Suomalais-venäläinen metsälakiseminaari Moskovassa

MMM:n ja Venäjän maatalousministeriön yhteistyönä järjestettiin Moskovassa 3.6. seminaari ”Metsäsektorin kannattavuuden parantaminen lainsäädännön ja kestävän metsätalouden edistämisen keinoin”. Seminaarissa vaihdettiin kokemuksia metsälainsäädännön muutoksista Suomessa ja Venäjällä sekä tarkasteltiin mahdollisuuksia metsätalouden kannattavuuden kohottamiseen lainsäädännön avulla, taloudelliset, tekniset, ekologiset ja sosiaaliset näkökannat huomioiden. Osallistujien joukkoon kuului noin 40 metsähallinnon, metsäteollisuuden, tutkimuksen ja koulutuksen sekä ympäristöjärjestöjen edustajaa, mukana seminaarissa olivat myös sekä Suomen että Venäjän suurimmat metsäteollisuuskonsernit. Uusi metsälaki kritiikin kohteena, metsäsuhteet erityinen …

Prioriteetti-investointien hakuprosessiin uusia määräyksiä

Hallituksen asetuksen numero 419 mukaisesti prioriteetti-investointien tulee olla metsätalousvirasto Rosleshozin hyväksymiä. Investointien toteuttamisen seurantaa varten Rosleshoz on antanut uuden määräyksen (numero 174) näkökohdista, joihin prioriteetti-investoijan on kiinnitettävä erityishuomiota investointien toteutuksessa. Määräyksen avulla Rosleshoz pyrkii muodostamaan objektiivisemmat olosuhteet prioriteetti-investoijien valinnalle sekä kasvattamaan investoijien sosiaalista ja ekologista vastuuta. Määräyksen numero 174 mukaan prioriteetti-investoijan statusta hakevan yrityksen on toimitettava Rosleshozille selvitykset, joista käy ilmi seuraavia asioita: -Investoijan aikomukset käyttää metsäpalstaa monitavoitteisen, rationaalisen ja …

Valtio kaksinkertaisti tukensa metsäteollisuudelle

Venäjän metsäteollisuusyritykset saavat vuonna 2010 yhteensä 650 miljoonaa ruplaa tukea valtion budjetista, tiedotti hallitus 14.5.2010. Metsäteollisuudelle myönnetty tukisumma on kaksinkertainen verrattuna vuosien 2008 ja 2009 tukeen. Tukipolitiikasta tiedottanut varapääministeri Zubkov kertoi uskovansa, että tuki auttaa tasapainottamaan metsäsektorin taloudellista tilannetta. Päätös on kuitenkin herättänyt myös kritiikkiä, jota on äänekkäimmin esittänyt Venäjän Greenpeace. Ympäristöjärjestön mukaan korruptio estää rahoja kulkeutumasta metsäteollisuuden todellisille toimijoille. Greenpeace uskookin, että metsäsektorin tilanteen tasapainottamiseen vaadittaisiin ennen kaikkea metsälainsäädännön …

Puutullit puhuttivat Muuttuva Venäjä -metsäseminaarissa

Puukauppa ja sen myötä myös Venäjän puutullit nousivat keskeiseksi puheenaiheeksi Joensuun Muuttuva Venäjä –metsäseminaarissa 7. toukokuuta. Keskustelun aloitti Suomen Moskovan suurlähetystön lähetystöneuvos Timo Leinonen, jonka mukaan Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa ”kantona kaskessa” ovat jo vuosia olleet raakapuun vientitullit: Jo lehtipuun vientitullien vapauttamisesta hyötyisivät sekä Suomi että Venäjä. Pelkästään Luoteis-Venäjältä kertyy hakkuista useita miljoonia kuutioita koivukuitua, jota oma teollisuus ei tällä hetkellä pysty jalostamaan. Poistamalla lehtipuun vientitullit parannettaisiin korjuutoiminnan kannattavuutta …

Hiilikauppa vs. puutullit

Venäjä voi ottaa käyttöön korotetut puun vientitullit, jos muut maat ajavat ns. hiiliprotektionismia, ilmoitti Venäjän luonnonvara- ja ekologiaministeri Juri Trutnev jokin aika sitten Venäjän turvallisuusneuvoston kokouksessa. Hiilikiintiöitä ajavista maista Trutnev mainitsi Iso-Britannian, jonka kannalle lähiaikoina asettunevat niin Yhdysvallat kuin Euroopankin maat. Venäjän WWF:n luonnonsuojelupolitiikan johtaja, maantieteen tohtori Jevgeni Schwarz hämmästeli ministerin puheita. ”Iso-Britannia ja Yhdysvallat eivät ole riippuvaisia Venäjän raakapuusta. Monet ovat laskeskelleet, että vientitullien korottaminen herättäisi suomalaiset ja kiinalaiset …

