WWF: Arvokkaat luontoalueet häviävät nopeaa tahtia Venäjällä

Venäjä on harvoja maita, jossa on säilynyt suuria koskemattomia metsäalueita. Nämä alueet ovat keskeisiä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiselle, mutta niistä kuuluu federaatiotason suojelualueisiin vain noin viisi prosenttia. WWF:n tekemän analyysin mukaan koskemattomien metsien pinta-ala on Venäjällä 255 miljoonaa hehtaaria eli 20 prosenttia metsistä. Viimeisten 13 vuoden aikana näiden metsien pinta-ala on vähentynyt 21 miljoonaa hehtaaria eli 7,5 prosenttia. Näin ollen arvokkaiden luontoalueiden häviämisnopeus on 1,6 miljoonaa hehtaaria vuodessa eli 4 400 …

Karttapalvelu Venäjän vanhoista metsistä

Venäjän FSC on julkaissut karttapalvelun ”Tsennyje lesa Rossii” (Venäjän arvokkaat metsät), josta löytyy ajantasaista tietoa mm. koskemattomista metsäalueista, FSC-sertifioiduista vuokrametsistä ja luonnonsuojelualueista. Palvelu löytyy osoitteesta: http://forest.kosmosnimki.ru/

Murmanskin alueelle kaksi uutta suojelualuetta

Murmanskin aluehallitus on perustanut kaksi alueellisen tason luonnonsuojelualuetta, rauhoitusalueen ”Kaita” Kantalahden ja Kovdorskin piireissä sekä luontopuiston ”Poluostrova Rybatšij i Srednij” Petšenskin piirissä. Suojelualueiden pinta-ala on yhteensä 227 400 hehtaaria. Suojelualueet täydentävät Fennoskandian vihreätä vyöhykettä. Lähteet: Murmanskin alueen luonnonvara- ja ympäristöministeriö, Luonnonkirjo -uutiskirje

Greenpeace: FSC riski Venäjän koskemattomille havumetsille

Greenpeace on toteuttanut Arkangelin alueella Dvina- ja Pinega-jokien valuma-alueella tapaustutkimuksen metsänkäytöstä vuosina 2002-2013. Tulosten mukaan alueella harjoitettu metsänkäyttö on ”puun louhintaa”, joka on verrattavissa kaivostoimintaan. Laajoja hakkuita on tehty paikallisten suurten jalostajien puuhuollon turvaamiseksi, eikä hakkuun jälkeistä metsänhoitoa ole tehty. Tämän seurauksena parhaimmat ja saavutettavilla olevat havumetsät on käytetty loppuun ja havupuun jalostajilla on puutetta raaka-aineesta. Korjuuyritysten on siirryttävä yhä kaukaisemmille alueille ja hakattava koskemattomia metsiä. FSC -metsäsertifikaatti on myönnetty …

WWF: Metsälain muutokset parantavat vanhojen metsien suojelumahdollisuuksia

Venäjän WWF kiittää metsälain muutoksia, joiden myötä tulee mahdolliseksi suojella paremmin moratorioalueita eli vanhoja metsiä, jotka on jätetty käytön ulkopuolelle yritysten kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Metsälain muutokset mahdollistavat olemassa olevien metsänvuokrasopimusten päivityksen eli jatkossa uusia suojelualueita voidaan perustaa jo vuokratuille metsäalueille. Muutos on edullinen myös metsänvuokraajan kannalta. Aiemmin yritysten oli maksettava metsänvuokraa koko metsäalueen hakkuumahdollisuudesta, vaikka osa metsistä olisikin jätetty käytön ulkopuolelle. Jatkossa suojellut alueet on mahdollista päivittää vuokrasopimukseen, joten …

