suunnitelmaa, jonka mukaan vuonna 2011 yhtiön tuotannossa tulee työskentelemään …

Investoinnit Karjalassa

Karjalan taloudellisen kehittämisen ministeriö on julkaissut tiedot vuonna 2007 loppuun saatetuista ja seuraaville vuosille suunnitelluista suurista investointihankkeista. Metsäsektori on mukana seuraavasti: ZAO Solomenskij lesozavod (Solomannin saha) on ottanut marraskuussa 2007 käyttöön uuden jalostusosaston. Yrityksen sahatavaran tuotantokapasiteetti on 115 000 m³ sahatavaraa vuodessa. Hankkeen arvo on 1 060 milj. ruplaa. Lahdenpohjan kaupunkipiirissä sijaitseva ZAO Nord Inter House on avannut alkuvuodesta 2007 Elisenvaaraan 50 000 m³ vuodessa sahatavaraa tuottavan sahan ja samalla …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.