Metsäsektorin kehitysstrategia vuoteen 2020

Venäjän kauppa- ja teollisuusministeriön sekä maatalousministeriön yhteisellä määräyksellä 31.10.2008 hyväksymä metsäsektorin kehitysstrategia vuoteen 2020 on monessa suhteessa kiistanalainen, mutta kiinnostava asiakirja. Strategian keskeisen sisällön (liite) ohella runsaasti keskustelua on herättänyt sen oikeudellinen luonne ja tavoitteenasettelun realistisuus. Kummastusta herättää myös strategian laadinnan aikataulutus: Venäjällä strategia laadittiin heti metsälainsäädännön laajamittaisen uudistuksen jälkeen, vaikka päinvastainen järjestys tuntuu monin tavoin tarkoituksenmukaisemmalta. Venäjän oikeuden asiantuntija Leena Lehtinen luonnehtii strategiaa oikeudelliselta luonteeltaan ministeriöiden toimintaa yleisellä tasolla …

Puutavarakuljetuksille tienkäyttömaksu

Venäjällä otetaan käyttöön tienkäyttömaksu, jota peritään yleisillä teillä puutavaran ja muiden raskaiden kuormien kuljetuksesta. Käytäntö perustuu Venäjän hallituksen asetukseen nro 934, 16.11.2009 ”Raskaiden kuormien kuljetuksissa Venäjän federaation teillä käytettävistä ajoneuvoista aiheutuvien vahinkojen korvaamisesta”. Asetuksen mukaisesti vahingon suuruus lasketaan ajoneuvon suurimman sallitun painon ja akselipainojen raja-arvojen ylittymisen, erityyppisten teiden osuuden sekä vuosittain määriteltävän erityisindeksin perusteella. Vahingon suuruus kasvaa moninkertaiseksi keliolosuhteiden vuoksi asetettujen väliaikaisten rajoitusten ajaksi. Hallituksen asetus antaa teidenomistajille mahdollisuuden nostaa …

Vientitullikeskustelua Karjalasta:

Lesnaja Gazeta (16.1.2010) valottaa Karjalan tasavallan metsäteollisuudenharjoittajien ja puunviejien sekä metsävirasto Rosleshozin näkemyksiä raakapuun vientitulleista. Kommunikaation ja yhteistyövalmiuden vaikutusta painottava artikkeli on otsikoitu ”Vain kertomalla totuuden toinen toisillemme ja hallitukselle voimme luottaa menestykseen”. Lehdessä esitetyt näkemykset ovat peräisin Karjalan tasavallan metsäteollisuudenharjoittajien ja puunviejien liiton (SLLRK) vuosikokouksesta ja samaan aikaan Petroskoissa järjestetystä Rosleshozin ja Karellesproektin välisestä tapaamisesta. Venäjän Metsävirasto Rosleshozin varajohtaja Masljakov kommentoi lehden mukaan Karjalan puunviejiä kiinnostanutta puun vientitullikysymystä seuraavasti: …

Suomalaisinvestointien poliittinen riski Venäjällä

Turun kauppakorkeakoulun Pan-Eurooppa Instituutin tutkimus ”Suomalaisinvestointien poliittis-hallinnolliset riskit Venäjällä, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä” käsittelee ulkomaisen investoijan riskiä läntisissä IVY-maissa suomalaisten yritysten näkökulmasta. Tutkimus, jossa tarkastellaan mm. Ruukki Groupin Kostroman sellutehdashankkeen taustoja, on luettavissa suomenkielisenä täällä.

Stora Enson sellutehdashankkeeseen varattuja metsiä vuokrattu eteenpäin

Stora Enson Nizhni Novgorodin sellutehdashanketta varten varatusta metsämaasta puolet vuokrataan lyhytaikaisella vuokrasopimuksessa toisaalle, ilmoitti Nizhegorodskayan alueen luonnonvaraministeri Juri Gagarin. Stora Enso ilmoitti helmikuussa 2009 asettavansa Nizhni Novgorodin sellutehdashankkeen toistaiseksi jäihin, mutta ei kuitenkaan luopunut siitä kokonaan. Hankkeeseen oli alustavasti varattu miljoona hehtaaria metsää, josta 500 tuhatta hehtaaria vuokrataan nyt eteenpäin kymmeneksi vuodeksi. Luonnonvaraministerin mukaan metsä on sopimuksen päätyttyä taas Stora Enson käytettävissä. Alueellisen metsäviraston johtaja Juri Kotshubejnik kertoo, että Stora …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.