Rosleshoz: Laittomat hakkuut vähenivät vuonna 2011

Venäjän metsätalousviraston Rosleshozin mukaan laittomien hakkuiden määrä väheni vuonna 2011. Yhteensä viime vuonna havaittiin 20 000 laitonta hakkuuta, joissa korjattu puumäärä oli yli miljoona kuutiometriä. Vuoteen 2010 verrattuna laittomuuksien määrä väheni 21 %. Ongelmallisin alue on Siperian federaatiopiiri, jossa tehdään 42 % laittomista hakkuista. Eri viranomaiset ovat aloittaneet yhteistyön laittomien hakkuiden valvonnassa. Esimerkiksi tämän vuoden helmikuussa tarkastettiin puun kuljetukseen liittyvässä erikoisoperaatiossa yli 70 aluetta. Työhön osallistui 6 600 metsänvartijaa. Rosleshoz …

Venäjän WWF: Intensiivinen metsätalous täysin mahdollista Venäjällä

Venäjän ainainen huono metsien hoito on myytti. Tehokas ja kestävä metsätalous Venäjällä on todellisuudessa täysin mahdollista, toteaa Venäjän WWF. Nykyään jo useat metsäteollisuusyritykset ovat ottaneet käyttöönsä eurooppalaisen metsänhoito- ja hakkuumallin. Syyt Venäjällä muodostuneeseen tuhlailevaan ja säännöistä piittaamattomaan metsänhakkuujärjestelmään löytyvät 1900-luvun alusta. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa syntyi kaksi erilaista näkökulmaa metsään ja metsätalouteen: aatelisten metsänomistajien kannalta metsätalous oli kasvienhoitoa, kun taas jatkuvasti maatalousmaille kasvavan metsän kanssa taistelleiden talonpoikien kannalta metsää …

Uudet hakkuusäännöt hyväksytty

Uudet hakkuusäännöt on julkaistu Rossijskaja gazetassa ja ne astuvat voimaan 31.1.2012. Muutokset mm. mahdollistavat hakkuiden toteuttamisajan ja puun kuljettamisen aikarajan pidentämistä huonojen keliolosuhteiden vuoksi. Jos hakkuita tehdään metsikön monimuotoisuuden parantamiseksi, voidaan hakkuualueelle jättää yksittäisiä arvokkaita pystyyn. Viranomaisvalvonta lisääntyy uusien hakkuusääntöjen myötä, kun kaikilla leimikoilla on tehtävä hakkuiden jälkeinen tarkastus pöytäkirjoineen. Lähteet: Rossijskaja gazeta, Lesprom

Pohjoismainen metsätalous järkyttää venäläisiä luonnonsuojelijoita

Karjalan luonnonsuojelujärjestön SPOKin kuvaama filmi ”Intensiivinen metsätalous Skandinaviassa” on herättänyt Venäjällä keskustelua intensiivisen metsätalouden seurauksista. SPOKin johtajan Aleksander Markovskin mukaan filmin tarkoitus on osoittaa, että suomalaisen ja ruotsalaisen metsäteollisuuden Venäjälle markkinoimalla metsänkäytön mallilla on myös nurja puoli. Filmi on kuvattu luonnonsuojelijoiden opintomatkalta Ruotsiin ja Suomeen. Suomessa esityksiä pitivät muun muassa Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja Turun yliopiston biologian laitoksen asiantuntijat, Ruotsissa puolestaan johtavat suojelubiologit Uumajan yliopistosta, Ruotsin Maatalousyliopistosta ja Ruotsin lajitietokeskuksesta. …

Varapääministeri Zubkovin yhteenveto metsäsektorin toiminnasta vuonna 2011

Venäjän hallituksen yhteydessä toimivan metsäteollisuuden kehittämisneuvoston kokouksessa tarkasteltiin metsäsektorin tämän vuoden toimintaa ja erityisesti bioenergian käytön edistämistä, puurakentamista sekä Venäjän federaation subjektien toteuttamaa metsien hallinnointia. Varapääministeri Zubkov totesi mm. seuraavaa: Tänä vuonna on toteutettu 7 metsäteollisuuden prioriteetti-investointihanketta, joiden arvo on yhteensä 13,5 miljardia ruplaa (330 milj. €). Vuodesta 2008 alkaen toteutettujen hankkeiden lukumäärä on 24, arvo 150 miljardia ruplaa (3,6 mrd €). Työpaikkoja on luotu yli 10 000. Puolet toteutetuista …

Väitös: Kestävässä metsätaloudessa puutteita Venäjällä

OTL Minna Pappilan tuoreessa väitöskirjassa tarkastellaan suomalaista ja venäläistä metsäsääntelyä kestävän metsätalouden näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat olleet sekä metsälainsäädäntö että eräät ei-valtiolliset sääntelyinstrumentit, kuten metsäsertifiointi. Sääntelyn kehittämisessä ja ekologisen kestävyyden parantamisessa on molemmissa maissa puutteita, jotka osittain johtuvat vanhoihin järjestelmiin juuttumisesta. Kestävän metsätalouden tuulet puhaltavat myös Venäjällä, mutta siellä lainsäädännön muutokset ovat keskittyneet metsäsektorin rakenteiden uudelleen järjestämiseen. Venäjän metsälaki sisälsi jo ennestään ekologista kestävyyttä tukevia vaatimuksia, kuten suojakaistat vesistöjen varrella. …

Venäjän metsätalouden kehitysohjelmalle alustava hyväksyntä

Venäjän hallituksen yhteydessä toimiva metsäsektorin kehitysneuvosto on hyväksynyt kansallisen metsätalouden kehittämisohjelman ”Razvitie lesnogo hozjajstva” vuosille 2012-2020. Ohjelman tavoitteena on lisätä metsien käytön, suojelun ja uudistamisen tehokkuutta. Lisäksi ohjelmalla varmistetaan, että yhteiskunnan metsiin liittyviin tarpeisiin (resurssit, palvelut) vastataan tasapainoisesti säilyttämällä metsien resurssi- ja ympäristöpotentiaali sekä niiden globaali rooli. Ohjelma tullaan toteuttamaan kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa (2012-2014) luodaan tehokas järjestelmä metsien suojelemiseksi metsäpaloilta ja muilta haitallisilta tekijöiltä. Lisäksi tehdään valtakunnallinen metsärekisteri toimivaksi …

Leningradin alueelle rakenteilla metsäpuiden siemenhuolto- ja taimituotantokeskus

Venäjän metsätalousviraston määräyksestä ollaan suunnittelemassa kymmenien metsäpuiden siemenhuolto- ja taimituotantokeskusten rakentamista Venäjän alueille. Rossijskie lesnye vesti uutisoi, että Leningradin alueen keskus on viimeistelyä vaille valmis ja se tulee toimittamaan taimia Leningradin, Pihkovan ja Novgorodin alueille. Keskus otetaan käyttöön joulukuussa 2011 ja siinä tullaan kasvattamaan 8 miljoonaa männyn ja kuusen tainta. Tuotannossa ovat myös paakkutaimet. Keskus on rakennettu olemassa olevan taimitarhan alueelle. Rakentamiskustannukset olivat 309 miljoonaa ruplaa (7 milj.€), josta Leningradin …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.