Stora Enso aloittaa kannattavuustutkimuksen sellu- ja paperitehtaan rakentamisesta Venäjälle

Stora Enso on päättänyt käynnistää kannattavuustutkimuksen integroidun sellu- ja paperitehtaan rakentamisesta Nižni Novgorodin alueelle, tiedottaa yhtiö. Äskettäin valmistuneen, heinäkuussa 2007 aloitetun alustavan kannattavuustutkimuksen tulokset tukivat prosessin jatkamista tässä vaiheessa. Uudella tutkimuksella pyritään arvioimaan kannattavuutta valmistaa paperia Venäjällä paikallisesta puusta Venäjän markkinoille ja tutkimus odotetaan saatettavan loppuun huhtikuussa 2009. Stora Enson hallitus harkitsee lopullista päätöstä toteutuksesta, mikäli kannattavuustutkimuksen tulokset ovat myönteiset ja hankkeen ehdot täyttyvät sekä saadaan tarvittavat luvat. Lähde: Stora …

Uudistuksia Venäjän hallinnossa

Venäjän presidentti on antanut asetuksen (12.05.2008 № 724) uudesta hallintorakenteesta. Myös Luonnonvaraministeriön rakennetta on muutettu. Uusi Luonnonvara- ja ympäristöministeriö (Ministerstvo prirodnyh resursov i ekologii RF) vastaa luonnonvarojen hallinnan lisäksi ympäristönsuojeluun liittyvästä politiikasta ja lainsäädännöstä. Venäjän Metsätalousvirasto on siirretty Maatalousministeriön alaisuuteen. Luonnonvarojen käytön tarkastusvirasto on edelleen Luonnonvara- ja ympäristöministeriön alaisuudessa. Lähde: Venäjän presidentin asetus

Puun tuonti vauhdissa vuoden alussa

Tammi–helmikuussa Suomeen tuotiin 2,8 miljoonaa kuutiometriä puuta, tiedottaa Metsäntutkimuslaitos. Tuontimäärä lisääntyi peräti 40 prosenttia edellisvuodesta mutta jäi kuitenkin huippuvuosia 2005–06 pienemmäksi, jolloin vastaavan jakson tuonti ylsi 3,1 miljoonaan kuutiometriin. Puun tuontihinta on kohonnut selvästi vuoden takaisesta. Hintojen jyrkkä nousu pysähtyi loppuvuodesta, ja sen jälkeen puun tuontihinta on pysytellyt lähellä loppuvuoden tasoa. Helmikuussa raakapuun tuontihinnat olivat kuusitukkia ja kuusikuitupuuta lukuun ottamatta hienoisessa laskussa. Helmikuussa maahan tuotiin yhteensä 1,6 miljoonaa kuutiometriä, josta …

Venäjän tullin määräys raakapuun tullauspaikoista

Venäjän tulli on antanut määräyksen (Prikaz N 362, 2.4.2008), jolla muutetaan raakapuun vientitullipaikkojen luetteloa. Maaliskuussa voimaan astuneeseen määräykseen (Prikaz N 1327, 29.10.2007 on lisätty Luoteis-Venäjän osalta seuraavat tullitoimipaikat: Vologdan tulli: Vytegorskij Pietarin tulli: Priozerskij Syktyvkarin tulli: Usogorskij Määräyksen liitteenä on koko Venäjää koskeva tullauspaikkojen luettelo. Lähde: Tullilakitietokanta Aikaisempi uutinen aiheesta: Puun tullauspaikkoja karsitaan Venäjällä, 20.02.2008

Julkaisu: Metsäopiskelijat Kultakäkösen kukuntakunnailla

Helsingin ja Joensuun yliopistojen metsäopiskelijat tekivät viime alkusyksystä matkan eteläisen Karjalan luontoon ja kulttuuriin. Opintomatkalla tutustuttiin monipuolisesti Karjalankannaksen sekä Laatokan ja Aunuksen Karjalan luontoon, historiaan ja kulttuuriin. Opintoretkestä on julkaistu laaja-alainen kirja:Kultakäkösen kukuntamailla, matka eteläisen Karjalan luontoon ja kulttuuriinHelsingin yliopiston metsäekologian laitoksen julkaisuja 38.

Ruotsin kauppaministeri Venäjän puutulleja vastaan

Ruotsin kauppaministeri Ewa Björlingin mukaan viimeinen raakapuun tullikorotus oli huomattava vastoinkäyminen ja jatkossa on vaadittava ettei korotuksia enää tule, kerrotaan Ruotsin ulkoasiainministeriön tiedotteessa. Lisäksi on tehtävä selkeä suunnitelma, miten tulleja saadaan laskettua. Tämä on edellytyksenä Venäjän WTO-neuvottelujen onnistumiselle. EU-komissio jatkaa neuvotteluja Venäjän kanssa yhteistyössä Suomen ja Ruotsin kanssa. Ruotsalaisen metsäteollisuuden laskelmien mukaan 6 000 työpaikkaa on vaarassa puutullien korotusten seurauksena, kirjoittaa uutispalvelu E24. Lähteet: Ruotsin ulkoasiainministeriön tiedote, uutispalvelu E24

Esimerkki metsätalouden ohjesäännöstä: Komin tasavalta

Komin tasavallan metsäkomitean sivuilla on julkaistu luonnos metsätalouden ohjesäännöstä (lesohozjaistvennyj reglament). Dokumentti on laadittu erikseen jokaiselle metsätoimialueelle eli lesnichestvolle ja sisältää tietoa metsien eri käyttömahdollisuuksista ja metsänkäytön rajoituksista. Sivustolla on julkaistu myös Komin tasavallan tieverkoston kehittämissuunnitelma. Venäjänkieliset dokumentit ovat ladattavissa täältä.

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.