Puuntuonti Venäjältä väheni

Lokakuussa puuta virtasi Suomeen 1,8 miljoonaa kuutiometriä, määrä oli suurin vuoden 2007 kuukausittaisista tuonneista, kertoo Metlan tilastotiedote. Lokakuussa venäläisen puun osuus tuonnista oli supistunut 59 prosenttiin. Vielä alkuvuoteen saakka sen osuus oli yltänyt yleensä noin 80 prosenttiin. Latvialaisen puun merkitys metsäteolli-suudellemme on vähitellen kasvanut, ja lokakuun tuonnista sen osuus oli jo 10 prosenttia. Tammi–lokakuussa tuotiin Suomeen 14,6 miljoonaa kuutiometriä puuta. Määrä oli 15 % pienempi kuin edellisvuonna. Ero syntyi lähinnä …

Puun vientitullauspaikkoihin muutoksia Karjalassa

Maaliskuusta alkaen puutavaraa voi tullata vientiin vain kuuden tullitoimipaikan kautta Karjalassa, tiedottaa Petroskoin tulli. Määräys koskee raakapuun lisäksi myös mm. profiloimatonta sahatavaraa (tullinimikkeet 4401, 4403, 4404, 4406, 4407). Tullitoimipaikat Karjalassa: Aunus ja Segezha (Petroskoin tulli) Värtsilä, Lahdenpohja ja Suojärvi (Sortavalan tulli) Kostamus (Kostamuksen tulli) Lähde: Petroskoin tullin nettisivut

Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä

Kohti edistyvää metsäsektoria Luoteis-Venäjällä – Tutkimushankkeen loppuraportti Timo Karjalainen, Pekka Ollonqvist, Olli Saastamoinen ja Jari Viitanen (toim.). 2007. Metlan työraportteja 62. Luoteis-Venäjän metsäsektoriin vuosina 2004 – 2007 kohdistuneen tutkimuskonsortion loppuraportti, jossa esitellään tiivistetysti päätulokset ja johtopäätökset. Raportissa tarkastellaan Venäjään liittyen metsäpolitiikkaa; metsien käsittelyn, metsänhoidon ja puunkorjuun kehittymistä sekä metsävarojen saavutettavuutta ja kehitystä; Venäjän raakapuun ja sahatavaran vientiä ja niiden tulevaa kehitystä; metsäteollisuuden investointeihin vaikuttavia tekijöitä, liiketoimintakulttuuria sekä raakapuun tuonnin supistumisen …

Deerelle suurtilaus Venäjältä

John Deere Forestry Oy ja Investlesprom ovat sopineet merkittävästä lisätoimituksesta Arkangeliin, Segezhaan ja Vologdaan, tiedottaa yhtiö. Tilauksen jälkeen John Deere Forestryn tilaukset Venäjälle ylittävät 100 miljoonaa dollaria. Uusi puitesopimus on jatkoa Investlespromin aiemmin tilaamille 29 metsäkoneelle. Metsäkonekaupan yhteydessä Investlesprom tarkensi myös hakkuutavoitteitaan kahdesta miljoonasta kuutiometristä yli kuuteen miljoonaan kuutiometriin vuonna 2012. Kulunut syksy on ollut John Deere Forestryn kaikkien aikojen paras Venäjällä. ”Nyt solmittu kauppa Investlespromin kanssa on yksi kaikkien …

Stora Enson investointiselvitys etenee Venäjällä

Stora Enso ja Nizhny Novgorodin alueen edustajat ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen sellu- ja paperitehtaan kannattavuustutkimuksen jatkamisesta, tiedottaa yhtiö. Sopimus on jatkoa heinäkuussa 2007 julkistetulle alustavalle kannattavuustutkimukselle ja vahvistaa Nizhny Novgorodin alueen edustajien ja Stora Enson sitoutumisen projektin valmistelutöihin. Stora Enson hallitus harkitsee investointipäätöstä, mikäli kannattavuustutkimusten tulokset ovat myönteisiä. Lähde: Stora Enso Oyj

UPM julkisti investointiaikeensa Venäjälle

UPM ja venäläinen Sveza-konserni ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta ja investointipäätöksen tekemisestä, tiedottaa UPM. Molemmilla osapuolilla olisi 50 prosentin osuus yhteisyrityksen osakepääomasta. Suunniteltu teollisuuslaitoskokonaisuus sijaitsisi Vologdan alueella käsittäen sellutehtaan, sahan ja OSB-rakennuslevytehtaan. Laitosten suunnitellut kapasiteetit olisivat: sellutehdas 800 000 tonnia, saha 300 000 kuutiometriä ja OSB-levytehdas 450 000 kuutiometriä. Kokonaisinvestointi laitoksiin olisi yli miljardi euroa. Sveza-konserni on yksi Venäjän johtavia puutuoteyhtiötä, jonka pääomistaja on Aleksei Mordashov. Se on itsenäinen Mordashovin …

Metsäntutkimuslaitos vahvistaa Venäjän metsätalouden tutkimusta

Metsäntutkimuslaitos (Metla) vahvistaa kansainvälistä metsätutkimustaan jatkamalla Venäjän ja itäisen Euroopan siirtymätalousmaiden professorin avaintehtävää seitsemän vuoden määräajaksi. Virkaan nimitettiin MMT Timo Karjalainen sijoituspaikkana Joensuun toimintayksikkö. Virka on yhteinen Joensuun yliopiston kanssa. Aihealueen tutkimusta on tehty aiemmin yli viisi vuotta Metlan Joensuun yksikössä. Metlan tavoitteena on olla ensisijainen tiedontuottaja ja -välittäjä Venäjän sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden metsätaloudesta Suomessa. Tätä silmälläpitäen tutkimus kohdistuu metsätalouden ja metsäsektorin muutoksiin näissä maissa. Muutoksia tarkastellaan erityisesti …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.