Metsäviraston toiminnasta

Venäjän luonnonvaraministeriön metsäviraston tämän vuoden toimintaa käsiteltiin marraskuun alussa järjestetyissä neuvotteluissa, kertoo ministeriön lehdistöpalvelu. Niissä todettiin, että metsänuudistamistöitä olisi pitänyt tehdä 752 000 ha alueella. Tähän mennessä toteutus oli 93 %. Federaation alueiden budjeteista rahoitettavan metsänuudistamisen kustannukset olivat tänä vuonna 1,4 miljardia ruplaa, mikä on 420 miljoonaa enemmän kuin viime vuonna. Leshozit käyttivät uudistamistöihin omia varojaan 705 miljoonaa ruplaa. Neuvotteluissa tuotiin esille myös epäkohtia toiminnassa. Tänä vuonna on tehty 12 …

Metsävakuutus Venäjällä

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Luoteis-Venäjällä on käynnistynyt metsävakuutuksen kokeilu vuokratuissa metsissä. Päätavoite on palovakuutus mutta myös luvattomien hakkuiden varalta voidaan vakuuttaa. Vakuutuksen maksaa vuokraaja ja edunsaajana on yleensä valtio. On esitetty myös ajatus, että valtio vakuuttaisi luonnonsuojelualueita. Metsavakuutus 121103

Luoteis-Venäjälle tarvitaan venäläinen puuntuottamisen tehostamisen malli

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Rosgiprolesin ja Luoteis-Venäjän kestävän metsätalouden projektin välisen yhteistyön aloittamisesta ja tietojen vaihdosta sovittiin tapaamisessa 03.11. WWF-vetoisen Pihkovan mallimetsän, suomalaisjohtoisten metsänhoitoprojektien ja suunnitteilla olevien Giprolesin tavoitetalouksien yhteistyötä tulee kehittää. Luoteis-Venäjälle tarvitaan sellainen puuntuottamisen tehostamisen malli, joka koetaan venäläiseksi. Tavoitetaloudet 051103

WWF:n raportti laittomista hakkuista Baltiassa ja Venäjällä

WWF on julkaissut raportin laittomista hakkuista Baltian maissa ja Venäjällä. Raportin mukaan laittomat hakkuut ovat merkittävä ongelma ja WWF vaatii EU:lta pikaisia toimia uusissa jäsenmaissa hakkuiden kuriin saattamiseksi. Erityisesti on kehitettävä metsähallintoa ja tehostettava valvontaa. Lisäksi on tuettava kestävää metsätaloutta sekä kansallisia suojelusuunnitelmia, joissa voidaan hyödyntää mm. WWF: n ja BirdLifen tekemää kartoitusta Baltian arvokkaista metsistä (www.balticforestmapping.net). Raportin mukaan voidaan olettaa, että Baltian maiden EU-jäsenyyden myötä laittoman puun tuonti mm. …

Leshoosien kehittäminen

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Leshoosien kehittämisessä ei ole tapahtunut parin vuoden aikana merkittävää kehitystä, koska periaateratkaisuja ei ole tehty. Lähes yksimielisiä ollaan siitä, että leshoosien hallintotehtävät ja liiketoiminta tulisi eriyttää. Moskovan alueella tehdyn selvityksen mukaan hallintotehtäviin tarvittaisiin vajaa neljäsosa nykyisestä henkilöstöstä vaikka metsätalouden perustoimenpiteiden suunnittelun ja organisoinnin työmenekit ovat varsin korkeita verrattuna skandinaavisiin vastaaviin tunnuksiin. Leshoosien kehittämiseen tarvitaan aikaa ja ilman perusteellisten pilotprojektien antamia tuloksia on vaikea edetä. Kaikki kehittämisen …

