Greenpeace huolestunut ensimmäisen käyttöryhmän metsien kohtalosta

Venäjän parlamentin virallinen lehti ”Parlamentskaja gazeta” julkaisi 5.6. sivuillaan Greenpeacen metsäohjelman johtajan Aleksei Jaroshenkon artikkelin Venäjän metsälaista. Jaroshenkon huoli kohdistuu erityisesti nk. ensimmäisen käyttöryhmän metsiin, joita ovat esimerkiksi vesistöjen suojavyöhykemetsät, suojelualueet ja muut talouskäytön ulkopuoliset metsät. Uusi metsälakiluonnos ei nykymuodossaan huomioi näiden suojelumetsien erityisasemaa. Greenpeace on koko kevään kampanjoinut ensimmäisen käyttöryhmän metsien puolesta. Se keräsi mm. huhtikuussa yli 10 000 nimen adressin presidentti Putinille metsien erityisaseman säilyttämisen puolesta. Järjestö toivoo …

Syktyvkarin metsäseminaarin keskustelut 6.4.2006

Hannu Kivelän muistio, UM/Moskova Presidentti Putin osallistui 6.4.2006 Syktyvkarissa pidettyyn metsäseminaariin, jonka päätelmät tulevat ohjaamaan metsäsektorin kehitystä lähivuodet. Syktyvkarissa Putin mm. nimesi metsäsektorin kansantalouden kannalta tärkeimmäksi sektoriksi. Putinin mukaan Venäjän keskeiset tavoitteet metsäsektorilla ovat raakapuun viennin muodossa tapahtuvan valtion metsävarojen tuhlauksen lopettaminen ja oman metsäteollisuuden lisääminen, laittomien hakkuiden vastustaminen sekä metsäsektorin toimintaympäristön vakauttaminen. Ohessa Syktyvkarin metsäseminaarista julkaistut keskustelut suomeksi. Syktyvkarin metsäseminaarin keskustelut 6.4.2006  

Metsälakia valmistellaan toiseen käsittelyyn

Hannu Kivelän muistio UM/Moskova Metsälakia valmistellaan Duumassa. Valmisteluprosessi ei etene odotusten mukaisesti eikä toista käsittelyä ole merkitty Duuman kesäkuunkaan kalenteriin. Metsävirasto odottaa lain menevän kolmanteen käsittelyyn syyskuussa. Metsäviraston mukaan laki tulee sallimaan useita omistusmuotoja sekä vuokrametsien alivuokrauksen ja käytön panttina. Ulkomaalaisia ja venäjän kansalaisia tullaan kohtelemaanlaissa tasavertaisina. Vuokra-aika tulee olemaan 99 vuotta ja nykyisestä metsälippukäytännöstä siirrytään metsänkäyttöilmoitukseen. Julkisessa keskustelussa vaaditaan nykyisen version vetämistä pois Duumasta ja lakivalmistelun aloittamista alusta. Metsälain …

Muutoksia Luonnonvaraministeriön organisaatiorakenteessa

Hannu Kivelän muistio, UM/Moskova Luonnonvaraministeriön rakennetta on muutettu ministeri Trutnevin 10.5.2006 antamalla määräyksellä. Tieteen, omaisuuden ja informaation osasto lakkautetaan ja entinen Valtion luonnonvarojen käyttöpolitiikan osasto jaetaan kahteen uuteen osastoon, geologian ja kaivannaispolitiikan sekä metsä- ja vesipolitiikan osastoihin Varaministerien määrää nostettiin kahdesta neljään ja perustettiin uusi valtiosihteerin virka, jonka hoitaja on samalla myös neljäs varaministeri. 10. huhtikuuta lähtien Ympäristönsuojelun ja luonnonvarojen käytön kansainvälisten suhteiden osaston uusi johtaja on ollut Igor Ivanovich …

Uuden metsälain käsittely lykkääntyy – vanhan lain korjaaminen etenee

Venäjän uuden metsälakiehdotuksen käsittelyajankohta duumassa on edelleen auki. Greenpeacen forest forumin mukaan lakiehdotuksen toista käsittelyä ei ole merkitty duuman kesäkuun kalenteriin. Useammat epäviralliset lähteet ovat viime viikkoina arvioineet uuden metsälain käsittelyn lykkääntyvän syksyyn. Pietarin metsäakatemialla 22.-23.5. pidetyssä metsäalan opettajankoulutusta käsitelleessä seminaarissa puhunut Pietarin metsäntutkimuslaitoksen johtaja Vladimir Petrov arvioi varovaisesti uuden metsälain tulevan voimaan ennen vuoden loppua. Voimassa olevan metsälain uusi korjausehdotus sen sijaan etenee duumassa. Kesäkuussa duuman toiseen käsittelyyn tulee …

