Lakimuutoksia metsäasioihin

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on allekirjoittanut lain, jolla tehdään muutoksia metsälakiin ja sen voimaantulolakiin. Metsälailla säännellään metsän käyttöä ja vuokraamista. Muutoslailla määrätään, että metsän vuokraajat ja muut metsäpalstaoikeuksien haltijat eivät saa estää kansalaisten pääsyä metsään eivätkä ruoaksi käytettävien ja puuvaroihin kuulumattomien tarvikkeiden keruuta. Vuokralle voidaan antaa myös sellaisia palstoja, joilla kulkee sähkölinjoja, telekommunikaatiolinjoja ja muita vastaavia. Metsänvuokra-aikoja täsmennetään mm. siten, että palstoja on lupa vuokrata alle yhdeksi vuodeksi geologisia tutkimuksia …

Investlesprom modernisoi paperitehtaan Permin alueella

Vaahto Pulp & Paper Machinery on saanut tilauksen Investlesprom Groupilta paperikoneen modernisoinnista Kaman paperitehtaalla Venäjällä, tiedottaa Vaahto Group. Tilaukseen kuuluu laaja paperikoneen modernisointi sekä koneen muuttaminen sanomalehtipaperikoneesta LWC-paperituotantoon. Tilauksen arvo on noin 30 milj. euroa. Koneen käyntiinajo tehdään vuoden 2009 lopussa. Investlespromin mukaan tehdas on ensimmäinen LWC-paperia valmistava laitos Venäjällä. Suunniteltu kapasiteetti on 80 000 tonnia paperia vuodessa. Modernisointihankkeen suunnittelutöistä vastaa venäläinen Uralbumproekt. Andritz toimittaa laitteistot raaka-aineen käsittelyyn ja CTMP-massan …

Valtiontarkastusvirasto metsähallinnosta

Venäjän valtiontarkastusvirasto on käsitellyt maa- ja metsävarojen käytön tarkastuksen tuloksia. Raportissa todetaan, että uuden metsälain voimaantulon jälkeen metsävarannon käyttömaksuja on tullut budjettiin 4 % enemmän. Samalla federaation budjettivaroin rahoitetun valtion metsähallinnon kulut ovat kasvaneet 28 % ollen 17,5 miljardia ruplaa (n. 480 milj. EUR). Määrä on lähes kaksinkertainen metsänkäytön budjettituloihin verrattuna. Valvontatoimenpiteiden seurauksena on ilmennyt rikkeitä. Laittomat hakkuut jatkuvat, todetuista laittomista hakkuista on koitunut vahinkoa 14,7 miljardia ruplaa (n. 400 …

Ilim myy Pietarin kartonkitehtaan saksalaisyritykselle

Ilim Holding S.A. ja Knauf Gips ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen Pietarin kartonki- ja pakkaustuotetehtaan osakkeista, tiedottaa Ilim. Kaupan myötä Knauf saa haltuunsa 56 % Ilim Holdingille kuuluneista osakkeista omistaen sitten noin 91 % tehtaan osakkeista. Jätepaperista kartonkia valmistava tehdas sijaitsee Leningradin alueella Kommunarin kaupungissa. Tehtaan tuottama kartonki on tärkeä osa Knaufin kipsikartonkilevyjen valmistuksessa, minkä vuoksi Knauf on kiinnostunut tehdastoiminnan kehittämisestä. Kauppojen jälkeen Ilim pystyy täysipainoisesti keskittymään avaintoimialojensa eli kaupallisen massan sekä …

Investoinnit Venäjän metsäteollisuuteen kasvoivat vuonna 2007

Venäjän talouskehitysministeriön tietojen mukaan metsäteollisuuteen investoitiin viime vuonna 2,6 mrd. dollaria, uutisoi Bumprom.ru. Investointien määrä on kasvanut 40 % vuoteen 2006 verrattuna. Erityispiirteenä metsäalalla on ollut muita toimialoja edustavien yritysten mukaantulo. Erityisesti luottoyhtiöt alkoivat kiinnostua metsäalasta. Sellu- ja paperituotannon sekä levyteollisuuden ilmoitettujen investointihankkeiden määrä on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin toteutuneiden. Lähde: Bumprom.ru

Venäjän metsäteollisuuden vienti tammi-kesäkuussa 2008

Metsäteollisuuden tuotteiden osuus ensimmäisen vuosipuoliskon kokonaisviennistä oli 2,5 %. Viime vuonna vastaava luku oli 3,9 %. Tammi-kesäkuun vientimäärät vähenivät edellisvuoteen verrattuna raakapuulla 23 %, sahatavaralla 19 % ja vanerilla 17 %. Sellun vientimäärä nousi 6 % ja sanomalehtipaperin 15 %. Venäjän metsäteollisuuden vienti 1-6/2008: Lähde: Venäjän tullin tiedote, vientitilasto 1-6/2008

Karjalan metsäsuunnitelma valmistui

Karjalan tasavallan vuoteen 2018 ulottuva metsäsuunnitelma on viimeisteltävänä, tiedottaa Karjalan metsäteollisuusministeriö. Tämän jälkeen asiakirja toimitetaan lausuntokierrokselle Moskovaan federaation metsätalousvirastoon ja viimeisen hyväksynnän antaa Karjalan päämies. Suunnitelman laati tutkimus- ja suunnittelulaitos ”Rosgiproles” ja työhön osallistui myös Petroskoin valtionyliopiston asiantuntijaryhmä. Metsäsuunnitelma sisältää kaksi kehitysskenaariota. Ensimmäisessä skenaariossa Karjalan metsäteollisuuden toimintaa tehostetaan olemassa olevan Karjalan metsien hyödyntämismallin puitteissa. Metsänkäyttöä tehostetaan ja vuonna 2011 hakataan 96 % hakkuusuunnitteesta eli 5,6 miljoonaa kuutiometriä. Lisäksi harvennushakkuista saadaan …

Tukin tuontihinta ennätyskorkealla

Puun tuonti Suomeen jatkui toukokuussa vilkkaana, tiedottaa Metsäntutkimuslaitos. Tuotu määrä – 1,7 miljoonaa kuorellista kiintokuutiometriä – oli suurin viime vuoden lokakuun jälkeen. Toukokuussa tuodusta puusta 58 prosenttia rahdattiin Venäjältä. Tammi-toukokuun puun tuonti ylsi 7,8 miljoonaan kuutiometriin. Vain vuosina 2005 ja 2006 alkuvuoden tuonti on ollut suurempaa kuin tänä vuonna. Maahamme tuodusta puusta 0,8 miljoonaa kuutiometriä oli tukkia ja 6,8 miljoonaa kuutiometriä kuitupuuta tai haketta. Suomeen tuodun tukkipuun hintataso oli ennätyskorkealla …

Karjalan tasavallan metsätalouden ohjesääntö

Karjalan tasavallan metsäteollisuusministeriön sivuilla on julkaistu luonnos metsätalouden ohjesäännöstä (lesohozjaistvennyj reglament). Dokumentti on laadittu erikseen jokaiselle metsätoimialueelle eli lesnichestvolle ja sisältää tietoa metsien eri käyttömahdollisuuksista ja metsänkäytön rajoituksista. Venäjänkieliset ohjesäännöt on ladattavissa täältä.

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.