Tehokas puunkäyttö vaatii lisää metsäteitä

Segezhan sellu- ja paperitehtaan laskelmien mukaan puuvarojen tehokas käyttö edellyttäisi metsäteiden rakentamista yli 400 miljoonalla dollarilla tulevina vuosina. Raaka-aineen saavutettavuuden ongelmat ovat Segezhan sellu- ja paperitehtaan pääjohtajan Vasilij Preminin mukaan suoraan kytköksissä ympärivuotisten metsäteiden vähyyteen. Preminin mukaan raaka-ainepula aiheutti vuoden alussa hänen tehtaalleen yli 4 milj. dollarin tulonmenetykset. Premin puhui sellu- ja paperiteollisuuden ongelmista Pietarin viidennessä kansainvälisessä metsäfoorumissa. Metsäfoorumiin osallistunut Venäjän federaation Metsähallinnon johtaja Valeri Roschupkin kommentoi myös metsätienrakennusta. Roschupkinin …

Venäjän metsävarat arviolta 80 miljardia m3

Pietarin viidenteen kansainväliseen metsäfoorumiin osallistuneen Venäjän federaation Metsähallinnon johtajan Valeri Roschupkinin mukaan Venäjän metsävarat ovat arvioiden mukaan 80 miljardia kuutiometriä ja metsien vuotuinen kasvu 90 miljoonaa kuutiota. Roschupkinin tilastojen mukaan vuotuinen hakattavissa oleva puumäärä on yli 500 milj. kuutiota. Tällaisten raaka-ainevarojen järkevä käyttö mahdollistaa – ekologista kestävyyttä vaarantamatta – maan oman teollisuuden puuhuollon turvaamisen ja merkittävän aseman saavuttamisen maailman puumarkkinoilla. Venäjä on maailman toiseksi suurin raakapuun viejä: yli 20 % …

Venäjän metsätalouden Neuvostoajan perintö

Pertti Veijolan muistio, UM/Moskova Pietarin metsäteknisen akatemian professori G. Redko ja N. Redko ovat kirjoittaneet Venäjän metsätalouden historian, jossa esitetään myös arvio Neuvostoliiton ajan myönteisistä ja kielteisistä piirteistä. Näillä ilmiöillä ei ole pelkästään historiallista mielenkiintoa vaan ne vaikuttavat vielä selvästi tämän hetken metsäpoliittiseen tilanteeseen, koska metsäsektorilla ollaan monia muita talouden aloja enemmän sidoksissa menneiden vuosikymmenten toiminnan tuloksiin. Neuvostoajan perinto 141003

Foriaa odotetaan metsänvuokraajaksi Kostroman alueella

Kostroman alueen metsäteollisuusosaston päällikkö Gennadi Jurzovin mukaan Forian aikeet vuokrata alueelta metsävaroja ja perustaa puunkorjuuyritys ovat tervetulleita, kerrotaan Lesprom.ru -portaalin eilisessä lehdistökatsauksessa. Kysymys on niin tärkeä, että myös alueen duuma on kiinnostunut siitä. Jurzovin mukaan Foria osallistuu lähiaikoina kilpailuun metsävarojen vuokraamisesta. Aluksi kilpailutetaan metsäalueet, joiden puuvarat ovat noin 600 000 m3. Vuoden 2004 helmikuuhun mennessä kilpailutetaan vielä 400 000 – 500 000 m3. Lähde: Lesprom.ru

Kostroman alueen metsävaroista

Kostroman alueen metsäala on 4,7 milj. ha, josta 99,7 % on valtion omistuksessa. Alueella on kaksi metsänhoitoaluetta, Buiskojen ja Golubevskojen lesnichestvot (16 000 ha), joiden maat kuuluvat puolustusvoimille. Kostroman alueen metsävarat ovat 726 milj. m3, joista hakkuukypsiä on 211 milj. m3. Keskimääräinen vuotuinen kasvu alueella on 3,3 m3/ha. Alueen hakkuusuunnite on 9,6 milj. m3. Vuonna 2002 puun huutokaupoista tuli alueen budjettiin 61,2 milj. ruplaa, mikä on 42 % kaikista metsänkäyttömaksuista. …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.