Roschupkinin puhe venäläis-tsekkiläisessä kongressissa Prahassa 2.- 5.5.2006

Venäjällä korjataan vuodessa vain 22 % tieteellisesti perustellusta hakkuumäärästä, ilmoitti Venäjän metsätalousviraston johtaja Valeri Roschupkin Prahassa toukokuun alussa pidetyssä venäläis-tsekkiläisessä kongressissa. Venäjän vuotuiset hakkuut ovat 184 milj. m³, joten lähes 300 milj. m³ hakkuusuunnitteesta jää käyttämättä. Samalla Venäjän osuus metsäteollisuustuotteiden viennistä maailmanmarkkinoilla on vain 2 %. Roschupkinin mukaan metsäteollisuussektorin kehityksessä Venäjä on useimpia sellaisia ulkomaita jäljessä, joilla on omia metsiä. Kansallisessa teollisuustuotannossa Venäjän metsäteollisuussektorin osuus on 3,2 %, mikä ei …

Luonnonvaraministeriölle uusia osastoja

Venäjän luonnonvaraministeriöön perustetaan kaksi uutta valtionpolitiikan osastoa, joista toisessa keskitytään metsä- ja vesivaroihin ja toisessa geologiaan ja kaivannaisiin (asetus nro. 108, 10.5.2006). Nyt luotujen osastojen tehtäviä hoiti aiemmin Luonnonkäytön valtionpolitiikan ja sääntelyn osasto. Samaisella Luonnonvaraministeriön asetuksella hajotetaan Tiede-, omaisuus- ja informatiikkaosasto. Luonnonvarainministeriön omaisuudenhoito annettaan Talous- ja raha-asiainosastolle ja tieteellisten tutkimusten organisointi jaetaan ministeriön alakohtaisten osastojen kesken. Metsä- ja vesivarojen valtionpoliittisen osaston saa johtaakseen varaministeri Anatoli Tjemkin. Lähde: Luonnonvaraministeriö

Krupchak: Metsäsektori vailla hallinnollista ohjausta

Rosbalt.ru-portaalista on luettavissa Venäjän duuman metsävarakomitean puheenjohtajan Vladimir Krupchakin tuoreet kommentit valtakunnallisen metsäsektorin kehittämisohjelmaluonnoksen viivästyttyä maaliskuulle asetetusta tavoitteesta. Teollisuus- ja energiaministeriön laatima luonnos puun jatkojalostuksen kehittämisestä ei saanut raha-asiainministeriön eikä talouskehitysministeriön tukea. – Tämä on luultavasti ihan oikein, koska presidentti Putinillakin oli luonnoksesta ja sen sisällöstä useita kysymyksiä, kommentoi Krupchak. Luonnosta käsitellään duumassa Komin Syktyvkarissa pidetyn metsätalous- ja metsäteollisuuskokouksen jälkeen. Kokouksen lopputulemana voidaan todeta, että tällä hetkellä metsäsektori on käytännössä …

Uusi metsälaki hyväksyttäneen kevään aikana

Venäjän duuma aikoo hyväksyä uuden metsälain kevään aikana. Asiasta kertoi RIA Novosti uutistoimistolle alahuoneen puhemies Boris Gryzlov presidentin ja puolueryhmien tapaamisen jälkeen. Greenpeacen mukaan metsälain käsittelyä ei kuitenkaan ole vielä Duuman toukokuun kalenterissa. Duuman metsätyöryhmä on käynyt alustavasti läpi metsälakiluonnoksen korjausehdotukset valmistellen ehdotusta esitettäväksi duuman toiseen käsittelyyn. Läpikäytäviä korjausehdotuksia on 1701 kappaletta, joista osa on toistensa ja osa lakiluonnoksenkin kanssa ristiriitaisia. Samalla on ratkaistava, kuinka saadaan suhteutettua toisiinsa uusi lakiluonnos, …

Lisää pyöreän puun vientitullikorotuksia suunnitteilla

Hannu Kivelän muistio, UM/Moskova Syktyvkarin metsäseminaarissa 6.4. päätettiin laatia ohjelma pyöreän puun vientitullien nostamiseksi vuoteen 2010 asti. Talouskehitysministeri German Gref on vahvistanut ohjelman olemassaolon. Vientitulleja korotetaan asteittain vuoteen 2010 asti. Seuraava korotus tulee voimaan 1.7.2007, jolloin puun vientitulleja nostetaan 10 % tullausarvosta mutta kuitenkin vähintään 6 euroon/m3. Uusia puun vientitullikorotuksia  

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.