Venäjän viidessadas FSC-metsäsertifikaatti myönnettiin vuonna 2013

Moskovan suurlähetystön Venäjä-uutiskatsaus (7.2.-20.2.2014) Viidessadas FSC-metsäsertifikaatti myönnettiin vuonna 2013 Forest Stewarship Councilin (FSC) sertifiointi kattaa nyt Venäjällä 39 miljoonaa hehtaaria eli vajaat 5 prosenttia maan metsäalasta. Kolmannes Venäjän FSC-sertifioidusta metsäalasta on WWF:n maailmanlaajuisesti merkittäviksi luontokokonaisuuksiksi määrittelemillä Global 200 -alueilla. FSC-sertifikaatti on todiste ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästä metsänhoidosta. Tuoreena esimerkkinä sertifikaatin ehtojen valvonnasta on se, että Kostamuksessa toimiva IKEAn tytäryhtiö Swedwood Karelia menetti rikkomusten vuoksi FSC-sertifikaattinsa tammikuussa 2014. Swedwood on …

Venäjän ympäristöjärjestöt vetoavat säästämään koskemattomat metsät

Kuusi keskeisintä Venäjän ympäristöjärjestöä, muun muassa Venäjän WWF ja Greenpeace ovat allekirjoittaneet vetoomuksen koskemattomien metsäalueiden säästämisestä Venäjällä. Järjestöt ovat huolissaan vauhdista, jolla luonnontilaisia vanhoja metsiä otetaan teollisuuden käyttöön. Tällä hetkellä alle 25 prosenttia Venäjän metsistä voidaan luokitella koskemattomiksi. WWF:n mukaan nykyinen Venäjän metsänkäyttömalli perustuu pioneerihakkuisiin eli luonnontilaisten metsien hyödyntämiseen. Tämä johtaa metsien tilan huononemiseen, niiden ainutlaatuisten ominaisuuksien häviämiseen ja monimuotoisuuden vähenemiseen. Metsien pioneerikäytön estäminen on yksi Venäjän WWF:n strategisista tavoitteista, …

Koottua tietoa Luoteis-Venäjän arvokkaimmista luontoalueista

Suurin osa pohjoisen havumetsävyöhykkeen laajoista aarniometsäalueista ja luonnontilaisista soista sijaitsee Venäjällä. Laajan suomalais-venäläisen yhteistyön tuloksena Luoteis-Venäjän arvokkaimmat luontoalueet on kartoitettu. Luoteis-Venäjällä on monia merkittäviä luonnonsuojelualueita ja lisää on suunnitteilla. Tuore englanninkielinen julkaisu tarjoaa tietoa ja välineitä luonnonsuojelun, metsätalouden ja maankäytön suunnittelun edistämiseen. Luoteis-Venäjän luonnonsuojelualueiden edustavuuden ja kattavuuden arviointihankkeessa (Gap-hanke) selvitettiin luonnonsuojelullisesti laajimmat alueet Karjalan tasavallassa, Muurmanskin, Arkangelin, Vologdan ja Leningradin alueilla sekä Pietarin kaupungissa. Gap-hanke käynnistettiin metsätalouden ja luonnonsuojelun toimijoiden …

Arkangelin alueelle uusi kansallispuisto ”Onežskoje pomorje”

Arkangelin alueelle perustettiin Venäjän 45. kansallispuisto ”Onežskoje pomorje”. Kansallispuiston pinta-ala on 201 668 hehtaaria ja sitä on valmisteltu vuodesta 1997 alkaen. Uuden kansallispuiston alue on yksi Euroopan luonnontilaisimpia ja laajimpia metsäerämaita, ja se tuo merkittävän lisän taigametsien suojeluun. Alue on arktisten muuttolintujen levähdyspaikka ja sen vesistöt ovat lohikalojen merkittäviä kutupaikkoja ja niissä elää harvinaisia jokihelmisimpukoita. Kansallispuiston perustaminen tukee myös paikallisen pomoriväestön perinteisten elinkeinojen säilymistä. Suomalaiset luontojärjestöt tukivat suojelun suunnittelua ja …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.