RusForest myy Arkangelin sahansa

Ruotsalainen RusForest myy Arkangelin alueella sijaitsevat tuotantotilansa 31 miljoonan dollarin hintaan. Arkhangelsk LDK-3 sahan, sen yhteydessä toimivan pellettilaitoksen sekä Arkangelin alueella toimivien puunkorjuuyritysten myynnistä on jo sovittu useiden ostajien kanssa. Ostajien joukossa on mm. Lesozavod 25. Arkangelin sahan kapasiteetti on 120 000 kuutiometriä sahatavaraa ja pellettilaitoksen kapasiteetti 100 000 tonnia. Viime vuonna RusForest suunnitteli laajentavansa Arkangelin toimintojaan hyvien satamayhteyksien vuoksi, ja tänä vuonna avattu pellettilaitos oli ensimmäinen osa investointiohjelmaa. Nykyinen …

Venäjän metsäkonetuotanto puhuttaa

Venäjän koneenrakentajien liitto Roslesmash haluaa parantaa Venäjän metsäkoneenrakennuksen huonoa tilannetta laatimalla hallitukselle esitettävän tiekartan, johon sisältyy toimenpidesuosituksia. Valtio on asettanut kunnianhimoiseksi tavoitteeksi korvata tuontikoneet kotimaisilla, joten alan tehtävänä on modernisoida tuotantoa ja aloittaa uusien konetyyppien sekä tuontikoneiden varaosien valmistus. Vuoden 2008 talouskriisiin saakka metsäala kehittyi hyvin ja metsäkoneiden tuotanto sen myötä, toteaa Roslesmash-liiton presidentti Nikolai Jeremejev. Viimeisten vuosien aikana tilanne on huonontunut oleellisesti, ja valtion tuen puuttuessa sekä tiukan taloustilanteen …

Siberwoodin sellutehdashankkeelle kiinalainen investoija

Irkutskin alueella Ust-Kutassa suunnitellaan greenfield sellutehtaan rakentamista. Tehtaan suunniteltu kapasiteetti on 700 000 tonnia valkaistua sellua ja 200 000 tonnia liukosellua. Investointisuunnitelma valmistui vuonna 2013. Hankkeen toteutuksen suunnittelussa on käytetty myös suomalaisia asiantuntijoita. Indufor on laatinut tehtaalle puuhuoltosuunnitelman ja Sweco on osallistunut teknologisten ratkaisujen suunnitteluun. Siberwoodia johtaa Sergei Malkov, joka on työskennellyt aikaisemmin mm. Investlespromin strategiajohtajana. Lokakuussa Venäjän ja Kiinan pääministeritapaamisen yhteydessä allekirjoitettiin raamisopimus sellutehdashankkeen toteutuksesta Siberwoodin ja kiinalaisen China …

EU pyytää WTO-konsultaatiota Venäjän ylisuurista tuontitulleista

EU on pyytänyt konsultaatiota liittyen Venäjän perimiin liian suuriin tuontitulleihin paperituotteille, jääkaapeille ja palmuöljylle. Pyyntö on ensimmäinen askel Venäjän WTO-sopimusrikkomusten käsittelyssä. EU on ottanut kysymyksen esiin sekä kahdenvälisissä neuvotteluissa Venäjän kanssa että WTO-komiteoissa ilman tulosta, joten EU haluaa aloittaa muodollisen konsultaation Venäjän hallituksen kanssa. Jos konsultaatio ei tuota tulosta, EU voi pyytää (60 pv jälkeen) WTO-paneelin ratkaisua. Lähde: Permanent Mission of the European Union to the World Trade Organisation

Puunjalostusteollisuuden Venäjän liiketoiminnan ja toimintaympäristön nykytila ja kehitysnäkymät – Suomalaisyritysten tilannearvio

Metlan tutkimusraportti tarjoaa ajankohtaista tietoa alalla Venäjällä tapahtuvasta ja sinne suuntautuvasta liiketoiminnasta. Tarkastelun kohteina ovat yritysten liiketoimintaan ja investointi-ilmapiiriin vaikuttavat poltiikantoimet, hallinnollinen ympäristö sekä markkinoiden ja kilpailun tila ja kehitys. Huomiota saa osakseen myös epävirallinen toimintaympäristö. Tieto perustuu kyselyllä ja haastattelemalla kerättyyn aineistoon. Venäjän liiketoiminta ei tuota muuhun liiketoimintaan nähden oleellisesti paremmin. Laajentamissuunnitelmissaan yritykset ovat varovaisen optimistisia. Harva yritys suunnittelee Venäjälle tuotantotoiminnan aloittamista. Lähialueet ja Venäjän suurimmat läntiset väestökeskukset ovat …

OSB-levyn tuotanto laajenee Venäjällä

Venäjällä suunnitellaan lisää suunnatun suurlastulevyn (OSB) tuotantokapasiteettia. Hanti-Mansian autonomisessa piirikunnassa sijaitseva lastulevyn valmistaja OAO Jugra-Plit on allekirjoittanut sopimuksen OSB-linjan toimituksesta laitevalmistajien (Siempelkamp, Pallmann, Ness) kanssa. Tuotannon on määrä alkaa vuoden 2016 lopulla. Tuotannon laajennuksen myötä yrityksen puulevyjen tuotantokapasiteetti nousee 500 000 kuutiometriin vuodessa. Whatwoodin mukaan Venäjällä on tällä hetkellä neljä OSB-levytehdasta (Hillman, Novovjatskii LK, DOK Kalevala, Kronospan). Kronospan avasi OSB-tehtaan Jegorevskissa tänä syksynä. Tehtaan kapasiteetti on 350 000 kuutiometriä ja …

Arkangelin alueella perustettiin metsäteollisuusklusteri ”PomorInnovaLes”

Arkangelin alueelle on luotu metsäteollisuusklusteri PomorInnovaLes, jonka puitteissa toteutetaan 8 investointi- ja kehityshanketta. Klusteriin kuuluu 24 jäsentä ja sen ytimen muodostavat Arkangelin sellu- ja paperitehdas, sen hankinta- ja markkinointiyhtiö OAO Arhbum, Titan-yhtymä ja siihen kuuluva saha Lesozavod 25. Investointeja on suunniteltu tehtäväksi mm. siemen- ja taimituotantokeskukseen. Aikomuksena on myös toteuttaa intensiivisen metsätalouden pilottihanke. Toisena klusterin tärkeänä aiheena on nanoteknologian hyödyntäminen sellu- ja paperiteollisuuden tuotteissa sekä rakennusmateriaalien tuotannossa. Lisäksi teemoina ovat …

Liity postituslistalle, saat uutisotsikot sähköpostiisi.